Hyppää sisältöön

Sairaanhoitajaksi haluaa yhä harvempi – laskeva trendi hakijamäärissä jatkunut jo vuosia

Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulussa hakijamäärät ovat vähentyneet merkittävästi. Vetovoimaa pyritään kohentamaan kehittämällä koulutusta jatkuvasti.

Halukkuus kouluttautua sairaanhoitajaksi on laskenut jo vuosia. Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

Koronapandemia sekä huolet hoitoalan palkkauksesta ovat vähentäneet sairaanhoitajakoulutuksen hakijamääriä.

Turun ammattikorkeakoulun koulutus- ja tutkimuspäällikkö Riitta-Liisa Lakanmaan mukaan kiinnostus hoitajaopintoja kohtaan on laskenut jo parin vuoden ajan.

Vielä kuitenkin pystytään valitsemaan hakijoista sopivimmat, joten Lakanmaa ei puhuisi romahduksesta.

– Kyllä kiinnostus on laskenut, ja varmasti voidaan sanoa, että merkittävästi. Prosentuaalinen osuus on laskenut kaikissa sisäänotoissa. Romahdus olisi ehkä sitä, ettei pystyttäisi valitsemaan lainkaan, mutta vielä voimme valita.

Etenkin muutoksen nopeus on yllättänyt Riitta-Liisa Lakanmaan, kuten muutkin.

– Varmasti aika raskaalla keväällä liittyen työtaisteluihin on oma osuutensa. Mutta trendi on näkynyt jo koronapandemian aikana, keväästä 2020 lähtien.

Hoitajakoulutusten suosio on laskenut selvästi jo pidemmällä aikajänteellä myös Uutissuomalaisen (siirryt toiseen palveluun) mukaan. Esimerkiksi sairaanhoitajaksi hakeneiden määrä on vähentynyt vuodesta 2015 lähes puolella, selviää Opetushallituksen lehdelle toimittamista tilastoista.

Johtaja Kirsi Sillanpää ammattiliitto Tehystä arvioi Uutissuomalaiselle, että koulutuksen vetovoimaa vähentävät erityisesti paheneva hoitajapula, heikentyneet työolot ja riittämätön palkkaus.

Ensisijaisia hakijoita Saloon jo vähemmän kuin aloituspaikkoja

Turun ammattikorkeakoululla on kaksi kampusaluetta, Kupittaan ICT-kampus ja Salon IOT-kampus. Erityisesti hakijamäärät ovat vähentyneet Salossa.

Turun AMK:n kaikkiaan reilusta 900 sairaanhoitajaopiskelijasta kolmaosa opiskelee Salossa. Siellä tilanne on Riitta-Liisa Lakanmaan mukaan jo nyt sellainen, että ensisijaisesti Salon sairaanhoitajaopintoihin hakeneita on vähemmän kuin aloituspaikkoja.

Turussa ensisijaisia hakijoita on vielä tuplamäärä aloituspaikkoihin nähden, ja valintaa voidaan tehdä. Lakanmaan mukaan Turussakin lähestytään tilannetta, jossa jokainen hakija pääsee sisään hoitajakoulutukseen.

– Emme ole ihan siinä vielä, mutta ei kauhean kaukanakaan. Sillä on iso merkitys ihan siksi, että meillä on järjettömän suuri sairaanhoitajapula. Jos emme pysty aloituspaikkojamme täyttämään, sillä on kyllä suuri yhteiskunnallinen merkitys, sanoo Riitta-Liisa Lakanmaa.

Hän toivoo suunnan kääntyvän tai ainakin tasoittuvan jo seuraavassa yhteishaussa.

Hoitoalan työtaistelutoimet alkoivat pian kevään yhteishaun päättymisen jälkeen, ja nyt koulutuspuolella mietityttää, miten kiihkeä keskustelu vaikuttaa hakijoiden lopulliseen intoon osallistua pääsykokeisiin.

