Hyppää sisältöön

Lapin joet ovat vapautumassa jäistä – kylmenevä sää hidastaa virtaamien kasvua

Lapissa lumet ovat jo sulaneet monin paikoin, mutta lunta on edelleen paljon vesistöalueiden latvoilla. Ounas- ja Tornionjoelta jäät ovat lähteneet tällä viikolla.

Torniojoki oli vapautunut jäistä keskiviikkona Pellossa. Kuva: Lapin ely-keskus

Lapissa hiljalleen suurentuneet virtaamat ovat saaneet jokien jäitä liikkeelle.

– Kuluneen viikon aikana jäät ovat lähteneet muun muassa Ounasjoelta ja Tornionjoelta. Simojoen tulvahuippu on saavutettu ja Simojoen virtaama kääntyy laskuun. Muissa Lapin alueen vesistöissä tulvahuippuja vielä odotellaan, tiedottaa Lapin ely-keskus.

Tornionjoella ja Ounasjoella vedenkorkeudet ovat paikoitellen hetkellisesti nousseet, kun liikkeelle lähteneet jäät ovat kasaantuneet.

Esimerkiksi Torniossa jokisuuhun kasautuneet jäät nostivat vedenkorkeutta noin metrillä. Jäät ovat kuitenkin purkautuneet merelle ja vedenkorkeus on laskenut.

Ivalojoella jäät ovat liikkuneet ainakin Ivalon taajaman alueelta. Tenojoella virtapaikkoja on sulana.

Simojoella virtaama on nyt huipussaan

Lapissa lumet ovat jo sulaneet monin paikoin, mutta lunta on edelleen paljon vesistöalueiden latvoilla. Viikonvaihteessa sää kylmenee, mikä hidastaa lumien sulamista ja virtaamien kasvua.

Tornionjoella, Muonionjoella ja Tenojoella tulvahuippu on odotettavissa toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa.

Ivalojoella ja Ounasjoella tulva voi olla kaksihuippuinen, jolloin ensimmäinen tulvahuippu on lähipäivinä ja toinen toukokuun lopussa. Simojoella virtaama on nyt huipussaan ja sen ennustetaan lähtevän lähipäivinä laskuun.

Kemijoen latvoilla Kemihaarassa virtaama nousee tulvahuippuunsa lähipäivien aikana. Kemijoen voimalaitoksilla suurimmat juoksutukset saavutettaneen toukokuun lopussa.

Myös säännösteltyjen järvien vedenkorkeudet ovat nousussa ja kesävedenkorkeudet saavutetaan pääosin kesäkuun alkuun mennessä.

Ely-keskus luonnehtii tulvatilannetta rauhalliseksi.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.