Hyppää sisältöön

Sammakot voi tunnistaa äänestä ja 4 muuta hauskaa faktaa keväisistä kurnuttajista

Suomessa elää vakituisesti kolme alkuperäistä sammakkolajia. Lisäksi luonnossa tavataan kahta muuta lajia. Näin keväällä sammakot ovat talvihorroksen jälkeen aktiivisimmillaan.

Sammakkoja keväisellä lammella
Sammakkoja keväisellä lammella

1. Sammakon silmät auttavat nielemisessä

Sammakon silmät sijaitsevat korkealla päälaella pään molemmin puolin, ja näkökenttä on tämän vuoksi hyvin laaja. Sammakko näkee eteen, sivuille ja jopa taakse.

Tämä on hyvin tärkeää eläimelle, joka ei pysty kääntämään päätään.

Sammakko näkee melko lähelle ja havaitsee hyvin liikkeen. Erityisen hyvin sammakot näkevät hämärässä ja jopa lähes pimeässä, jolloin ne ovat usein liikkeellä.

Sammakko ei pysty kääntämään päätään ja siksi näkökentän laajuus on tärkeä Kuva: Juha Laaksonen/Yle

Niiden silmissä on samanlainen valoa heijastava alue silmän verkkokalvolla kuin kissoilla, ja tämä näkyy usein valokuvissa tai taskulampun valossa heijastuksena.

Sammakko käyttää silmiä erikoisella tavalla apuna myös nielaistessaan. Kun saalis on suussa, silmät painuvat sisään ja auttavat saaliin nielaisemisessa.

Sammakon kieli on suun etuosassa eikä siitä ole tässä apua. Ötökkä niellään kokonaisena eikä sammakko paloittele sitä pienillä hampaillaan.

2. Sammakon ääni on hyvä tuntomerkki

Kullakin sammakolla on yksilöllinen ääni, josta lajin erottaa helposti.

Viitasammakon ääni on pulputtava, ruskosammakon hyrisevän kurnuttava ja rupikonnan näihin kahteen verrattuna jotenkin karkea.

Rupikonna päästää metallisointisia kirahduksia, heikkoja kurahduksia ja jopa kurnahduksia. Naaraat päättelevät todennäköisesti äänen voimakkuuden perusteella koiraiden ominaisuuksia.

Sammakoilla on yksilöllinen ääni Kuva: Juha Laaksonen/Yle

3. Sammakot ovat paikkauskollisia

Sammakot palaavat mielellään vuodesta toiseen samalle kutupaikalle, jos se vain on olemassa. Tosin ympäristömuutoksen, rakentamisen ja maanmuokkauksen vuoksi taajama-alueiden sammakot joutuvat kuitenkin usein etsimään uusia kutupaikkoja.

Kotipaikkauskollisuudesta kertoo myös se, että sammakot asettuvat mielellään tuttuihin kesämaisemiin ja suuntaavat syksyn tullen samoille talvehtimispaikoille kuin aiemmin.

Sammakko saattaa palata keväisin samalle kutulammelle jopa seitsemän vuoden ajan Kuva: Juha Laaksonen/Yle

Tutkimusten mukaan vajaa kolmannes sammakoista palasi samaan paikkaan kutemaan. Määrä on iso, sillä talvikuolleisuus vaikuttaa paluumääriin.

Vanhimmat sammakot voivat palata tutulle lammelle vielä seitsemän vuoden kuluttua.

4. Sammakot uivat sammakkoa, mutta mahtiräpylöillä

Sammakot ovat tunnetusti hyviä uimareita, ja niiden tavasta liikkua vedessä olemme mekin ottaneet oppia. Suurin osa ihmisistä ui uidessan sammakoa.

Sammakon, kuten tässä rupikonnan, uintisuoritus on ihmisille mahdoton Kuva: Vesa Marttinen / Yle

Vaikka sammakot viettävät suuren osan elämästään maalla, ne ovat sopeutuneet vesielämään varsin hyvin.

Sammakon takaräpylät ovat suorastaan hämmästyttävän suuret. Niillä kun ponkaisee, niin veden alla suorastaan kiitää.

Esimerkiksi pikkuvihersammakko etenee yhdellä potkulla vaivattomasti yli puolikin metriä, mutta ihmiselle suhteellisesti vastaava suoritus on mahdoton.

5. Kutuaika on totista sylipainia

Sammakkolampien ja ojien keväinen kuhina on hauskaa seurattavaa, mutta sammakoilla on kaikki pelissä. Koska koiraita on enemmän kuin naaraita, jokainen koiras yrittää parhaansa mukaan kavuta naaraan selkään.

Tehtävä on luonnollisesti mahdoton.

Sammakkonaaras ei ole aina mielissään saamastaan huomiosta, sillä yli-innokkaiden urosten puristuksessa se saattaa jopa hukkua. Kuva: Juha Laaksonen/Yle

Toisinaan kosijat tarttuvat toisiinsa niin suurella joukolla, että syntyy elävä koiraiden ja naaraiden muodostama sammakkopallo, joka pyörii vimmatusti vedessä.

Kevään kiihko on niin kova, että koiraat tarttuvat kiinni myös toisiinsa. Ne yrittävät ehkä repiä kilpakumppaneitaan irti naaraasta ja päästä paremmalle paikalle. Nuoremmat koiraat saattavat myös olla niin yli-innokkaita, etteivät enää oikein tiedä, kenen selkään yrittävät.

Sammakkonaaraat eivät ole tästä kovinkaan otettuja, sillä liika on liikaa. Pahimmassa tapauksessa naaras voi kilpakosijoiden kovassa puristuksessa jopa hukkua.

Artikkelin tiedot: Juha Laaksonen ja Minna Pyykkö: Mietteliäs konna (Tammi 2017)

.
.