Hyppää sisältöön

Kunnan virkamies otti vastaan yli 21 000 euron edestä lahjuksia – kotiin tuotiin televisioita, tietokoneita ja kaiutinjärjestelmä, joista työnantaja ei tiennyt mitään

Taipalsaaren kunnalla työskennellyt virkamies oli tilannut kunnalle työhönsä liittyviä tuotteita kahdelta yritykseltä. Tilausten yhteydessä hän sai yrityksiltä yhteensä 25 lahjaa.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Taipalsaaren kunnan palveluksessa työskennelleen virkamiehen törkeästä lahjuksen ottamisesta. Teot ajoittuivat vuosille 2011 ja 2019. Kuva: Emma Pietarila/Yle

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut Taipalsaaren kunnan palveluksessa työskennelleen virkamiehen seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksen ottamisesta.

Virkamies oli tehnyt kunnalle työhönsä liittyviä hankintoja. Hän oli tilannut Helsingissä toimivalta yritykseltä tuotteita yhteensä noin 98 000 euron arvosta vuosien 2011 ja 2017 välillä.

Lisäksi hän oli tilannut toiselta helsinkiläiseltä yritykseltä tuotteita yhteensä 13 000 euron arvosta vuosina 2018 ja 2019.

Tilausten yhteydessä yhtiöt olivat tarjonneet virkamiehelle tilaajalahjoja, jotka oli toimitettu hänelle kotiin. Hän sai kaikkiaan 25 lahjaa.

Tilaajalahjojen joukossa oli muun muassa televisioita, tietokoneita, puhelimia, kaiutinjärjestelmä sekä kaasugrilli. Tavaroiden arvo oli yhteensä noin 21 200 euroa.

Tavarat toimitettiin virkamiehen kotiin usean vuoden aikana. Tilaajalahjojen ilmeisenä tarkoituksena on ollut tuleviin virkatoimiin vaikuttaminen, käräjäoikeus katsoo.

Teko oli oikeuden mukaan törkeä

Virkamies otti lahjuksia vastaan miltei kahdeksan vuoden ajan. Käräjäoikeuden mukaan lahjojen arvo on ollut huomattava. Tilaajalahjoja ei voida pitää tavanomaisina tai kohtuullisina niiden arvo huomioiden, käräjäoikeus katsoi.

Virkamies ei ollut kertonut saamistaan lahjoista työnantajalle, mikä osoittaa oikeuden mukaan hänen pyrkimystään salata asia. Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan lahjojen lukumäärä, niiden vastaanottamisen toistuvuus, lahjojen arvo sekä tekoajan kesto vaikuttivat siihen, että virkamiehen katsotaan syyllistyneen törkeään lahjuksen ottamiseen.

Ehdollisen vankeusrangaistuksen lisäksi virkamies määrättiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 18 000 euroa. Lisäksi hänen pitää suorittaa valtiolle rikosuhrimaksu sekä oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin 2600 euroa. Yhteensä maksettavaa hänelle tulee siis vajaat 21 000 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

.
.