Hyppää sisältöön

Lapsi auton katolla ja mies kaappikellossa – katso kahdeksan näyttelyvinkkiä kesälomallesi

Tähän juttuun on koottu tärppejä kesän laajasta taidetarjonnasta. Näe jotain, mitä et ole vielä nähnyt.

Koronakärvistelyn jälkeen Suomen suvi kutsuu tien päälle ja pistäytymään taidenäyttelyyn.

Ensi kesänä pysähdytään paikoissa, joiden ohitse on aiemmin ollut tapana ajaa. Siksi listalta puuttuvat ne kaikkein ilmeisimmät, kuten nykytaiteen Ars22 Helsingissä, Salmela Mäntyharjulla tai Serlachius-museot Mäntässä.

Jutun lopussa on avoinna keskustelu. Kerro, minne mielestäsi kannattaa poiketa ja mikä näyttely käydä katsomassa. Käytkö siellä joka kesä?

Vinkkien yhteydessä on linkki näyttelyn nettisivulle. Tarkista ennakkoon aukioloajat. Osa on jo avoinna ja osa avautuu vasta myöhemmin kesällä.

1. Valokuvia lomalaisista: Nyt vaan nautitaan!

Tästä näyttelystä alkaa kesäloma.

Palkitun valokuvaaja, kuvajournalisti Touko Hujasen valokuvassa ruosteinen Lada on parkkeerattu pellon laitaan. Sen takapenkiltä kurkkivat lapset. Yksi on kiivennyt auton katolle (kuva yläpuolella).

Suomalaisten suosituin puheenaihe on seuraava loma.

Lomakansa-valokuvanäyttelyn kuvat kertovat hetkistä, jolloin kaivattu loma vihdoin koittaa. Hujanen on taltioinut ihmisiä festareilla, kyläjuhlilla ja lavatansseissa.

Lisätietoa näyttelystä löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Lomakansa Työväenmuseo Werstaassa Tampereella 8.4. – 28.8.2022.

Muotoilija Maarten Baas kaappikellojen keskellä näyttelysalissa. Kellot kuuluvat Baasin Real Time -teossarjaan.
Real Time -sarjan kellot löytyvät Maarten Baasin näyttelystä, joka on esillä Lahdessa. Kuva: Ewoud Rooks / Groninger-museo. Video: Tuija Veirto & Juha-Petri Koponen/ Yle

2. Lahti on Suomen Chicago

Siten Lahdesta on tapana sanoa. Nyt Suomen Chicago -vierailulle on olemassa uusi syy.

Lahden vanhassa panimorakennuksessa on avautunut uusi visuaalisten taiteiden elämyksellinen museo Malva.

Museon vetonaula on hollantilaisen muotoilija Maarten Baasin näyttely Piiloleikki, joka on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa.

Baasin teokset ovat hauskoja: suuren kaappikellon sisällä on ihminen, joka siirtää viisareita uuteen aikaan. Siltä se ainakin näyttää.

Malvassa on myös kokoelmanäyttely Juuret ja Lahden kansainvälinen julistetriennale.

Lisätietoa näyttelystä löytyy täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Piiloleikki Malvassa Lahdessa 29.4. - 18.9.2022.

Kuvataiteilija Marjatta Tapiolan teoksia on ollut laajasti esillä Suomessa, Pohjoismaissa ja Euroopassa. Laukon kartanossa hänen teemanaan ovat eläinten kallot. Kuva: Jussi Tiainen / HUSin taidekokoelma

3. Levitä viltti kartanon nurmelle

Laukon kartano on vanhojen rakennusten yhtenäinen kokonaisuus Vesilahdella Pirkanmaalla.

Kartanon puistossa voi kesällä kuunnella nimekkäitä kotimaisia artisteja kuten J. Karjalaista tai Ellinooraa.

Sitä ennen voi kiertää taidenäyttelyissä. Katseltavana on muun muassa kuvataiteilija Heikki Marilan Suomen sisällissota-aiheisia maalauksia sekä Marjatta Tapiolan maalauksia eläinten kalloista.

Tapiolaa naudan ja hirven kallot ovat inspiroineet jo vuosikymmenten ajan.

Lisätietoa näyttelystä löydät täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Laukon kartanon näyttelyt Vesilahdella 8.6. – 28.8.2022.

Seinäjoella voi nähdä Noelia Mora Solvezin teoksen Birds. Man bird. Kuva: Christoffer Brekne

4. Tapaa möyrivät matomiehet

Seinäjoen taidehalli nousi otsikoihin viime syksynä, kun kuvataiteilija Terike Haapoja ja kirjailija Laura Gustafsson toivat Pohjanmaalle sianlihan tuotantoa kommentoineen näyttelynsä Siat.

