Hyppää sisältöön

Nuoret ovat odottaneet kaksi vuotta vegaanista ruokaa kouluihin Seinäjoella – "Monet ovat sanoneet, että tämä on takapajula"

Vuosi sitten vegaaniruokaa koskeva aloite palautettiin uudelleen valmisteluun. Nuoret ovat olleet pettyneitä aloitteen vastaanottoon ja pitkään käsittelyaikaan.

Kaksi naista juttelee koulun käytävällä iloisesti.
Seinäjoella nuoret ovat pettyneitä vegaanialoitteen vastaanottoon. Monet aloitteen tekijöistä ovat jo päättäneet koulunkäyntinsä. Kaupunginvaltuusto tekee asiassa päätöksen toukokuun lopussa.

Seinäjoen nuorisovaltuusto teki kaksi vuotta sitten keväällä aloitteen, jolla haluttiin kouluihin tarjolle vegaaniruokaa. Aloite otettiin uudelleen käsittelyyn tänä vuonna ja se etenee nyt valtuuston hyväksyttäväksi. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta toukokuun lopussa.

Pitkä käsittelyaika on aiheuttanut opiskelijoissa turhautumista.

Seinäjoen lukion entisen opiskelijan Hanna Pajalan mukaan päätöksenteon viivästyminen ja aiheesta käyty keskustelu ovat olleet pettymys nuorille.

Nuorten aloitetta on vastustettu kärkkäästi. Vuoden 2021 kesäkuussa Seinäjoen valtuusto palautti äänestyksen jälkeen aloitteen takaisin valmisteluun vastoin kaupunginhallituksen esitystä. Yksi äänekkäimmistä vastustajista, perussuomalaisten valtuutettu Piia Kattelus-Kilpeläinen syytti nuoria nirsoilusta ja piti erillisen ruoan tarjoilua kalliina.

– Monet eivät ymmärtäneet, mistä aloitteessa on kysymys. Eri ruokavaliot sekoitettiin keskenään ja monet luulivat, että kaikki pakotetaan syömään vegaaniruokaa, vaikka näin ei todellakaan ole, Pajala kertoo.

Sekaannukset ja kielteinen suhtautuminen aloitteeseen ovat olleet pettymys myös nuorisovaltuuston puheenjohtajalle Alisa Torkolle.

– Tuli sellainen olo, että onko tässä edes perehdytty siihen, mitä me haluamme, Torkko sanoo.

Nuorisovaltuustolla on kuitenkin uskoa siihen, että aloite hyväksytään tällä kertaa.

– Uskon, että tämä menee nyt läpi. Tästä on ollut jo niin suurta imagohaittaa Seinäjoelle.

Oikeanlaisen ravinnon puuttuminen on luonnollisesti vaikeuttanut vegaaniopiskelijoiden ruokailua koulussa. Heillä ei ole ollut mahdollisuutta ruokailla koululounailla, joten monet ovat jättäneet syömättä päivän aikana.

– Osa on myös tuonut omia eväitä kouluun, Torkko kertoo.

Aloitteen sisällössä on edelleen epäkohtia

Vaikka myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Paula Risikko arvelee, että aloite menee vihdoin läpi ja vegaaniruokailut toteutuvat, on nuorisovaltuuston jäsenten mielestä aloitteen sisällössä edelleen epäkohtia.

Toisin kuin alkuperäisessä ehdotuksessa, vegaaniruoan saamiselle on asetettu kaupunginhallituksen esityksessä erillisiä rajoitteita.

Risikon mukaan ruoka tilataan erikseen luvan saaneille opiskelijoille. Saadakseen vegaaniruokaa tulee opiskelijan esittää lääkärin, ravitsemusterapeutin tai terveydenhoitajan todistus. Lisäksi alaikäisten opiskelijoiden täytyy saada lupa vanhemmiltaan.

Nuorisovaltuuston alkuperäisessä aloitteessa todistusten vaatimista nimitetään resurssien tuhlaamiseksi.

– Suoraan sanoen tämä kädenvääntö on ollut lapsellista, Hanna Pajala toteaa.

Kiivas keskustelu kuohuttaa

Vegaaniruoka-aloitteesta on käyty kiivasta keskustelua eri medioissa, mikä on yllättänyt nuorisovaltuuston jäsenet.

– Olimme yllättyneitä, miten laajasti tästä puhuttiin, Alisa Torkko sanoo.

Keskustelun laajuudesta huolimatta nuorten oma ääni ei ole tullut päätöksenteossa kuuluviin. Viime kesänä aihetta kommentoivat kaupunginhallituksen jäsenet, eikä nuorisovaltuuston kanta päässyt esille uutisoinnissa.

Opiskelijoiden oma mielipide on kuitenkin selkeä.

– Monet ovat sanoneet suoraan, että Seinäjoki on tällainen takapajula, Torkko toteaa.

Lue lisää aiheesta:

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 19.5. kello 23:een saakka.

.
.