Hyppää sisältöön

Pispalan ja Hyhkyn koulujen peruskorjaukset nielevät odotettua enemmän rahaa – myös aikataulu venyy

Hyhkyn koulun remontti viivästyy melkein vuoden.

Pispalan koulun remontissa rakenteiden uusimisen tarve yllätti. Kuva: Antti Eintola / Yle

Tampereella sekä Pispalan että Hyhkyn koulujen peruskorjaukset tulevat ennakoitua kalliimmiksi.

Pispalan koulun peruskorjauksen hintalappu on kasvamassa 10 miljoonasta eurosta 12,2 miljoonaan euroon. Kustannusten nousu johtuu muun muassa siitä, että purkutöiden yhteydessä on löytynyt kartoitettua suurempi määrä haitta-aineita. Rakenteiden uusimisen tarve ja laajuus ovat kasvaneet merkittävästi.

Myös Hyhkyn koulun peruskorjauksessa kustannuksia nostavat purkutöissä paljastuneet luultua laajemmat vauriot. Hankkeelle on osoitettu kaupungin vuoden 2022 talousarviossa 6 350 000 euron kokonaismääräraha, jota esitetään nostettavaksi 1 450 000 eurolla.

Hyhkyn koulun remontissa myös aikataulu venyy useilla kuukausilla. Hankkeen rakennustöiden oli tarkoitus valmistua lokakuussa 2022. Rakenteiden uusimisen johdosta urakka-aikaa on jatkettu ja uuden aikataulun mukaan rakennustyöt valmistuvat rakennusten 1 ja 2 osalta toukokuussa 2023, ja rakennukset otetaan käyttöön elokuussa 2023.

Myös Pispalassa koululaiset pääsevät remontoituun kouluun vasta elokuussa aiemmin kerrotun toukokuun sijaan.

Molempien koulujen kustannukset ovat hyväksyttävinä sivistys- ja kulttuurilautakunnassa (siirryt toiseen palveluun) tiistaina 17. toukokuuta. Päätökset vaativat myös valtuuston sinetin.

Lue myös:

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

.
.