Kesällä Taidehallin eläinteema jatkuu, kun taiteilijavieraaksi saapuu espanjalaissyntyinen Noelia Mora Solvez.

Hän yhdistää töissään videotaidetta ja performanssia. Farming-näyttelyssä katsoja kohtaa jättikokoisena möyrivän matomiehen, ihmislampaat ja kalahahmot.

Lisätietoa näyttelystä löytyy täältä (siirryt toiseen palveluun).

Farming Seinäjoella 30.6. – 10.12.2022.

Torsten Wasastjerna oli piirtäjä, maalari, kuvanveistäjä, graafikko ja kirjailija. Tässä hänen teoksessaan on lohikäärmeen kukistanut enkeli Mikael. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

5. Matkaa satujen maailmaan

Kuulostaako nimi Villa Gyllenberg lainkaan tutulta?

Ane ja Signe Gyllenbergin kotimuseo sijaitsee Helsingin Kuusisaaressa ja on tutustumisen arvoinen paikka. Vuonna 1938 valmistunut rakennus kätkee sisälleen muun muassa Helene Schjerfbeckin, Albert Edelfeltin ja Akseli Gallen-Kallelan tauluja.

Kesän näyttelyssä Torsten Wasastjernan (1863–1924) maalaukset herättävät henkiin satujen ja fantasian maailmaan.

Lisätietoa näyttelystä löydät täältä (siirryt toiseen palveluun).

Satujen ja fantasian maailma Helsingissä 11.05. – 11.09.2022.

Fiskarsiin on rakennettu seitsemän puista, arkkitehdin suunnittelemaa minimökkiä. Niissä voi käydä katsomassa, miten pienen neliömäärän hyödyntäminen on onnistunut. Kuva: StudioPuisto Architects

6. Kurkista minimökkeihin ruukkikylässä

Fiskari on kylä Raaseporin kaupungissa läntisellä Uudellamaalla.

Koko perheen retkikohteessa voi käydä katselemassa taideteoksia tai haahuilemassa kauniissa Fiskarsin ruukkimiljöössä.

Kesän näyttely Fiskars Village Art & Design Biennale yhdistää muotoilua, arkkitehtuuria ja nykytaidetta.

Erikoisuutena on niitty, jolle on rakennettu arkkitehtien suunnittelemia puisia minitaloja. Ne ovat kesämökin korvikkeita, vierasmajoja tai etätyötiloja.

Lisätietoa näyttelystä löydät täältä (siirryt toiseen palveluun).

Fiskars Village Art & Design Biennale Raaseporissa 22.5. – 4.9.2022.

Tove Janssonin teoksella on juhlavuosi. Haminan kaupunki tilasi sen Seurahuoneen Marski-kabinettiin vuonna 1952. Kuva: Jarno Koivula / Haminan kaupunki

7. Ihana Tove vie merelle

Rakastettu Muumihahmojen luoja, kuvataiteilija ja kirjailija, Tove Janssonin maalausten ja piirrosten kooste on kesällä esillä Haminan raatihuoneella.

Janssonille meri oli erityisen rakas ja siksi näyttelyn nimenä on Tove Jansson ja meri.

Näyttelyssä on esillä myös taiteilijan kaksi yli viisi metriä leveää taulua. Jansson teki ne Haminan kaupungin 300-vuotisjuhliin tasan 70 vuotta sitten vuonna 1952.

Lisätietoa näyttelystä löydät täältä (siirryt toiseen palveluun).

Tove Jansson ja meri Haminassa 10.6. – 13.8.2022.

Estomania 3 on taidelaitos Haihatuksen historian 23. kesänäyttely. Kuva: Toomas Kuusing

8. Haihattele virolaista taidetta

Pikkuinen Joutsa Keski-Suomessa tarjoaa jälleen tulevana kesänä monipuolisen kattauksen taidenäyttelyitä, konsertteja, ulkoilmakeikkoja ja kyläfestarit.

Taidelaitos Haihatuksen kesänäyttely Estomania 3 esittelee nimensä mukaisesti virolaista taidetta. Uusi galleria, Kineettisen taiteen talo KITA avautuu heinäkuussa.

Samalla Joutsan matkalla voi poiketa Galleria Jäähuoneen ryhmänäyttelyssä tai Suonteen soiton Meijerinliiteri-konsertissa.

Lisätietoa näyttelystä löydät täältä. (siirryt toiseen palveluun)

Haihatus Joutsassa 10.6. – 7.8.2022.

Mitä taidemuseota, galleriaa tai kesämiljöötä sinä suosittelisit muille lomalaisille? Kerro vinkkisi ja auta muita päättämään, minne kannattaa kesällä mennä. Voit osallistua keskusteluun artikkelissa sunnuntaihin 22.5. kello 23 saakka.