Hyppää sisältöön

Geenilääkeyritys Finvector kertoi lisätietoja tehdasinvestoinnistaan Kuopiossa: 200 uutta työpaikkaa, valmista pitäisi olla vuonna 2024

Yhtiö rakentaa uuden viruspohjaisten geeniterapialääkkeiden tuotantoyksikön Kuopioon.

Havainnekuva rakenteilla olevasta lääketehtaasta. Kuva: Kuopion kaupunki

Geeni- ja viruslääkkeitä valmistava Finvector rakentaa uuden viruspohjaisten geeniterapialääkkeiden tuotantoyksikön Kuopioon.

Yritys kertoi tänään uusia yksityiskohtia yliopiston tuntumaan Savilahteen rakenteilla olevasta tuotantoyksiköstä. Yhtiö arvioi, että uusi tehdas aloittaa toimintansa vuoden 2024 aikana.

Yksikkö keskittyy ensisijaisesti virtsarakon syöpään tarkoitetun uuden viruspohjaisen geeniterapialääkkeen valmistukseen.

– Tavoitteemme on jatkossakin olla edelläkävijä uusien täsmälääkkeiden kehittäjänä ja valmistajana. Tuleva huippuluokan tuotantoyksikkömme on avainasemassa, kun kehitämme entistä tehokkaampia lääkkeitä vakavasti sairaille potilaille, Finvectorin toimitusjohtaja Tal Levy kertoo Kuopion kaupungin tiedotteessa.

Uusi lääketehdasrakennus on nelikerroksinen ja kooltaan 24 000 neliömetriä.

– Suunnittelemme palkkaavamme uuteen yksikköön eri tehtäviin noin 200 huippuosaajaa Suomesta ja ulkomailta tulevien vuosien aikana, ja näin lähes kaksinkertaistamme nykyisen henkilöstömäärämme, Levy lisää.

Kuopion kaupungille Finvectorin investointipäätös on merkittävä.

– Kasvavana yliopistokaupunkina Kuopio tarjoaa erinomaisen toimintaympäristön Finvectorille, toteaa Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen.

Finvectorin henkilöstö on kasvanut merkittävästi viimeisen neljän vuoden aikana Kuopiossa. Yhtiössä työskentelee tällä hetkellä noin 290 henkilöä, jotka edustavat noin 30 eri kansallisuutta.

Myös varasto-, laboratorio- ja toimistotiloja

Tuotannon lisäksi uudessa rakennuksessa on varasto-, laboratorio- ja toimistotiloja. Rakennuksessa käytetään uusiutuvia energiaratkaisuja, kuten maalämpö- ja aurinkoenergiaa. Lisäksi Finvector hakee uudelle yksikölleen rakentamisen kestävän kehityksen ympäristösertifikaattia.

Uusi tehdas rakennetaan lähelle Finvectorin nykyisiä toimitiloja. Rakennussuunnitelmassa on myös varaus tuotannon lisäkapasiteetin kasvattamiselle tulevaisuudessa.

Voit keskustella aiheesta 19. toukokuuta kello 23 saakka.

Aiheesta aiemmin:

.
.