Hyppää sisältöön

Elon Musk vaatii tietoja valetileistä ehtona Twitter-kaupalle

Tesla-autoista tunnettu yhdysvaltalainen miljardööri Elon Musk vaatii Twitterin johdolta todisteita vale- ja bottitilien määrästä. Muskin mukaan valetilien määrän oltava vähemmän kuin viisi prosenttia kaikista Twitter-tileistä.

Miljardööri Elon Musk vaatii Twitteriltä ehtoja pikaviestipalvelun ostolle. Kuva: Patrick Pleul / EPA

Tesla-autoista tunnettu yhdysvaltalainen miljardööri Elon Musk kertoo, ettei hänen suunnitelmansa ostaa pikaviestipalvelu Twitter etene, ellei hän saa yhtiön johdolta todisteita vale- ja bottitilien määrästä. Musk vaatii, että valetilien määrän oltava vähemmän kuin viisi prosenttia kaikista Twitter-tileistä.

Musk tarjosi huhtikuussa 44 miljardia dollaria (42 miljardia euroa) Twitterin koko osakekannasta. Musk perusteli kauppaa muun muassa sananvapauden lisäämisellä.

Twitterin toimitusjohtaja Parag Agrawal kertoo, että Twitter sulkee päivittäin yli puoli miljoonaa ilmeistä valetiliä. Maanantaina Agrawal yritti useaan otteeseen Twitterissä selventää yhtiönsä yrityksiä karsia valetilejä palvelusta. Twitter on toistuvasti arvioinut, että vale- ja bottitilejä on alle viisi prosenttia.

Musk sen sijaan arvioi maanantaina konferenssissa Miamissa, että vähintään 20 prosenttia Twitterin 229 miljoonasta tilistä on vale- ja bottitilejä.

Kaupan toteutumista on jo pitkään epäilty markkinoilla, eikä Twitterin kurssi ole viime aikoina ollut sillä tasolla, joka vastaisi Muskin tarjoamaa hintaa. Markkinoilla on jopa epäilty, että Musk yrittää pyristellä irti tarjouksestaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Maailman rikkain ihminen Elon Musk sanoo haluavansa pelastaa ihmiskunnan tulevaisuuden. Samaan aikaan hän sekoilee Twitterissä, jonka hän päätti vastikään ostaa 44 miljardilla dollarilla. Onko Elon Muskilla jumalkompleksi?

Lue myös:

Lue lisää:

.
.