Hyppää sisältöön

"Oopperaurani alkoi Aidasta" – bassolaulaja Timo Riihonen nousee kesällä Olavinlinnan lavalle ylipappi Ramfiksena

Aida tekee paluun Savonlinnan Oopperajuhlien ohjelmistoon kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Aidan solisti bassolaulaja Timo Riihonen pukusovituksessa Savonlinnan Oopperajuhlien puvustamossa.
Aidan harjoitukset alkavat Olavinlinnassa jo vajaan parin viikon kuluttua. Bassolaulaja Timo Riihonen liittyy harjoitusvahvuuteen kesäkuun puolivälin tienoilla.

Aida on suosituimpia oopperoita Savonlinnan Oopperajuhlilla. Heinäkuussa Verdin oopperasta nähdään Olavinlinnassa moderni versio (siirryt toiseen palveluun), kun uuden Aidan ensi-ilta avaa Oopperajuhlat 1. heinäkuuta.

Ylipappi Ramfiksen roolissa esiintyvälle bassolaulaja Timo Riihoselle Aida on erityinen ooppera. Kymmenen vuotta sitten hän veti Oopperajuhlilla kuninkaan roolin.

Riihosella kuten monella muullakin solistilla on oopperakuorolaisen juuret.

– Monesti solistit ovat laulaneet aluksi kuorossa ja vuosien mittaan kehittyvät laulamaan solistirooleja. Se on hyväksi havaittu reitti.

Aidassa mikkeliläislähtöiselle solistille oopperakuoro on erottamaton osa esitystä: ylipappi Ramfis ja pappikuoro liikkuvat lavalla yhtenä porukkana.

Oopperajuhlien kesän uutuustuotannon harjoitukset Olavinlinnassa alkavat jo vajaan parin viikon kuluttua. Riihonen pääsee Aidan harjoituksiin mukaan vasta kesäkuun toisesta viikosta alkaen, koska hänellä on siihen asti esiintymisiä Verdin Don Carloksen näytöksissä Saksassa.

Savonlinnan Oopperajuhlilla odotetaan erityislaatuista kesää kahden vuoden koronatauon jäljiltä. Myös Riihosen mieli halajaa jo Olavinlinnan lavalle. Hänen mielestään Oopperajuhlista tekee ainutlaatuisen festivaalin intensiivisyys.

– Savonlinnassa pystyy aistimaan erityisen tunnelman koko kaupungissa: täällä eletään oopperaa ympäri vuorokauden. Sitten se oikein kihelmöi, kun ensi-ilta koittaa.

Kuuluuko ooppera sinun kesääsi joko Savonlinnassa tai muualla päin Suomea? Voit keskustella aiheesta 20.5. klo 23.00 saakka.

.
.