Hyppää sisältöön

Mikko Hiekkataipale halusi talonsa pois kaukolämmöstä ja yllättyi: irtautumisesta tuhansien lasku – mutta sitten viranomainen puuttui peliin

Kilpailu- ja kuluttajavirasto patisti Helsingin kaukolämpöyhtiön laskemaan omakotitalojen irtautumismaksua tuhansilla euroilla. Lämmitystavan vaihto on edelleen kalliimpaa kuin naapurikaupungeissa.

Mikko Hiekkataipale lämmönjakohuoneessa, jonka seinällä vanhat kaukolämpölaitteet putkineen.
Mikko Hiekkataipale kertoo, miten kuuli irtautumismaksusta ja miltä se tuntui.

Viime syksynä helsinkiläinen Mikko Hiekkataipale koki yllätyksen, joka tuntui epäreilulta.

Maalämpöurakoitsija oli tutustumassa taloon, koska vuonna 1997 asennetut kaukolämpölaitteet olivat tulleet käyttöikänsä päähän. Hiekkataipale oli kiinnostunut lämmitystavan vaihdosta kaukolämmön kallistumisen takia.

Urakoitsija kysyi, olihan Hiekkataipale tietoinen useamman tuhannen euron maksusta, mikä pitää maksaa kaukolämmöstä irtautumisesta.

Ei ollut.

– Kyllähän se isolta tuntui, että se olisi suurin piirtein viidesosa koko projektin hinnasta. Tuli sellainen olo, että tällä pyritään pikemminkin estämään kilpailua.

Kuluttajaviranomainen puuttui hinnoitteluun

Hiekkataipale otti yhteyttä sekä Heleniin että Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (KKV) ja päätti lykätä energiaremonttia.

  • Kuuntele alla olevasta audiosta, kun Hiekkataipale kertoo epätoivoisesta yrityksestä keskustella kaukolämpöyhtiön kanssa, joka ei halunnut neuvotella.

KKV on keskustellut Helenin kanssa irtautumismaksuista viime syksystä lähtien.

Kuluttajien suojaa valvovat viranomaiset ovat ottaneet hiljattain kantaa myös kaukolämmön vesivirta- ja energiamaksuihin.

Aiemmista tapauksista voit lukea lisää näistä jutuista:

Nyt Helen on laskenut irtautumismaksun 1 240 euroon kaikille kuluttaja-asiakkailleen. Näitä ovat lähes kaikki omakotitalot, mutta taloyhtiöitä, eli esimerkiksi rivitaloja ja kerrostaloja, alennus ei koske.

– Pyrimme huomioimaan KKV:n keskusteluissa esille nousseita haasteita, sanoo Helenin myynti- ja asiakaspalvelujohtaja Anu-Elina Hintsa.

Hiekkataipale on tyytyväinen muutokseen ja useita tuhansia euroja halvempaan irtautumismaksuun.

– Ymmärrän, että jotain kustannuksia toki kertyy, mutta se alkuperäinen hinta tuntui poskettomalta näin maallikon korvilla.

Helenin mukaan irtautumismaksut on määrätty sen mukaan, kuinka paljon irtautumisesta keskimäärin syntyy kustannuksia. Juuri keskimääräisyys on ollut KKV:n mielestä ongelma.

– Huomiota kiinnitti irtautumismaksun suuruus eli yli 5 400 euroa kaikissa kohteissa. Maksuissa ei ollut otettu huomioon sitä, että omakotikohteissa kustannukset olisivat mahdollisesti alempia kuin esimerkiksi keskusta-alueella, perustelee KKV:n johtava asiantuntija Jukka Kaakkola.

Helen kertoo tekevänsä omakotiasujien irtautumiset jatkossa tappiolla. Yhtiön mukaan se kilpailuttaa urakoitsijat säännöllisesti, eikä ole alunperinkään tehnyt voittoa irtautumismaksuilla.

Asiakkaat ovat voineet hoitaa osan irtautumistöistä myös itse. Hiekkataipaleellekin ehdotettiin, että Helen voi tehdä putki- ja laitteistotyöt (2 500 e) ja asiakas voi hankkia itse urakoitsijan kaivuu- ja asfaltointitöihin.

Kaukolämpölaitteistot ovat talon rakennusvuodelta 1997. Niiden uusimisen hinta olisi ollut suurinpiirtein saman suuruinen kuin alkuperäinen irtautumismaksu. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Kaukolämmöstä lähtijä saa Vantaalla kultaisen kädenpuristuksen

Vaikka kaukolämmöstä lähtö on nyt helsinkiläisille aiempaa halvempaa, on tilanne vantaalaisilla ja espoolaisilla vieläkin parempi. Vantaan Energian ja Fortumin asiakkaat voivat nimittäin saada laskun sijaan rahaa.

