Hyppää sisältöön

Rasoul Khorram: "Maailma ei tarvitse lisää aseita vaan kukkia" – koululaiset kylvävät auringonkukkia, jotta kaikki kuulisivat rauhan viestin

Rauhan viestisillassa lasten valmistama auringonkukka ja auringonkukansiemenet annetaan koulusta eteenpäin seuraavaan kouluun, lapsen kädestä seuraavan lapsen käteen.

Toimittaja-dokumentaristi Rasoul Khorram istutti keskiviikkona auringonkukan siemeniä yhdessä Kemin koululaisten kanssa. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Lasten ja nuorten rauhan viestisilta on lähtenyt liikkeelle keskiviikkona Kemistä. Ideana on viedä rauhan viestiä eteenpäin kylvämällä auringonkukkien siemeniä kouluissa ympäri maan. Päätepisteenä on Helsinki.

Jokainen koulu voi haastaa toisen koulun viemällä sinne valmistamansa auringonkukan ja uudet siemenet kylvettäväksi.

Idean isä, toimittaja ja dokumentaristi Rasoul Khorram, on kotoisin Iranin Kurdistanista, jossa hän on lapsena joutunut kokemaan sodan. Hänen edellinen projektinsa oli sodanvastainen taidehanke ”Kukkia rakettiruukkuihin” (siirryt toiseen palveluun), jonka hän toteutti viime vuonna Irakin Kurdistanissa.

Toimittaja ja dokumentaristi Rasoul Khorram muutti Suomeen noin kymmenen vuotta sitten. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Kukka on toisen ihmisen arvostamista

Rauhan viestisillassa Khorramin tavoitteena on, että kaikki kuulevat koululaisten viestin ja toiveen rauhan säilymisestä maailmassa.

– Maailma ei tarvitse lisää aseita, vaan kukkia. Rakas äitini opetti minulle, että jos elämässä haluaa arvostaa toista ihmistä, hänelle voi istuttaa kukan tai puun. Kukka rauhoittaa mielen ja kasvattaa ystävyyttä, sanoo Khorram.

Juuri äidin ehdotuksesta Khorram aloitti oman projektinsa sotimista vastaan.

– Opin paljon kukkien viestistä: elämässä pitää pystyä taipumaan ja tanssimaan tuulien kanssa ja antaa lämmintä valoa kuin aurinko, pyytämättä mitään takaisin. Toivon, että jonakin päivänä onnistun rakentamaan monikulttuurisen rauhan puutarhan niin, että pystymme istuttamaan kauniita kukantaimia, jotka saavat vapaasti kasvaa täällä Suomessa.

On tosi surullista millainen tilanne on esimerkiksi Ukrainassa, sanoo Eevi Mäkelä Karihaaran koulusta. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Koululaiset uskovat viestin saavan huomiota

Kemissä rauhan viestisiltaan osallistuivat muun muassa Karihaaran koulun oppilaat Enni Peteri ja Eevi Mäkelä, jotka istuttivat omat auringonkukansiemenet.

– On tosi hieno juttu, että näin lähdetään viemään viestiä muille kouluille ja levitetään sanomaa. Uskon, että tämä herättää huomiota ja auttaa sillä tavalla, sanoo Peteri.

– On tosi surullista millainen tilanne on esimerkiksi Ukrainassa. Minun mielestä Rasoul onkin sanonut oikein, että enemmän kukkia ja vähemmän aseita. On tosi hienoa, että nyt pääsee osaksi tällaiseen näin isoon projektiin, kertoo Mäkelä.

Enni Peteri uskoo, että rauhan viestisilta herättää huomiota ympäri Suomen. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Suomessa auringonkukkien viestisilta päättyy perjantaina 20. toukokuuta Helsinkiin, missä opetusministeri Li Andersson istuttaa auringonkukan taimia eduskuntatalon edessä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.