Hyppää sisältöön

Kati Latikka teetti housut 70-luvun verhoista – moni haluaa pikamuodin sijaan omannäköisensä vaatteet, ja se tuo ompelimoihin kiirettä

Myös juhlavaatteille on taas luvassa kunnolla käyttöä, ja monen ompelijan tilauskirjat ovatkin täynnä jo syksyyn saakka.

Kati Latikka sovittaa peilin edessä ompelija Anita Kuurun tekemiä housuja.
Seinäjokelainen Kati Latikka on Anita Kuurun ompelimon vakioasiakas. Tällä kertaa hänellä oli toiveena saada liehuvalahkeiset housut 70-luvun verhoista.

Ompelijoilla on nyt kädet kirjaimellisesti täynnä töitä. Syynä on vilkas juhlakausi, mutta myös halu tuunata kierrätysvaatteita ja -kankaita tai saada omalle vartalolle ja omaan tyyliin istuvia vaatteita, jollaisia kaupasta ei löydy.

Seinäjokelainen Kati Latikka käyttää ompelijan palveluita säännöllisesti. Nyt ammattilaisen käsissä syntyvät 70-luvun housut ja liivi verhoista, jotka Latikka osti suoraan halukkaan myyjän ikkunasta.

– Se on ehtaa 70-luvun verhokangasta, oikein tukevaa. Printti on pysynyt hyvänä niin kuin yleensäkin vanhoissa kankaissa, ihastelee Latikka.

70-luvun vaatteisiin mieltynyt Latikka marssi aikanaan ensimmäistä kertaa ompelijan luokse, kun halusi elokuvan innoittamana hippihaalarit. Pitkä ihminen ei aina löydä valmiita vaatteita, eivätkä omat taidot riitä ompelemiseen.

– Arvostan käsityöläisyyttä ennen kaikkea. Jos pystyy pienen panoksen silloin tällöin antamaan että hankkii jotain mittojen mukaan tehtyä, niin sen tekee kyllä mielellään, sanoo Latikka.

Seuraavaa hankintaa ei mielessä vielä ole. Se löytynee kun sopivat verhot tai tuunattava kirppislöytö osuu taas kohdalle.

Kati Latikka on ollut Anita Kuurun asiakkaana jo seitsemän vuotta. Tällä kertaa syntyivät housut ja niihin sopiva liivi. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Ompelija kannustaa yksilöllisyyteen

Unelman toteuttaminen veisikin tässä vaiheessa jonkin aikaa, sillä ompelija Anita Kuurun kalenteri on kiivaimman juhlakevään aikana täynnä syksyn saakka. Sitä täyttävät niin mittatilaustyöt kuin korjausompelu.

– Korjauttaminen ja muodistaminen on lisääntynyt. Ihmiset ovat aiempaa tietoisempia: vaatetta käytetään mahdollisimman pitkään, kun on ymmärretty pikamuodin huonot puolet, sanoo Kuuru.

Moni haluaa myös uniikkeja vaatteita, joita ei saa mistään. Se ja korjaustyöt pitivät tilauskirjan hengissä myös korona-aikana.

– Vaatteet voivat olla epäistuvia ja heikompilaatuisia. Vetoketjut hajoavat – se ei muutu ikinä.

Kaikki eivät myöskään ole tyytyväisiä kauppojen valikoimiin tai oma kroppa vaatii toisentyyppistä kuin mitä kaupasta saa. Eikä perusvalikoimasta aina löydy päällepantavaa esimerkiksi hyvin lyhyille tai hyvin pitkille.

Kuuru on ommellut myös oma vaatteensa yläasteelta asti, sillä merkki tai pikamuoti ei ole hänen juttunsa. Kuuru kannustaa muitakin etsimään oman tyylinsä.

– Pukeutukaa yksilöllisesti ja siihen, mitä haluatte – ei vain muotiin tai pelkkään mustaan.

Materiaalien löytäminen on vaikeutunut, sillä osa toimittajista on lopettanut toimintansa, sanoo Anita Kuuru Unique Stylesta Seinäjoelta. Myös hinnat ovat nousseet. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Kierrätyksen ja lähituotannon arvostus noussut

Syksyyn asti täyttyneet varauskirjat ovat alalla nyt yleisiä, sanoo Suomen Käsityöyrittäjät SKYT ry:n puheenjohtaja Annukka Mäkelä.

– Juhlavaatteiden osalta ompelijoilla on ollut erityisen kiireistä kevään aikana. Asiakkaat ovat alkaneet korjata hiljalleen myös arkisempia tuotteita, Mäkelä toteaa.

Kiire ei synny pelkästä juhlakaudesta, vaan taustalla on myös arvojen muutosta. Kotimaisen käsityön ja vaatetuotannon arvostus on kasvanut jo pitkään muun muassa kiertotalouden ja kierrätysarvojen kasvaessa.

– Suomessa on lisääntymässä vaatteiden lähituotannon arvostus. Lisäksi kertakäyttökulttuurin huuma on toivottavasti vaihtumassa vaatteisiin, joita huolletaan ja korjataan niin, että ne ovat käytössä pitkään, sanoo Mäkelä.

Toisaalta pandemian aikana alkanut materiaalien hintojen nousu ja saatavuusongelmat aiheuttavat osalle ompelijoista haasteita. Myös esimerkiksi ulkomaisten tilausten toimitusajat voivat olla pitkiä.

Asiakkaan ajatuksesta syntyy ammattilaisen käsissä valmis vaate. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 24.5. kello 23:een saakka.

.
.