Hyppää sisältöön

Netflix on todellakin kääntämässä kelkkansa: jo tänä vuonna tulossa halvempi hintaluokka, joka sisältää mainoksia

Halvempi, mainoksellinen hintaluokka tulee alkuun käyttöön Yhdysvalloissa. Myös salasanojen jakamiseen aletaan silloin puuttua tiukemmin.

Netflixissä nähdään mainoksia vuoden loppuun mennessä, yhtiö on kertonut työntekijöilleen. Kuva: Iconic Cornwall / Alamy / AOP

Suoratoistopalvelu Netflix on kertonut työntekijöilleen, että se suunnittelee uuden, halvemman hintaluokan käyttöönottoa vuoden loppuun mennessä. Ensialkuun Yhdysvalloissa käyttöön otettavan halvemman hintaluokan kytkynä olisi kuitenkin mainokset, mikä kääntää yhtiön kelkan täysin aiemmasta, puhtaasti tilauksiin perustuvasta palvelusta.

Asiasta kertoi viime viikolla yhdysvaltalaislehti New York Times (siirryt toiseen palveluun), joka ei kuitenkaan saanut Netflixin edustajilta vahvistusta tai kommenttia asiaan.

Netflix on ollut vaikeuksissa viime kuukaudet: se menetti tilaajia alkuvuodesta ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen, ja yhtiö ennakoi tilaajamäärän laskevan edelleen huhti-kesäkuussa. Yhtiön osakkeet kääntyivät huhtikuisen tulosjulkistuksen seurauksena jälleen jyrkkään laskuun, ja osakkeen hinta on pudonnut nyt jo noin 70 prosenttia (siirryt toiseen palveluun) vuoden takaiseen verrattuna.

Muuttuneet puheet kuohuttivat

Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings kertoi jo huhtikuussa tulosjulkistuksen yhteydessä (siirryt toiseen palveluun) yhtiön harkitsevan mainosten lanseeraamista palvelussaan. Tämä šokeerasi paitsi median myös analyytikot; olihan Hastings jo vuosien ajan torjunut jyrkästi ajatuksen mainoksista ja sanonut, ettei Netflixissä tulla koskaan näkemään mainoksia.

Huhtikuussa kerrottiin, että mainoksia voisi palvelussa näkyä "vuoden tai kahden sisällä". Hastings perusteli asiaa tulosjulkistuksen jälkeisessä mediapuhelussa niin, että yhtiö haluaa tarjota kuluttajille valinnanvaraa, jos nämä ovat valmiita katsomaan mainoksia ja maksamaan sen avulla vähemmän Netflixin käytöstä.

Vauhti on kuitenkin nyt kiihtymässä, sillä viime viikolla työntekijöille jaetussa muistiossa kerrotaan mainosten saapuvan palveluun jo kuluvan vuoden loppuun mennessä. Viestissä yhtiön johto kertoo, että halvemman hintaluokan mainoksia sisältävä tilausmahdollisuus otettaisiin käyttöön vuoden viimeisellä vuosikolmanneksella. New York Timesille asiasta kertoi nimettöminä kaksi eri lähdettä yhtiön sisältä.

– Kyllä, se on nopeaa ja kunnianhimoista ja tulee vaatimaan jonkin verran tasapainoilua, viestissä sanotaan lehden mukaan.

Netflixin edustajat kieltäytyivät kommentoimasta asiaa New York Timesille.

Käytössä jo muilla

Netflixin kilpailijoista muun muassa HBO Maxilla on jo halvempi, mainoksia sisältävä palvelu tarjolla Yhdysvalloissa.

Tähän viitattiin työntekijöille jaetussa viestissäkin, jossa mainitaan että HBO ja (toinen suoratoistopalvelu) Hulu ovat onnistuneet "pitämään brändinsä vahvoina, samalla kun ne tarjoavat osin mainoksilla rahoitettua palvelua". Viesti jatkuu, että suurista suoratoistopalveluista vain Apple ei ole tähän mennessä julkistanut mainoksilla ryyditettyä palvelua.

– Ihmiset haluavat halvemman hinnan vaihtoehtoja, hyvästä syystä, Netflixin johto viestittää työntekijöille.

Työntekijöille jaetussa muistiossa kerrotaan NYT:n mukaan myös, että Netflix aikoo samassa aikataulussa alkaa puuttua salasanojen jakamiseen oman talouden ulkopuolelle entistä kovemmalla kädellä. Tätä lisämaksua salasanan jakajille tarkoittavaa palvelua kokeillaan ensin kolmessa maassa.

Nyt sekin otettaneen käyttöön suunniteltua nopeammin, jotta Netflixin kurssi saataisiin käännettyä jälleen voitolliseksi.

Voit keskustella aiheesta 20.5.2022 kello 23:een asti.

Lue lisää:

.
.