Hyppää sisältöön

Poliisilta uusia tietoja Malmin tuhopoltosta: kolmesta murhan yrityksestä epäilty mies suunnitteli tekoa etukäteen – vangittiin torstaina käräjäoikeudessa

Poliisi epäilee, että 36-vuotias mies sytytti omakotitalon tuleen maanantaiyönä Malmilla. Talon sisällä olleet nainen ja kaksi lasta pääsivät ulos eivätkä loukkaantuneet.

Poliisilla on arvio siitä, miten tulipalo syttyi ja eteni.

Tuhotyöstä ja kolmesta murhan yrityksestä epäilty mies on vangittu Helsingin käräjäoikeudessa.

Epäillyt rikokset tapahtuivat Ylä-Malmilla 16. toukokuuta. Hätäkeskukseen tuli noin yhden aikaan yöllä useita ilmoituksia palavasta talosta.

Puinen omakotitalo oli ilmiliekeissä poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon saapuessa paikalle. Talon sisällä olleet 30-vuotias nainen ja kaksi alle kouluikäistä lasta pääsivät kuitenkin ulos ja selvisivät tilanteesta ilman fyysisiä vammoja.

Poliisi epäilee rikoksista 36-vuotiasta miestä, joka on naisen entinen puoliso. Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan asianomistaja ja epäilty olivat eronneet hiljattain.

– Epäilemme, että mies sytytti palon tahallaan ja suunnitteli tekoa etukäteen. Olemme kuulustelleet epäiltyä, ja hän on kertonut tapahtumien kulusta oman versionsa sekä osittain myöntänyt teon, sanoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Ritva Elomaa poliisin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Poliisilla on arvio siitä, miten tulipalo syttyi ja eteni. Poliisi arvioi palon alkaneen talon ulkopuolelta, josta se levisi seinä- ja kattorakenteisiin ja myös sisätiloihin.

Epäilty otettiin kiinni joitakin tunteja tulipalon syttymisen jälkeen ja vangittiin torstaina 19. toukokuuta.

Syytteennostamisen määräpäivä tapauksessa on 12. elokuuta.

Otsikkoa korjattu 19.5. kello 13:44: Muutettu kolmesta murhasta epäilty kolmesta murhan yrityksestä epäillyksi.

.
.