Hyppää sisältöön

Venäjä keskeytti sähkön tuonnin Suomeen lauantaina – ei ole ollut suurta vaikutusta, kertoo Fingrid

Sähkön riittävyys Suomessa ei ole Fingridin mukaan uhattuna. Sähkön tuonnin osuus Venäjältä on viime aikoina ollut noin kymmenen prosenttia Suomen kokonaiskulutuksesta.

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Sähkön tuonnin keskeyttämisellä Venäjältä Suomeen ei ole ollut suuria vaikutuksia, kerrotaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä.

Venäläisyhtiö RAO Nordic kertoi viime viikolla keskeyttävänsä sähkön tuonnin Suomeen lauantaiyönä yhdeltä. Syyksi yhtiö kertoi maksuliikenteen vaikeutumisen. RAO Nordic on kertonut, että sillä on ollut vaikeuksia vastaanottaa maksuja markkinoille myymästään sähköstä pakotteiden vuoksi.

Fingridin käyttötoiminnasta vastaava johtajan Reima Päivisen mukaan sähkön tuonnin keskeytys Venäjältä ei ole nostanut sähkön tukkuhintaa merkittävästi Suomessa. Hän kuvailee nykyistä tukkuhintaa korkeahkoksi, kuten Euroopassa yleisestikin. Suomessa tukkuhinta on tällä hetkellä samaa tasoa kuin Etelä-Ruotsissa.

Tavalliselle kuluttajalle sähkön tukkuhinnan mahdollinen nousu näkynee kuitenkin viiveellä. Suuri osa kuluttajista ostaa sähkönsä kiinteällä hinnalla tai toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Päivisen mukaan tukkuhinnan nousu näkyy enemmän pörssisähköä ostavilla kuluttajilla.

– Sähkön tukkuhintaan vaikuttaa moni muukin tekijä, kuten Pohjoismaiden vesi- tai tuulivoimatilanne. Yksin Venäjän tuonnin loppumisella ei ole valtavaa merkitystä, Päivinen kertoo.

Hänen mukaansa sähkön riittävyys Suomessa ei ole myöskään uhattuna. Sähkön tuonnin osuus Venäjältä on viime aikoina ollut noin kymmenen prosenttia Suomen kokonaiskulutuksesta.

Suomen omavaraisuus sähkön tuotannossa on kasvussa kotimaisen tuulivoimatuotannon lisääntymisen ja Olkiluoto 3:n ydinreaktorin myötä. Fingridin arvion mukaan Suomi on sähköenergian suhteen omavarainen jo ensi vuonna.

Lisää aiheesta:

.
.