Hyppää sisältöön

Kymiringin radalla työt vielä kesken – ratayhtiön toimitusjohtaja ei ole huolestunut: "MotoGP-kisan peruutuksesta ei ole keskusteltu"

Eniten työtä on toimitusjohtaja Riku Rönnholmin mukaan varikkokentällä. Hänen mukaansa kaikki työt etenevät aikataulussa ja valmistuvat kesäkuun alkupuolen rengastesteihin mennessä.

KymiRingin moottorirata ja varikkoalue syyskuussa 2021. Kuva: Antro Valo / Yle

Työt Kymiringin moottoriradalla Iitissä ovat vielä työt kesken, vaikka kesän kilpailukalenteri (siirryt toiseen palveluun)lähenee.

Esimerkiksi heinäkuun ratamoottoripyöräilyn MotoGP:n MM-osakilpailuun on alle kaksi kuukautta.

Kymiringin toimitusjohtaja Riku Rönnholmin mukaan syytä huoleen ei ole, eikä kisan peruutuksesta ole keskusteltu.

– Työmaa on käynnissä, ja töitä tehdään koko ajan. Asiat etenevät sen mukaisesti kuin on suunniteltukin.

Rönnholmin mukaan varikkokentällä on eniten työä.

– Pitää asentaa johtoja ja putkia. Sen jälkeen siihen vedetään asvaltti touko–kesäkuun vaihteessa.

Kesäkuun alkupuolella radalla ajetaan MotoGP:hen liittyvät rengastestit.

– Meille ei ole tullut sellaista tietoa eteen, että ei ajettaisi. Kisan peruutuksesta ei ole keskusteltu.

Ratatarkastuksia tällä viikolla

Kansainvälisen ratamoottoripyöräilyn MM-kilpailuoikeudet omistava Dorna Sportsin edustajat tulevat tällä viikolla Iittiin.

Rönnholmin mukaan kyse on normaaleista työpalavereista. Dornan väki tekee myös ratatarkastuksen.

– He katsovat, että kaikki on kunnossa ja radalla on tehty asiat niin kuin on sovittu ja niin kuin säännöt määräävät, kertoo Kymringin toimitusjohtaja Riku Rönnholm.

Kymiringin toimitusjohtaja Riku Rönnholm Petri Niemen haastattelussa.

Palavereissa käydään läpi myös heinäkuun MotoGP–tapahtuman yksityiskohtia kuten aloitusseremonioita. Dorna tuo paikalle myös tv-tuotannon väkeä katsomaan kameran paikkoja.

Järjestäjien tavoitteena on myydä tapahtumaan 75 000–100 000 lippua. Tapahtumajärjestämisestä vastaa Lahti Events.

– Lippukauppa käy joka päivä. Yleisötavoitetta ei ole tarvinnut muuttaa., Kymiringin toimitusjohtaja Riku Rönnholm arvioi.

Lue myös:

.
.