Turun ammattikorkeakoulun koulutus- ja tutkimuspäällikkö Riitta-Liisa Lakanmaa pitää kysymystä kuumana.

– Uskoisin, että puhumme tässä kohtaa ihan kriisistä. Koko sote-ala on huolissaan siitä. Sympatiamme on sairaanhoitajien ja sosiaali- ja terveysalan työtä tekevien puolella, että tällä on kyllä merkitystä.

Koulutusta kehitetään vetovoiman lisäämiseksi

Hoitajaopiskelijoiden opintojen edistymistä seurataan tarkasti Turun ammattikorkeakoulussa. Opintojen keskeytyksiä tai niiden hidastamista esiintyy jonkin verran.

Riitta-Liisa Lakanmaa aprikoi, paljonko asiaan ja opiskelijoiden jaksamiseen vaikuttaa yleinen maailmantilanne ja korona-ajan etäopinnot.

Toisaalta verkko-opinnot tuntuvat sopivan osalle ja kiinnostus niihin on lisääntynyt.

– Toki ryhmäkoot ovat aika pieniä, mutta näyttäisi, että tällainen opiskelumuoto on ollut myönteisempi kuin perinteinen päivätoteutus. Samoin monimuoto-opetus, jossa sairaanhoitajatutkinnon pystyy paremmin yhdistämään työelämään, näyttäisi tällä hetkellä vetävän. Toki huomaamme sielläkin pientä laskua.

Riitta-Liisa Lakanmaan mukaan opetuksessa mahdollistetaan erilaisia vaihtoehtoja, ja tarjotaan näin joustoja elämään.

Koulutusta kehitetäänkin jatkuvasti sen houkuttelevuuden lisäämiseksi. Työelämälähtöisyyttä pyritään parantamaan Turun ammattikorkeakoulussa yhteistyössä työelämäkumppanien kanssa.

– Pyrimme pitämään oppimis- ja harjoitteluympäristöt mahdollisimman nykyaikaisina ja moderneina. Tarjoamme digitaalisuutta ja lisättyä todellisuutta sekä simulaatiopedagogiikkaa, joista opiskelijat tykkäävät, kuvailee Lakanmaa.

Hän vakuuttaa koulutuksessa olevan hyvin tiedossa ikäluokkien pienentyminen ja huoltosuhteen kääntyminen, kuten muutkin yhteiskunnalliset murrokset. Hyvin erilaisille ihmisille on alalla tarve.

– On hyvä muistaa, että meille toki tulee paljon nuoria opiskelijoita, mutta meillä on myös alaa vaihtaneita opiskelijoita sekä maahanmuuttajataustaisia. Meidän täytyy tarjota jokaiselle kohderyhmälle koulutusta.

Turun ammattikorkeakoulun koulutus- ja tutkimuspäällikkö Riitta-Liisa Lakanmaa näkisi nyt kuumentuneen tilanteen työelämän päivittämisenä. Ongelmat eivät liity ainoastaan palkkaukseen, vaan työelämässä viihtymiseen ja jaksamiseen, ja niihin tarvitaan kohennusta.

Hoitoalaa harkitseville Lakanmaa haluaa lähettää viestin.

– Jos he pystyisivät näkemään tästä eteenpäin, että tämä tilanne tästä rauhoittuu. Sairaanhoitajan työssä on paljon hyviä asioita. Ihmiselle tuottaa varmasti hyvinvointia, että tekee omasta mielestään merkityksellistä ja eettisesti kestävää työtä, josta on ylpeä.

Täsmennetty 9.5.2022 kello 13.52 tietoja Turkuun ja Saloon hakeneista; Riitta-Liisa Lakanmaan mukaan ensisijaisesti hakeneiden suhdeluku aloituspaikkoihin on Salossa jo alle yhden, ja Turussa laskenut noin kahteen.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 7.5.2022 kello 23.

Lue myös:

.
.