Hyppää sisältöön

Sirkus Finlandia palasi normaaliin – Emmi Peltolalle, 20, ja Laura Savolaiselle, 22, se tarkoittaa seitsemää kuukautta tien päällä

Lomia kiertueen aikana ei ole. Matkustuspäivä on sirkusartistin vapaapäivä.

Laura Savolaiselle (vasemmalla) ja Emmi Peltolalle (oikealla) kiertue on ensimmäinen. Jouni Aalto on ollut mukana jo 44 vuotta. Kuva: Anne Elhaimer / Yle
Sirkus Finlandia on kiertueella jälleen normaalisti poikkeuskesien jälkeen. Ensimmäistä kesää mukana ovat kaksikymppiset tuoreet sirkuslaiset, trapetsitaiteilija Emmi Peltola ja nuorataiteilija Laura Savolainen. He ovat seurueen ainoat suomalaisartistit. Anne Elhaimer kävi katsomassa aamun tunnelmia Seinäjoella.

Sirkuksen tuoksu on omanlaisensa. Siihen kuuluu popcorn, puru ja – hevosen lanta.

– Ei sitä enää edes huomaa, se on normaali sirkuksen haju, nauravat lahtelainen Emmi Peltola ja tamperelainen Laura Savolainen.

Viime vuonna 45 vuotta täyttänyt sirkus teki juhlavuonnaan vain kolmen kuukauden rundin Etelä-Suomessa, mutta nyt on taas normaalin seitsemän kuukauden kiertueen aika.

Parhaillaan Seinäjoelle pysähtynyt sirkus jatkaa matkaansa seuraavaksi Pietarsaaren ja Kokkolan kautta kohti Kalajokilaaksoa ja sieltä Raahen ja Oulun kautta yhä pohjoisemmaksi.

Rengastrapetsitaitelija Emmi ja nuorataiteilija Laura ovat parikymppisiä, tuoreita sirkuslaisia. He ovat Salpauksen sirkusartistikoulutuksen käyneitä ja valmistuneet vasta: toinen viime vuonna, toinen sitä edellisenä.

Nyt menossa on ensimmäinen ammattilaiskiertue.

– Ensimmäinen kuukausi on mennyt hujauksessa. Koko ajan on puuhaa, näkee uutta ja tutustuu uusiin paikkoihin.

Emmillä on pitkä tanssitausta, ja halu sirkukseen syttyi vasta myöhemmin, vaikka ajatus siitä onkin aina kutkuttanut. Laura on aloittanut nuorisosirkuksessa, mikä kasvatti intoa oikeaan.

Peltola ja Savolainen ovat myös Sirkus Finlandian tämä vuoden ainoat suomenkieliset artistit. Sitä he eivät pidä erikoisena.

– Sirkus on tosi kansainvälinen homma. Se on tosi siistiä, täällä tutustuu eri kansalaisuuksiin.

Perhettä tulee välillä ikävä, mutta onneksi yhteydenpito on helppoa. Lapista kotiin voi lähettää tuliaisiakin, leukailee 44 vuotta mukana ollut tiedottaja Jouni Aalto.

– Odottakaahan, kun päästään sinne. Siellähän hyttysten siipien väli on sellaiset 20 senttiä. Tytöt eivät ole sellaisia nähneet, mutta Ivalosta niitä löytyy!

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun keskiviikkoon 11.5. kello 23:een saakka.