Hyppää sisältöön

Savonlinnalainen panimo myy nyt Nato-olutta: "Markkinointi tarttuu aina ilmiöihin, joihin liittyy vahvoja tunteita"

Yritykset ottavat entistä herkemmin kantaa päivänpoliittisiin kysymyksiin. Asiakkaat osaavat myös odottaa sitä niiltä.

Savonlinnalainen Olaf-yhtiö ehti todennäköisesti ensimmäisenä Nato-aiheiseen markkinointiin Suomessa. Kuva: Olaf Brewing Oy

Nato-prosessi näkyy jo markkinoinnissakin.

Savonlinnalainen panimoyhtiö Olaf Brewing on tuonut markkinoille Nato-aiheisen oluen. Puolustusliiton ranskankieliseen nimeen viittaava Otan Olutta -juoma tulee myyntiin tänään maanantaina iltapäivästä ensimmäisenä yrityksen omaan panimopuotiin.

– Aiemmin emme ole ottaneet hirveästi kantaa poliittisissa jutuissa. Nyt Suomen kansan enemmistö kuitenkin on Nato-päätöksen takana. Sen takia uskalsimme ottaa tällaisen askeleen. Eikä se oikeastaan vaatinut hirveästi uskallusta. Päätimme vain, että nyt tehdään, sanoo toimitusjohtaja Petteri Vänttinen.

Ideaa on hänen mukaansa hauduteltu jo hetken aikaa. Päätös syntyi viikonloppuna, kun Nato-prosessi liikahti yrityksen edustajien mielestä oikeaan suuntaan.

Suomen ylin valtiojohto eli presidentti ja keskeiset ministerit päättivät sunnuntaina, että Suomi hakee Nato-jäsenyyttä.

– Emme olisi tehneet tätä, ellemme olisi sitä mieltä, että tämä on Suomelle ja Suomen turvallisuudelle hyvä asia, Vänttinen sanoo.

Hän huomauttaa, että pienen panimon on helppo tehdä nopeita päätöksiä.

Myös panimon kotipaikka vaikutti. Savonlinnaa on pommitettu toisen maailmansodan aikana, ja toimitusjohtajan mummo muistaa vielä, kuinka pommit tippuivat kaupungin keskustaan.

– Toivomme, että Nato-päätöksen myötä tällaisia tapahtumia ei tarvitse nähdä enää ikinä Savonlinnassa eikä Suomessa, Vänttinen toteaa.

Ensimmäinen saa eniten huomiota

Olaf on tempauksellaan etunenässä.

Markenting Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki ei ole kuullut vielä muista Nato-aiheisista markkinointitempauksista. Hän arvelee kuitenkin, että niitä on luvassa.

– Markkinointi tarttuu aina ilmiöihin ja varsinkin sellaisiin, joista puhutaan ja joihin liittyy vahvoja tunteita. Uskon, että varmasti tulee muitakin vastavia ilmiöitä. Enemmistö on Naton puolella, joten uskon, että markkinoijat tarttuvat siihen.

"Myös se, että ei sanota mitään, on eräänlainen kannanotto puolesta tai vastaan", sanoo Riikka-Maria Lemminki. Kuva: Mika Moksu / Yle

Lemminkikin huomauttaa, että pienet yritykset saavat uudet asiat lentoon isoja nopeammin markkinoinnissaan, koska niiden ei tarvitse miettiä asiaa aina yhtä monelta kantilta.

– Tässä vaiheessa sillä saa huomiota. Tietysti ilmiöihin ja teemoihin totutaan, joten ensimmäisenä niihin tarttuneet saavat varmasti kaikista eniten huomiota.

Yritykset ottavat kantaa entistä helpommin

Yritykset ottavat entistä helpommin kantaa päivänpolttaviin aiheisiin markkinoinnissaan. Se on nähty muun muassa koronarokotekeskustelun aikana yritysten ulostuloissa.

– Yritykset ovat rohkaistuneet tosi paljon. Täytyy muistaa, että myös se, että ei sanota mitään, on eräänlainen kannanotto puolesta tai vastaan, Lemminki toteaa.

Ihmiset myös odottavat nykyään yrityksiltä ulostuloja ja ovat valmiit näyttämään tukensa ostokäyttäytymisellään. Se innostaa Lemmingin mukaan yrityksiä kannanottoihin.

– Uskon, että yritykset tietävät paremmin oman merkityksensä asiakkailleen, henkilöstölleen ja yhteisölleen ja haluavat tuoda omat arvonsa esiin vahvemmin.

Olafin Nato-olut ei kuitenkaan ole ihan ongelmaton. Yritykset eivät saa mainonnassaan ihannoida alkoholinkäyttöä.

Otan Olutta kuitenkin viittaa paitsi Naton ranskankieliseen nimeen myös alkoholin ottamiseen.

– Se on vähän kysymysmerkki. Juristin tai viestinnän ihmisen pitäisi varmaan pohtia, missä raja menee. Ollaanko haluttu kertoa, että ollaan ranskalaisittain Nato vai ollaanko kehoittamassa ihmisiä ottamaan olutta, Lemminki miettii.

Kiinnostus yllätti toimitusjohtajan

Olafin toimitusjohtaja yllättyi kiinnostuksesta, jonka uusi tuote herätti. Sitä on lähdössä kauppoihin ja ravintoloihin myyntiin.

– Puhelin on soinut koko aamun ja ihmiset ovat kyselleet, että milloin saa ja milloin voitte toimittaa. Aika hurja juttu, Petteri Vänttinen sanoo.

Panimo aikoo lähettää Otan Olutta myös eduskunnan olutkerholle. Suunnitelmissa on toimitukset myös pääesikuntaan ja mahdollisesti presidentin linnaan.

– Heillä on ollut tiukka kevät. Ehkä tätä voisi vähän juhlistaa näissä merkeissä.

Voit keskustella aiheesta 17. toukokuuta kello 23.00 asti.

.
.