Hyppää sisältöön
Mielipide
Huumeet

Tuija Siltamäen kolumni: Helsinkiin tarvitaan käyttöhuoneita, vaikka niitä ja niiden käyttäjiä kuinka paljon paheksuttaisiin

Helsinkiin on jo monta vuotta yritetty tuloksetta saada käyttöhuoneita. Nyt sille alkaisi olla korkea aika, kirjoittaa Siltamäki.

Suomessa on joitakin poliittisia kysymyksiä, joissa kansa ja päättäjät etenevät eri tahtia. Yksi niistä ovat huumeet. Nykyistä liberaalimpaa lainsäädäntöä kannatetaan sekä kansan että tutkijoiden parissa, mutta poliittinen järjestelmä ei näytä olevan siihen valmis.

Huhtikuun lopussa eduskunta tyrmäsi (siirryt toiseen palveluun) kannabiksen dekriminalisointia ajaneen kansalaisaloitteen. Aloite ajoi rangaistusten poistamista kannabiksen käyttämisestä, pienen ja omaan käyttöön menevän määrän hallussapidosta ja muutaman kannabiskasvin kasvattamisesta. Samansuuntaisia aloitteita on tehty Suomessa jo kymmenkunta, ja THL:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) jo noin 800 000 suomalaista on ainakin kokeillut kannabista.

Lakivaliokunta totesi mietinnössään (siirryt toiseen palveluun), että kansalaisaloite on sinänsä tervetullut keskustelunavaus päihdepolitiikasta muttei kokonaisuutena toteuttamiskelpoinen.

Parhaillaan nimiä kerätään käyttöhuoneiden laillistamista ajavaan kansalaisaloitteeseen. Käyttöhuoneet ovat tiloja, joissa voi käyttää huumeita puhtaissa olosuhteissa terveydenhuollon työntekijän valvonnassa. Helsinkiin niitä on tuloksetta yritetty saada jo pitkään. Syynä vastarintaan ovat sekä byrokratia että moralismi.

Jos haluttaisiin, käyttöhuoneet kyllä saataisiin Suomeen.

Helsingin kaupunki teki teettämänsä selvityksen pohjalta valtioneuvostolle vuonna 2019 lainsäädäntöaloitteen käyttöhuonepilotin käynnistämisestä. Viime joulukuussa vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo esitti hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten ja millä aikataululla hallitus aikoo pilottihankkeen vaatimaa erillislakia edistää.

Ei mitenkään, vastasi sdp:n perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru. Käyttötiloista ei ole linjattu hallitusohjelmassa, joten ne eivät ole myöskään hallituskauden lainsäädäntösuunnitelmassa.

Viime tammikuussa käyttöhuonekokeilua ja sen mahdollistavan poikkeuslain säätämistä suositteli THL. Ei käy, ei löydy hallitusohjelmasta, sosiaali- ja terveysministeriö vastasi (siirryt toiseen palveluun).

Byrokraattinen polkuriippuvuus on sinänsä ihan ymmärrettävä syy, mutta viimeistään pandemia- ja sotavuosina on käynyt selväksi, että jos poliittista tahtoa löytyy, vaikeatkin asiat voivat edetä nopeasti. Jos haluttaisiin, käyttöhuoneet kyllä saataisiin Suomeen.

Ei ole erikoista, että keski-ikäiset ja iäkkäät kansanedustajat suhtautuvat päihdepoliittisiin kysymyksiin nihkeämmin kuin Kallion puistoissa pajauttelevat nuoret. Omituista on se, että suhtautuminen on lähtökohtaisesti niin sentimentaalista, etteivät asiantuntijoidenkaan kannanotot vaikuta asenteisiin – vaikka tämäkin hallitus on mainostanut nojaavansa (siirryt toiseen palveluun)tutkittuun tietoon ja kunnioittavansa asiantuntijoita. THL:n lisäksi käyttöhuoneita kannattavat monet päihteidenkäyttäjien kanssa työtä tekevät järjestöt (siirryt toiseen palveluun).

Käyttöhuoneissa ei ole kyse siitä, että yhteiskunta "kannustaisi" tai "tukisi" huumeiden käyttämistä vaan siitä, että ne ihmiset, jotka joka tapauksessa käyttävät – voitteko kuvitella, siitäkin huolimatta, että heille on sanottu, että huumeet ovat pahoja! – voisivat tehdä sen sairastumatta tai kuolematta.

Jokainen estetty kuolema ja kuolio on arvokas. 

Huumekuolemat ovat lisääntyneet Suomessa 2000-luvulla, ja toissa vuonna Suomessa kuoli huumeiden pitkäaikaisen käytön tai niihin liittyvän myrkytyksen takia yli 200 ihmistä (siirryt toiseen palveluun). Suonensisäiseen käyttöön liittyy monia muitakin riskejä. Likaiset välineet aiheuttavat tulehduksia ja jopa kuolioita, suonet puolestaan kärsivät, jos niihin ruiskuttaa aineita, joita niihin ei ole tarkoitettu. Näiden riskien vähentämiseen käyttöhuoneet ovat tehokas tapa.

Käyttöhuoneet eivät yksinään ratkaise huumeisiin liittyviä ongelmia, edes kuolleisuutta, sillä meillä esimerkiksi heroiinista ja synteettisistä opioideista johtuvat kuolemat ovat varsin harvinaisia, ja henki lähtee usein buprenorfiinin (kuten Subutexin) ja rauhoittavien yhteisvaikutuksesta. Markkinat voivat kuitenkin muuttua, ja jokainen estetty kuolema ja kuolio on arvokas.

Käyttöhuoneita vastustetaan usein samasta syystä kuin muitakin huumeiden käyttäjien, asunnottomien ja muiden epäilyttävien ihmisryhmien palveluiden parantamista: heitä ei haluta omalle asuinalueelle, koska he häiritsevät. Tästä paheksunnasta pitäisi päästä irti.

Kukaan ei varmasti erityisesti halua käyttöhuonetta naapuriinsa, mutta jossain ei-toivottujen ihmistenkin palveluiden on oltava, ja parhaiten ne tavoittavat ja auttavat ihmisiä siellä, missä he ovat. Järkevästi sijoiteltuna käyttöhuoneet voisivat etenkin Helsingissä vähentää huumeista naapurustolle koituvaa haittaa, kun piikittämiselle olisi muitakin paikkoja kuin yleiset vessat, rappukäytävät ja porttikongit.

Käyttöhuonekysymyksessä vastakkain ovat käyttäjiä kohtaan tunnettu paheksunta ja käyttäjien henki ja terveys. Pitäisi olla selvää, kumpi painaa enemmän.

Tuija Siltamäki

Kirjoittaja on Ylioppilaslehden päätoimittaja.

Kolumnista voi keskustella 14.5. klo 23.00 saakka.