Hyppää sisältöön

Selvä kesän merkki: Helsingin uimastadionin altaisiin alkoi virrata vettä – pulahtamaan pääsee sunnuntaina

Avajaispäivänä uintivesi ei välttämättä heti aamusta ole 27-asteista, koska veden lämmittäminen vie vähintään viisi päivää.

Helsingin uimastadionilla valmistaudutaan kauden alkuun
Helsingin uimastadionilla valmistaudutaan kauden alkuun

Monelle helsinkiläiselle kesä alkaa siitä, kun uimastadion portit aukeavat yleisölle. Innokkaille odottajille kerrottiin tiistaina iloisia uutisia: altaiden täyttäminen on aloitettu.

Täyttäminen kestää Helsingin kaupungin mukaan noin 4–5 päivää, ja niissä olevan veden lämmittäminen 27-asteiseksi noin 5–7 päivää. Menneinä vuosina on käyty kovaa kilpailua siitä, kuka pääsee ensimmäisenä polskimaan stadikan altaissa.

Maauimalakausi polkaistaan tänä vuonna käyntiin uimastadionilla viikon normaalia myöhemmin, sillä kunta-alan lakko siirsi avajaisia. Kumpulassa polskimaan pääsee puolestaan ensimmäisen kerran tälle kesää 22. toukokuuta.

Uimastadionilla on tehty mittavia kunnostustöitä tulevaa kesää varten. Muun muassa julkisivua ja sisätiloja on maalattu, katsomon istuinpenkit on uusittu, pukuhuoneita ja suihkutiloja on remontoitu. Stadikan eteläpäähän on myös pystytetty täysin uusi ulkosählykaukalo.

Myös Kumpulassa on uudistettu opasteita, avattu uusi roskien lajittelupiste sekä remontoitu koriskenttä.

Maauimalakausi jatkuu Helsingissä syyskuuhun saakka.

Voit keskustella aiheesta torstaihin 12.5.2022 kello 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

.
.