Hyppää sisältöön

Sukellusvarusteissa olleet urheilukalastajat hätisteltiin pois Olkiluodon ydinvoimalan tuntumasta – KRP kävi varmistamassa alueen

Sunnuntaina sattuneesta tapauksesta ei ole tehty rikosilmoitusta. Alueella on sallittua kalastaa, mutta sukeltajien tulisi hankkia lupa etukäteen.

Sukellusvarusteissa olleet urheilukalastajat liikkuivat ydinvoimalan edustalla sunnuntaina. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Teollisuuden Voiman mukaan vartija oli havainnut kumiveneen ja sukeltajia Eurajoen Olkiluodon ydinvoimalan edustalla jäähdytysveden purkuputken lähistöllä sunnuntaina.

Myöhemmin selvisi, että paikalla olleet kolme sukeltajaa olivat urheilukalastajia. He eivät missään vaiheessa rantautuneet maihin.

Alueella on periaatteessa oleskelukielto, mutta TVO on sallinut kalastuksen vesialueella. Sukeltajilta on kuitenkin vaadittu etukäteen hankittu lupa, jota paikalla olleilla kalastajilla ei ollut.

TVO:n mukaan se tiedotti tapauksesta poliisille, mutta varsinaista rikosilmoitusta ei tehty.

Ylen tietojen mukaan keskusrikospoliisi on käynyt alkuviikolla Rajavartiolaitoksen avustamana Olkiluodossa varmistamassa, että alueella kaikki on turvallisuuden suhteen kunnossa.

KRP:n mukaan sukeltajia ei epäillä mistään rikoksesta.

Korjaus 20.5. klo 8.47: Sukeltajat havaittiin jäähdytysveden, ei lauhdevesien purkuputken edustalla.

Muutettu 20.5. klo 11.21 jutun sanamuotoa siitä, ettei tapauksessa epäillä rikosta.

Korjaus 21.5. klo 8.56 Tarkennettu sukeltajien määrää ja poistettu sana "porilaiskalastajat".

.
.