Hyppää sisältöön

Suomessa lapset oppivat varhain pyöräilemään – kolmevuotias Kaarle Väärämäki: "Tykkään ajaa maastossa ja asfaltilla"

Suomalainen lapsi oppii pyöräilemään keskimäärin 4,8-vuotiaana. Kaarle Väärämäki treenasi taidon potkupyörän avulla.

Kuvassa kolmevuotias jyväskyläläinen Kaarle Väärämäki polkupyöränsä selässä.
Jyväskyläläinen 3-vuotias Kaarle Väärämäki osaa jo ajaa pyörällä ja tuntuu olevan aika velho mekaanikkokin! Videon kuvaus: Kalle Pallonen, editointi: Jarkko Riikonen

Suomalaislapset oppivat maailmassa ensimmäisten joukossa pyöräilemään, kertoo Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus (siirryt toiseen palveluun). Yksi suomalaisista polkupyörävirtuooseista on jyväskyläläinen Kaarle Väärämäki, jolla ikävuosia ei ole vielä edes täyttää neljää, mutta matka taittuu pyörällä sujuvasti – ilman apurenkaita.

– Ajoin ekan vuoden potkupyörällä ja sain sitten oikean polkupyörän. Tykkään ajaa maastossa ja asfaltilla. Oikealla pyörällä on vaikeampi ajaa kuin potkupyörällä, Kaarle kertoo.

Nuorimies kertoo haaveilevansa siitä, että oppii vielä joku päivä ajamaan pyörää rennosti vain toinen käsi ohjaustangolla. Ihan vielä taidot eivät siihen riitä.

Suomalaislapset maailman kärkeä

Tutkimuksen mukaan varhaisimmin pyöräilemään opittiin Hollannissa. Hollannissa pyöräilytaito on opittu keskimäärin 4,2-vuotiaana, Suomessa 4,8-vuotiaana.

– Suomalaislasten tiedetään oppivan motoriset perustaidot kansainvälisesti vertaillen varhain, ja nyt sama ilmiö havaittiin myös pyöräilytaidon oppimisessa. Pyöräilytaito voidaan katsoa yhdeksi perustavanlaatuiseksi lapsuusaikana opittavaksi motoriseksi taidoksi, sanovat yliopistonlehtori Arto Laukkanen ja tutkijatohtori Elina Hasanen Jyväskylän yliopistosta.

Myöhäisimmin lapset oppivat pyöräilemään Portugalissa, Brasiliassa ja Meksikossa. Näissä maissa pyöräilytaito opittiin keskimäärin 6,2–7,5-vuotiaana.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan ja yhdeksän ulkomaisen yliopiston yhteistyönä toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan pyöräilemään opitaan tavallisesti neljän ja seitsemän ikävuoden välillä.

"Aika nopeasti se sieltä tuli"

Kaarle Väärämäen isä Jukka Väärämäki kertoo, että Kaarle oppi pyöräilyssä tarvittavan tasapainon potkupyöränsä kanssa, ja sen jälkeen pyöräilemään opettelu kesti kuukauden verran, suunnilleen kerran viikossa harjoitellen. Apurenkaita ei käytetty.

– Se vaati vähän maanittelua, mutta aika nopeasti se sieltä tuli sitten.

Toistaiseksi Kaarle on kaveripiirissään ainoa, joka pyöräilee. Innokkaiden pyöräilijöiden lapsena hänellä on haaveissa maastopyörä.

Kaikissa vertailuun osallistuneissa maissa pyöräilytaidon oppiminen oli varhaistunut keskimäärin noin yhdellä ikävuodella 1960-luvulta 2010-luvulle.

Kyselytutkimus oli osa Lissabonin yliopiston koordinoimaa L2Cycle-tutkimushanketta, jossa tarkasteltiin pyöräilytaidon oppimista kansainvälisesti yhteensä 29 maassa.

Tutkimukseen osallistuneet olivat täysi-ikäisiä. Osallistujat arvioivat oman pyöräilytaitonsa lisäksi lapsensa osalta vastaavat tiedot. Yhteensä tutkimukseen sisältyi Suomesta 906 henkilöä.

Voit keskustella aiheesta 17.5. kello 23:een saakka.

.
.