Hyppää sisältöön

Täysin uudistettu Kuopion museon vanha puoli avaa tänään ovensa – seurasimme avajaispäivän tunnelmia suorassa lähetyksessä

Uudistuneella vanhalla puolella hyödynnetään runsaasti nykyteknologiaa ja siellä voi esimerkiksi kurkistaa kivikautiseen elämään VR-lasien kautta.

Intendentti Pekka Kankkunen esittelee uusitun museon tuoreimman historiallisen löydön.
Intendentti Pekka Kankkunen esittelee uusitun museon tuoreimman historiallisen löydön.

Kuopion museon vanhan puolen avajaisia vietetään tänään. Täysin uudistettu näyttely avasi ovensa kymmeneltä.

Museon henkilökunta vihjaa, että näyttely on kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Vanhoista elementeistä näyttelyyn kuuluvat kuitenkin odotetut mammutti ja savutupa.

Vanhalla puolella sijaitsevat ensimmäisen kerroksen kulttuurihistoriallinen näyttely, toisen kerroksen luonnontieteellinen osuus sekä kolmannessa kerroksessa oleva tarujen aikaa, myyttejä ja uskomuksia.

Uudistuneella vanhalla puolella hyödynnetään runsaasti nykyteknologiaa ja siellä voi esimerkiksi kurkistaa kivikautiseen elämään VR-lasien kautta.

Luontopedagogi Mari Wikholm nostaa esiin myös luonnontieteellisen osuuden metsäsalin, jota hän kuvailee elämykselliseksi.

– Siellä on valoja ja ääntä: murisevaa karhua ja ulisevaa sutta, Wikholm kertoo.

Museon avautumista on odotettu jo pitkään, joten Wikholm ennakoi vilkasta avajaispäivää.

– Uskon, että oven takana on jonoja ennen kymmentä, hän ennustaa.

Takana on pitkä työ. Tilat on remontoitu ja näyttelyt uusittu neljän vuoden aikana. Museotilat suljettiin elokuussa 2018. Kaikkiaan näyttelyiden käsikirjoittamiseen, hankintoihin ja muuhun työhön on mennyt aikaa noin kymmenen vuotta.

Yle seurasi museon avautumista suorassa nettilähetyksessä. Suoran lähetyksen toimittajana oli Marianne Mattila ja kuvaajana Joni Kumpunen. Katso suoran lähetyksen tallenne tästä:

Mammutti museossa.
Seurasimme suorassa lähetyksessä Kuopion uudistetun museon avajaisia. Toimittajana Marianne Mattila. Kuvaajana Joni Kumpunen.

Lue myös: