Hyppää sisältöön

Valtakunnallinen korruptiovyyhti paljastui: virkamiehet eri puolella Suomea ottivat siivousalan yritykseltä vuosia vastaan perusteettomia lahjoja

Lahjat olivat tyypillisesti kodin viihde-elektroniikkaa, matkapuhelimia, tietokoneita ja lahjakortteja. Yksittäisten lahjojen arvo vaihteli 50 euron ja tuhansien eurojen välillä.

Siivousalan yrityksen toimisto sijaitsi usean vuoden ajan Helsingin keskustassa Erottajalla. Kuva: Christoffer Gröhn / Yle

Poliisi on saanut lähes valmiiksi laajan esitutkinnan valtakunnallisesta korruptiorikoksesta. Teollisuuskemikaaleja ja siivousaineita myyneen yrityksen epäillään antaneen perusteettomia lahjoja henkilöille, jotka ovat tehneet hankintoja eri yritysten ja yhteisöjen puolesta.

Yhteensä yrityksellä on tuhansia asiakkaita eri puolella Suomea. Poliisin mukaan rikoksesta epäiltyjen joukossa on työntekijöitä, yritysten johtoa ja virkamiehiä.

Virkamiehistä suurin osa on työskennellyt kunnissa tai sairaanhoitopiirissä. Epäiltynä on myös neljä seurakunnan virkamiestä ja yksi valtion hallinnon virkamies.

Yritys on poliisin käsityksen mukaan käyttänyt lahjahankintoihin toimintansa aikana yli kaksi miljoonaa euroa.

– Lahjat olivat tyypillisesti kodin viihde-elektroniikkaa, matkapuhelimia, tietokoneita ja lahjakortteja, jotka yritys hankki suomalaisista yrityksistä. Yksittäisten lahjojen arvo vaihteli 50 euron ja tuhansien eurojen välillä, toteaa rikostarkastaja Ismo Siltamäki Helsingin poliisin tiedotteessa.

Joidenkin epäillään saaneen lahjoja vuosien varrella jopa yli 20 000 euron arvosta.

Yrityksen mukaan kyse on ollut sallituista tilaajalahjoista

Rikosnimikkeet vaihtelevat poliisin mukaan perusmuotoisista lahjusrikoksista törkeisiin tekomuotoihin. Muiden kuin virkamiesten kohdalla kyse on lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa tai sen törkeästä tekomuodosta.

Esitutkinta on kohdentunut lopulta noin 180 tapaukseen, joissa rikoksesta epäiltynä on kuultu 180 henkilöä. Syyteharkintaan on siirtynyt noin 80 tapausta. Tapauksen selvittämiseen ovat osallistuneet kaikki poliisilaitokset.

Muutama yksittäinen rikosasia on vielä esitutkinnassa.

Lahjusten antamisesta puolestaan epäillään kahta henkilöä, jotka poliisin mukaan ovat vastanneet yritysten toiminnasta. Rikosnimikkeinä heidän kohdallaan ovat törkeä lahjuksen antaminen, törkeä lahjominen elinkeinotoiminnassa, törkeä veropetos ja törkeä velallisen epärehellisyys.

Lahjoja antaneiden yritysten edustajat ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen, koska heidän mukaansa kyse on ollut sallituista tilaajalahjoista.

"Tällaisten lahjojen vastaanottaminen ei ole hyväksyttävää"

Poliisi ja Syyttäjälaitos tiedottavat asiasta tässä vaiheessa esitutkintaa, koska epäilty rikoskokonaisuus on aiheuttanut laajaa kiinnostusta. Helsingin poliisilaitos on muun muassa vastaanottanut useita yhteydenottoja asiaan liittyen.

Poliisille on myös kerrottu, että jotkin muutkin yritykset olisivat tehneet vastaavia lahjatarjouksia.

– Tällaisten lahjojen vastaanottaminen ei ole hyväksyttävää, ja virkamiehen kohdalla se johtaa aina seuraamuksiin, sanoo Siltamäki poliisin tiedotteessa.

Siltamäen mukaan joissain esiin tulleissa tapauksissa työnantajat ovat todenneet, että edustajan tekemät tilaukset ovat olleet täysin tarpeettomia ja niistä on aiheutunut työnantajille huomattavaa taloudellista vahinkoa.

Lue myös: