Hyppää sisältöön

Yhdysvalloista ja Euroopassa sijoittajat pelkäävät nyt taantumaa ja ostovoiman hyytymistä – analyytikko: "Yksi hyvä uutinen sentään tällä viikolla on kuultu"

Markkinoilla säikytään inflaatiota, hupenevaa ostovoimaa ja mahdollista Yhdysvaltain talouden taantumaa. Helsingin pörssi päätyi torstaina puolitoista prosenttia miinukselle.

Yhdysvaltain pörssipudotuksen jälkeen myös Helsinkiin odotettiin laskupäivää. Kuva: Silja Viitala / Yle

Helsingin pörssi päätyi torstaina noin puolitoista prosenttia miinukselle. Selvempi lasku taittui iltapäivällä. Laskupäivä oli odotettu, sillä eilisen illan ja yön aikana Yhdysvaltain pörssit suorastaan syöksyivät.

Helsingin laskukärjessä oli Sampo, jonka osakkeen noin yhdeksän prosentin lasku tosin selittyy muhkean osingon irtoamisella.

Vaihdetuimpien osakkeiden listalla suuressa pudotuksessa oli myös Kesko, jonka osake päätyi kuusi prosenttia miinukselle. Keskimääräistä suuremmassa pudotuksessa olleet Nokia ja Stora Enso jäivät puolestaan vajaat kolme prosenttia miinukselle. UPM:lle miinusta kertyi 2,5 prosenttia.

Yhdysvalloissa kauppajätit pettivät odotukset

Yhdysvaltain keskeinen S&P 500 -indeksi laski keskiviikkona neljä prosenttia, mikä on suurin pudotus sitten kesäkuun 2020. Teknologiayhtiöiden Nasdaq puolestaan laski lähes viisi prosenttia.

Syytä romahdukseen vieritettiin ennen kaikkea kaupan alalle. Odotuksia heikompia tuloksia esitelleen kauppajätti Targetin arvosta suli keskiviikkona Yhdysvaltain pörssipäivän kuluessa peräti neljännes. Kilpailija Walmartin arvosta lähti noin seitsemän prosenttia.

Markkinoilla pelätään toisaalta inflaatiota ja toisaalta sitä, että keskuspankin voimakkaat toimet koronnostoineen johtavat talouden taantumaan. Pelkoa ei helpottanut se, että Yhdysvaltain keskuspankin Jerome Powellin mukaan FED ei epäröi jatkaa koronnostoja (siirryt toiseen palveluun) kunnes laukkaava inflaatio saadaan taltutettua.

Keskuspankki ei pelkää talouden taantumaa, mutta sijoittajia se mahdollisuus selvästi huolestuttaa.

Torstaina Yhdysvaltain pörssit avautuivat loivaan laskuun. Pörssipäivän aikana lasku kuitenkin kääntyi ja keskeiset osakeindeksit kävivät plussan puolella. Pörssipäivän päättymistä kohden nousu vaihtui kuitenkin takaisin laskuksi.

Vielä Suomen aikaa noin klo 19 teknologiapörssi Nasdaq Composite oli noin prosentin nousussa, mutta New Yorkin pörssin sulkeutuessa taas pakkasen puolella reilut 0,20 prosenttia.

Teollisuusosakkeiden Dow Jones Industrial Average -indeksi painui 0,7 prosenttia miinukselle ja suurten yhtiöiden S&P 500 -indeksi reilun puolen prosentin pakkaselle pörssin sulkeutuessa kello 23 Suomen aikaan.

Walmartin tulos oli "taloushälytys"

Nordean senioristrategi Hertta Alavan mukaan Walmartin ja Targetin tulokset kertovat, että inflaatio on alkanut rassaamaan kuluttajien ostovoimaa. Se on iso asia Yhdysvalloissa, jossa yksityisen kulutuksen merkitys taloudelle on todella suuri.

Alavan mukaan ostovoiman lasku loisi painetta Suomen kauppaketjuihin.

