Hyppää sisältöön

Tulen leviäminen saatiin estettyä ratkaisevalla hetkellä rivitalopalossa Kauhajoen Aronkylässä

Pelastuslaitos käytti sammutussauvaa yläpohjan jäähdyttämiseen, mikä esti tulen leviämisen palaneesta huoneistosta koko rivitaloon. Osa asukkaista on lähtenyt evakkoon sukulaisten luo tai sosiaali- ja kriisipäivystyksen järjestämään majoitukseen.

Kuva: Mari Latva-Karjanmaa / Yle

Kauhajoella on ollut torstaina illansuussa uhkaava rivitalopalo. Pelastuslaitos onnistui rajaamaan palon ratkaisevalla hetkellä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Aronkylään Keskustielle noin kello 17.

– Kun ensimmäiset yksiköt tulivat paikalle, liekit löivät jo räystään alta, kuvaa päivystävä päällikkö Petri Järvensivu.

Pelastuslaitos sai rajattua tulipalon pääosin siihen huoneistoon, josta palo oli lähtenyt. Asunto sijaitsi lähellä rivitalon keskiosaa, ei päädyissä. Talossa on 11 huoneistoa.

Sammutussauvan käyttö esti tulen leviämisen

Tuli ehti tuhota yhden huoneiston yläpohjan täysin. Asuintilat ovat luonnollisesti vaurioituneet vedestä ja savusta.

– Käytimme sammutussauvaa. Saimme sillä nopeasti jäähdytettyä yläpohjaa. Tällä oli ratkaiseva merkitys siihen, että tuli ei päässyt leviämään muihin huoneistoihin, Petri Järvensivu jatkaa.

Kuva: Mari Latva-Karjanmaa / Yle

Sähköjohtoja palanut – osa joutuu evakkoon

Pelastuslaitoksen mukaan henkilövahinkoja ei ole sattunut. Palaneen asunnon lisäksi monien muidenkaan asuntojen asukkaat eivät pääse yöksi kotiin.

– Osaan huoneistoista ei tule sähköjä, ja siksi useista asunnoista joudutaan lähtemään evakkoon. Sähköpääkeskus oli juuri palaneen asunnon vieressä, Petri Järvensivu selvittää.

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja kriisipäivystys on ollut tulipalopaikalla auttamassa heitä, jotka tarvitsivat yösijaa.

– Tarvitseville on järjestetty majoitus. Osa on majoittunut sukulaisten luo. Hälytimme myös Suomen Punaisen Ristin kotimaan avun auttamaan, kertoo johtaja Marjaana Rajasaari-Lahti sosiaali- ja kriisipäivystyksestä.

Tulen lähtöpaikka selvillä, tutkinta jatkuu huomenna

Syttymissyystä ei ole vielä tietoa.

– Tiedämme paikan, mistä tuli on lähtenyt. Palonsyyn tutkinta jatkuu huomenna, Petri Järvensivu toteaa.

Paloa on ollut sammuttamassa runsaasti yksikköjä Kauhajoelta, Teuvalta ja Kurikasta. Kohteen jälkivartiointi on nyt siirtynyt yön ajaksi talon omistajalle.

Kuva: Mari Latva-Karjanmaa / Yle
.
.