Hyppää sisältöön

Komissaari Miina Seurujärvi eroaa saamelaisten totuus- ja sovintokomissiosta: "Komissio tulisi keskeyttää nyt"

Miina Seurujärven mielestä totuus- ja sovintokomissio ei pysty toteuttamaan sille annettua vaativaa tehtävää. Hänen mielestään saamelaisten tulisi ottaa kantaa ja kertoa, miten komission kanssa tulisi edetä.

Miina Seurujärvi toivoo, että saamelaisten totuus- ja sovintokomissio valmisteltaisiin uudestaan alusta saakka. Kuva: Juha Kauppinen

Komissaari Miina Seurujärvi eroaa luottamustehtävästään Saamelaisten totuus- ja sovintokomissiossa. Hänen mielestään komissio ei pysty toteuttamaan sille annettua vaativaa tehtävää.

– Kaikkea on niukasti, rahallisia resursseja, aikaa. Myös komissaareilla on vähän aikaa ja syventymistä työhön. Tämä kokonaisuus ei ole toiminut, eikä se tule toimimaan, perustelee Seurujärvi.

Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on toiminut nyt puoli vuotta. Seurujärven mielestä komission työ vaatii riittävästi aikaa ja resursseja, jotta siitä olisi todella apua ja tukea saamelaisille. Hän toivoo, että komissio valmisteltaisiin uudelleen.

– Mielestäni komissio tulisi keskeyttää nyt ja aivan alusta asti miettiä ja suunnitella uudestaan komission työ niin, että sillä olisi mahdollisuus onnistua.

"Tavallisten saamelaisten tulisi olla työn keskiössä"

Komissaareja on yhteensä viisi, ja Miina Seurujärvi on toinen saamelaiskäräjien nimittämistä komissaareista. Hän arvelee, että komission tulevaisuudesta päättää valtio, saamelaiskäräjät ja kolttien kyläkokous. Seurujärvi kannustaa myös saamelaisia kertomaan näkemyksensä asiaan nyt.

– Tämä on saamelaisten prosessi, joten saamelaistenkin tulee ottaa jollakin tapaa kantaa siihen, mitä he haluavat ja miten kannattaa edetä.

Seurujärven mielestä saamelaisten totuus- ja sovintokomissio ei ole muotoutumassa totuus- ja sovintoinstituution periaatteiden mukaiseksi. Hänen mielestään saamelaisten kunnioitus tuntuu myös puuttuvan komission sisällä.

– Tavallisten saamelaisten tulisi olla työn keskiössä ja heitä tulisi kunnioittaa. Minun mielestäni tässä prosessissa on käynyt niin, ettei ole mietitty, mikä on totuus- ja sovintojärjestelmä.

.
.