Hyppää sisältöön

Maria Jauho on Yle Pohjois-Suomen uusi päällikkö

Monialueellinen työ on tuttua Jauholle, sillä hän on aiemmin muun muassa johtanut Pohjolan Sanomien ja Lapin Kansan yhteistä uutisdeskiä Lapissa. Yleen hän siirtyy Outokummun viestintäpäällikön tehtävästä.

Pohjoinen on Maria Jauholle tuttu, sillä hän on syntynyt Oulussa ja asunut lapsuutensa Keminmaassa. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Yle Pohjois-Suomen päälliköksi on nimitetty 8.8.2022 alkaen FM Maria Jauho, 47.

Hän siirtyy Yleen Outokumpu Oyj:stä, jossa hän työskentelee nyt viestintäpäällikkönä. Jauholla on monipuolinen kokemus uutistyön johtamisesta muun muassa Pohjolan Sanomista, jossa hän toiminut sekä uutispäällikkönä että päätoimittajana.

Lehtimaailman ammattilaisella on edessään Ylessä paljon uutta.

– Odotan tulevaa kihelmöivällä jännityksellä. Edessä on paljon opittavaa radio- ja tv -maailman välineistä ja niiden ilmaisukeinoista. Olen innoissani Yle Pohjois-Suomen toimituksen osaamisesta ja siitä, mitkä kaikki mahdollisuudet meillä on tehdä yhdessä sisältöjä paikalliselle yleisölle.

Yle Pohjois-Suomella on toimitukset kahdessa maakunnassa, Oulussa, Kajaanissa, sekä Koillismaalla Kuusamossa. Journalismin tekeminen ja johtaminen usean maakunnan alueella on Jauholle tuttua, sillä hän johti Pohjolan Sanomien ja Lapin Kansan yhteistä uutisdeskiä, jossa oli hetken aikaa mukana myös Kainuun Sanomat.

– Yhteisten asioiden ja aihepiirien löytäminen on tärkeää paikallisten uutisten rinnalle. Tätä työtä tehdään jo Ylessä onnistuneesti, ja näen siinä paljon lisää mahdollisuuksia, sanoo Jauho.

Jauholla on lujat siteet pohjoiseen, sillä hän on syntynyt Oulussa, kasvanut Keminmaassa ja työskennellyt pohjoisessa pitkään.

– Pohjoinen määrittää minua, mielenmaisemaani ja asennettanikin monella tapaa. Olen tehnyt journalistin urastani valtaosan Pohjois-Suomen alueella ja tiedän, mitkä valtavat mahdollisuudet Ylellä ja sen aluetoimituksella on tuottaa kiinnostavia sisältöjä yleisölleen, Jauho sanoo.

Yle Pohjois-Suomen päällikkyys tuli auki Katja Oittisen siirryttyä Ylen News Labiin mediapartneriksi ja audiokehitysvastaavaksi. Tällä hetkellä Yle Pohjois-Suomen toimituksia johtaa Yle Kaakkois-Suomen päällikkönä myös työskentelevä Sari Lehtinen.