– Tyypillisesti kauppaketjut, jotka myyvät pienituloisille kuluttajille, kärsivät enemmän. Inflaatio on köyhille paljon raskaampi kokemus kuin varakkaille. Luksustuote voi pärjätä aika hyvin kaikissa taloudellisissa ympäristöissä.

Vuosi on sujunut osakemarkkinoilla laskun merkeissä, mutta nyt Euroopassa ja Yhdysvalloissa koetaan uudenlaista huolta, kertoo S-pankin päästrategi Lippo Suominen.

Moni uskoo, että Walmart heijastaa laajasti koko Yhdysvaltain taloutta – siksi sen tulospettymys on Suomisen mukaan laajempi "taloushälytys".

Enää ei ole kyse vain esimerkiksi teknologiayhtiöihin liittyvistä kuplapeloista.

– Jos alkuvuosi mietittiin, ovatko kasvuyhtiöiden arvostukset karanneet käsistä, niin eiliset uutiset kuvaavat laajempaa taloushuolta. Kun öljyn hinta on noussut, sähkön hinta on noussut ja inflaatio laukkaa, niin johtaako tämä siihen että talouskasvu hyytyy – ja mikä on taantuman riski, Suominen sanoo.

Markkinoilla on huoli taantumasta – ja osakekurssit heiluvat sen mukaan, millainen optimismi sen suhteen vallitsee.

– Euroopassa huoli on jopa suurempi, koska täällä energian hintashokki on pahempi.

Rahaa käytetään nyt eri asioihin

Nordean Alava muistuttaa, että Yhdysvalloista on viime päivinä saatu myös lupaavia vähittäismyyntilukuja. Kuva ei siis ole yksiselitteinen.

Se kuitenkin on varmaa, että kuluttajat käyttävät rahaa nyt eri asioihin kuin parin edellisen vuoden aikana.

– Targetin toimitusjohtaja taisi todeta, että televisiot menevät nyt huonosti kaupaksi, mutta matkalaukut kyllä menevät, Alava sanoo.

Tämä kertoo, että kuluttaminen on siirtymässä tavaroista matkustamisen kaltaisiin palveluihin. Pörsseissä näiden palveluyhtiöiden paino on kuitenkin pienempi kuin tavaroita valmistavien yhtiöiden – ja se on omiaan luomaan pörsseille laskupainetta.

Korona-ajan osakebuumin jälkeen tunnelma on Hertta Alavan mukaan nyt huono – ja silloin epävarmuuteen ja huonoihin uutisiin helposti ylireagoidaan.

– Yksi hyvä uutinen sentään tällä viikolla on kuultu. Kiinan tiukkaa koronasulkua ollaan löysäämässä. Shanghaissa tavoite on, että kesäkuussa oltaisiin jo jossain määrin normaalissa, Alava sanoo.

Kiinan tiukat sulkutoimet on huoli, jotka valvottaa suomalaisiakin yritysjohtajia. Esimerkiksi Nokia kertoi alkuvuoden tulosjulkistuksensa yhteydessä, että erilaiset toimitusketjujen pullonkaulat olivat suurin syy siihen, että matkapuhelinverkkojen liikevaihto laski.

Shanghain huhtikuun alusta jatkuneen koronasulun helpottaminen (siirryt toiseen palveluun) lienee hyvä uutinen monelle muullekin suomalaisyhtiölle.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Pohdimme Ylen taloustoimittajan Elli-Alina Hiilamon, valtiovarainministeriön vanhan opetusvideon ja Roope Ankan avulla, mistä hintojen nousu johtuu. Onko perimmäisenä syynä pandemia-ajan elvytys – ja mikä voi hillitä inflaatiota?

Päivitetty klo 19.27 OMX Helsinki PI:n päätösluvut muutamilta osakkeilta ja Yhdysvaltain pörssien sen hetkinen tilanne.

Päivitetty klo 23.15 New Yorkin pörssin tilanne päivitetty.

.
.