Hyppää sisältöön

Ilmainen personal trainer, aamutulet ja perhonsidontaa – Savossa testataan auttaako mielekäs tekeminen jaksamaan työssä paremmin

Pohjois-Savon Vieremällä työikäisillä on mahdollisuus kokeilla ilmaiseksi uusia harrastuksia. Sen lisäksi on säännöllistä viikko-ohjelmaa.

Vesa Kuukasjärvi neuvoo poikaansa Villeä perhonsidontakurssilla. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Teollisuudestaan tunnetussa Vieremän kunnassa halutaan pitää alueen yrityksissä työskentelevistä ihmisistä hyvää huolta. Parhaillaan testataan, mikä merkitys työhyvinvointiin on mielekkäällä vapaa-ajan harrastamisella.

Tavoitteena on parantaa ihmisten fyysistä, psyykkistä ja myös sosiaalista hyvinvointia. Osa toiminnasta on kaikille avointa ja osa tapahtuu yrityksissä. Kynnys on matala ja tekemiseen ei tarvitse sitoutua kuin yhdeksi kerraksi.

Vieremällä työskentelee pelkästään Ponssen vieressä olevassa olevassa yrityskylässä yli 1 000 ihmistä. Kunnan työpaikkaomavaraisuus on 136 prosenttia. Hankkeen toimintaan on tähän asti osallistunut parisen sataa ihmistä.

Lauantainen perhonsidontakurssi houkutteli paikalle reilut kymmenen osallistujaa. Kaikilla paikalle tulleilla on jonkinlainen side kalastukseen ja osa on sitonut perhoja jo aikaisemmin.

Linja-autonkuljettajana työskentelevä Vesa Kuukasjärvi on paikalla Ville-pojan kanssa.

– Kyllähän tässä nollautuu ajatukset. On pakko keskittyä siihen, mitä on tässä perhosidontapenkissä kiinni. Ei voi ajatella routaisia heittoja tiessä tai maksupäätteen käyttöä, Kuukasjärvi kertoo.

Hän on tyytyväinen ilmaiseen kurssiin.

– Tässä on vain ilmoittautumisen ja lähtemisen vaiva.

Mukana olo on tuonut uusia kavereita ja vetreämpää oloa

Kirsi Nissinen kertoo olevansa kiitollinen hankkeesta. Aikaisemmin Nissinen kokeili perhonsidonnan lisäksi toista hänelle vierasta lajia karatea.

– Olen saanut samalla myös uusia kavereita, hän kertoo.

Kirsi Nissisen ensimmäinen itsetehty perho. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Perhot houkuttelivat paikalle myös Vieremän kirjastossa työskentelevän Sauli Vikin. Vikki kertoo, että kirjastossa järjestetään hankkeen nimissä joka toinen viikko jumppahetki.

– Siinä huomaa vielä illallakin, että nyt on ollut hyvää liikettä päivän aikana, kirjastoautoa ajava Vikki kertoo.

Hän uskoo, että hanke maksaa itsensä takaisin ihmisten parempana vointina.

Jimi Niskanen on kalastanut perholla Sonkajärven Jyrkän koskessa. Perhonsidonta on Jessestä kivaa puuhaa. Isä Timo Niskanen työskentelee Ponssella. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Kunnanjohtaja: Vieremällä on nyt testilaboratorio

Vieremän kunnanjohtaja Mika Suomalainen on paikalla kiinnostuksesta lajiin. Suomalainen kertoo käyvänsä muutenkin erilaisissa Hyvä-hankkeen tapahtumissa juttelemassa osallistujien kanssa.

– Ihmiset ovat kiitelleet monenlaisia harrastuksia ja sitä, että tarjolla on erilaista tekemistä. Kaikki eivät pidä hikiliikunnasta, hän kertoo.

Mika Suomalainen oli kurssilla yhdessä poikansa Eetun kanssa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Kunnan näkökulmasta kyseessä on laboratorio, jossa haetaan malleja siihen, kuinka kunta voi tehdä ennakoivaa hyvinvointityötä. Se on ensi vuoden alusta alkaen yksi kuntien tehtävistä.

– Etsimme hyvinvointialueen ja tulevaisuuden kunnan rajapintaa, hän kuvaa.

Suomalainen uskoo hyvien kokemuksien jäävän elämään. Esimerkiksi hyvinvoinnin ja liikunnan viikko-ohjelma jatkunee pysyvästi Vieremällä.

Työhyvinvointi otetaan liian usein itsestäänselvyytenä

Perhonsidontakurssin vetäjä Pasi Raatikainen on tyytyväinen nuorten määrään kurssilla.

– Jos joku näistä nuorista saa tänään tehdyllä perholla ensi kesänä kalan, se on minulle tärkeämpää kuin että saisin itse kalan, Raatikainen sanoo.

Sen lisäksi keskittymistä vaativa laji opettaa kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä ilman jatkuvaa älylaitteen tuijottamista.

Pasi Raatikainen opastaa perhojen tekoa Vieremän Rientolan salissa. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Kurssilla tarjotaan kahvit ja sämpylät. Niiden esille laitto on Hyvä-hankkeen vetäjän Joona Hynysen vastuulla.

Samalla Hynynen pohtii, kuinka työhyvinvointi otetaan usein itsestäänselvyytenä.

–Ei ymmärretä, kuinka tärkeää se on oikeasti, ja millaisen rahallisen vastineen siihen panostamalla saa, Hynynen sanoo.

Hyvä-hanke lähti liikkeelle koronan rajoittaessa kokoontumisia. Hynynen arvelee ilmaisen personal trainer -palvelun olleen siksi suosituinta.

Aamutulet on puolestaan hyvä esimerkki suositusta sosiaalisesta toiminnasta.

– Matkalla yrityskylään on ollut mahdollista poiketa nokipannukahveilla Einarin puistossa, Hynynen kertoo.

Vieremän viikko-ohjelma löytyy tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun).

Elokuun alussa 2020 alkanut Hyvä-hanke loppuu vuoden 2023 heinäkuussa. Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto.

Onko sinulla kokemuksia vastaavasta? Kuinka paljon vapaa-ajan harrastaminen vaikuttaa työssä jaksamiseen? Osallistu keskusteluun ylihuomiseen 19.5. klo 23:een saakka.

Lue lisää aiheesta työhyvinvointi:

.
.