Hyppää sisältöön

Kiiminkiin rakennetaan Oulun seuraava kuntoilupuisto ja -portaat alkavana kesänä

Urakan ensimmäinen osa valmistuu arviolta elokuun alussa.

Heinäpään kuntoportaat valmistuivat viime kesänä. Kuva: Taneli Kärki / Yle Oulu

Oulun kaupungin liikuntapalvelut rakennuttaa uuden kuntoilupuiston ja -portaat Kiiminkiin tänä kesänä.

Samaiselle Kiiminkipuiston urheilualueelle on tulossa myös skeittialue ja grillipaikka.

Alueella on jo entuudestaan pesäpallo-, jalkapallo- ja tenniskentät. Talvisin käytössä on kaukalo.

Uusien harrastuspaikkojen rakentaminen on jo käynnissä. Urakan ensimmäinen osa valmistuu arviolta elokuun alussa.

Oulun liikuntapalveluiden tavoite on rakennuttaa yksi uusi kuntoilupuisto vuosittain. Aiemmin kuntoilupuistoja on valmistunut esimerkiksi Heinäpäähän, Hollihakaan, Kaakkuriin ja Kuusisaareen.

Kuntoilupuistot ovat oululaisten vapaassa käytössä.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.