Helenin perimät irtautumismaksut ovat alalla harvinaisia, mutta eivät ainutlaatuisia. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan (siirryt toiseen palveluun) niitä peritään myös ainakin Tampereella, Jyväskylässä ja Kouvolassa.

Vantaalla ei irtautumismaksuja peritä, vaan tilanne on päinvastainen: suurin osa Vantaan Energian asiakkaista saa rahaa irtautuessaan kaukolämmöstä. Talon valmistumisaikana maksettavat kaukolämmön liittymismaksut ovat näet lähes poikkeuksetta palautuskelpoisia. Kun asiakas vaihtaa lämmitystapaa, hän saa takaisin liittymismaksun, josta vähennetään irtautumisen aiheuttamat kustannukset.

Omakotitalojen liittymismaksu on Vantaan Energialla tällä hetkellä 6 100 euroa. Kun asiakas vaihtaa lämmitystapaa, yhtiö vähentää liittymismaksusta irtautumiskuluja 4 340 euroa. Palautusta saisi nykyhinnoilla siis vajaat 2 000 euroa.

Vaikka irtautumiskulut olisivat suuremmat kuin aikanaan maksettu liittymismaksu, asiakas ei joudu maksamaan mitään.

– Pääasiallisesti jotakin saa, jos lähtee. Mutta meillä lähtijöitä on todella vähän, sanoo energiapalveluiden liiketoimintajohtaja Matti Wallin.

Espoossa liittymisvuosi ratkaisee

Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella tilanne on monimutkaisempi.

Alueen kaukolämmitystä hoitavasta Fortumista kerrotaan, että periaate on sama kuin Vantaalla pääsääntöisesti niillä asiakkailla, joiden liittymissopimus on tehty ennen vuotta 2013. Eli kaukolämmöstä irtautumisesta voi saada jonkin verran rahaa.

Vuodesta 2013 lähtien liittymissopimukset eivät ole olleet enää palautuskelpoisia. Näissä tapauksissa rahaa ei tule, mutta irtautumisesta ei joudu myöskään maksamaan.

Pääkaupunkiseudun energiayhtiöiden mukaan liittymismaksuilla kustannetaan vain liittymisen aiheuttamia kuluja, eikä palautuskelpoisiinkaan maksuihin ole koskaan "leivottu sisään" mahdollisia tulevaisuuden irtautumismaksuja. Palautuskelpoiset maksut ovat asiakkaalle jopa edullisempia, koska niistä ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa.

Vantaan Energia: "Kysymys on ideologinen"

Yhtiöiden käytännöt ovat sen verran kirjavia, että oman talon irtautumisen kustannukset saattavat tulla yllätyksenä myös monelle muulle kuin Mikko Hiekkataipaleelle.

Energiateollisuus ry:n (ET) yleisissä sopimusehdoissa mainitaan molemmat, Espoossa ja Vantaalla, käytössä olevat vaihtoehdot.

Helsingin mallista ei ET:n suosituksissa ole mainittu mitään. Se oli yksi syy siihen, että Kilpailu- ja kuluttajavirasto puuttui yhtiön menettelyyn. Muiden irtautumismaksua perivien yhtiöiden osalta virastossa ei ole tehty ratkaisuja mahdollisista jatkotoimista.

Vaikka KKV puuttui Helenin irtautumismaksuihin, on niissä eittämättä myös logiikkaa: sekä liittymisestä että irtautumisesta peritään maksuja, koska molemmat aiheuttavat kaukolämpöyhtiölle kuluja. Vantaan Energian Walliin kuitenkin muistuttaa, että liittymisen ja irtautumisen välillä on yleensä pitkä aika ja varsinainen liiketoiminta tehdään siinä välissä.

– Kysymys on ideologinen. Miten yhtiö haluaa kohdella asiakkaitaan siinä tilanteessa, kun asiakkuus päättyy, sanoo Wallin.

Hiekkataipaleiden katolle on tarkoitus hankkia myöhemmin aurinkopaneelit, kun maalämpöjärjestelmän sähkönkulutuksesta on kertynyt kokemusta. Kuva: Petteri Juuti / Yle

Mikko Hiekkataipale teki sopimuksen maalämpöön vaihtamisesta jo ennen tietoa irtautumismaksun alennuksesta. Osa urakoitsijoista valitteli, etteivät voi antaa tarjousta, koska kysyntä on kova ja lämpökaivojen porauskalusto vähissä.

Kaukolämmöstä irtautuminen on vielä edessä, ja sen pitäisi nyt siis onnistua 1 240 euron hinnalla.

– Kyllä se vähän hassulta tuntuu, että osoitteen perusteella toiset näkevät kustannukset, vastuut ja velvollisuudet eri lailla kuin toiset. Olisi järkeenkäypää, että olisi yhtenäiset hyvitys- ja irtautumiskäytännöt, kun kyse on kuitenkin samasta palvelusta, Hiekkataipale pohtii.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 17. toukokuuta kello 23:een saakka.

Lue myös:

.
.