Hyppää sisältöön

Valmistautuminen uuteen korona-aaltoon on jo aloitettu – ministeri Lindén ennakoi, että neljännen rokotteen ikäraja laskee

Sosiaali- ja terveysministeriössä pohditaan, onko tehohoitopaikkojen määrää mahdollista lisätä ja miten henkilöstön riittävyys varmistettaisiin.

Aki Lindén osallistui eduskunnan lähetekeskusteluun huhtikuussa. Kuva: Silja Viitala / Yle

Nykyinen koronaviruksen omikronaalto näyttää laantumisen merkkejä, sillä sairastuneita on aiempaa vähemmän ja kuolintapaukset ovat kääntyneet laskuun.

Kohentunut epidemiatilanne ei vielä riemastuta perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindéniä (sd.). Sosiaali- ja terveysministeriössä varaudutaan hänen mukaansa nyt syksyyn ja talveen, jolloin edessä voi olla uusi korona-aalto.

– Kaiken todennäköisyyden mukaan syksyllä meillä tulee jonkun koronamuunnoksen aiheuttama epidemia, Lindén arvioi Ylelle eduskunnassa.

Lindén toivoo, että yleisiä rajoituksia ei enää tarvittaisi. Niiden vaihtoehtona hän mainitsee FFP2- ja FFP3-suojaimet, jotka ovat selvästi kirurgisia maskeja tehokkaampia, sekä vapaaehtoisen altistusten välttämisen.

– Kaiken kaikkiaan kysymys on paremmasta varautumisesta. Onko syytä etukäteen yrittää saada vaikkapa tehohoitopaikkoja lisää tai millä tavalla saamme sairaaloiden henkilöstötilannetta parannettua?

Aiemmin tällä viikolla asiantuntijaryhmä antoi ministeriölle 54 suositusta siitä, miten uuteen tautiaaltoon pitäisi varautua. Näitä ehdotuksia ministeriössä käydään nyt läpi.

Neljänsien rokotusten ikäraja saattaa laskea

Yksi isoista kysymyksistä on neljänsien rokotusannosten ikärajan laskeminen. Tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee rokotusannosta yli 80-vuotiaille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille. Neljättä annosta suositellaan myös muun muassa iäkkäiden hoivakodeissa asuville. Katso suositus kokonaisuudessaan THL:n verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Lindén ennakoi, että yleinen ikäraja neljänsille koronarokotuksille saattaa laskea syksyllä nykyisestä 80 ikävuodesta. Hän odottaa asiasta kuitenkin asiantuntijanäkemyksiä.

Turun yliopistollinen keskussairaala kertoi keskiviikkona löytäneensä Suomen ensimmäisen omikronin BA.5-alavarianttia sairastaneen potilaan. Variantin kerrotaan tarttuvan hieman aiempia variantteja helpommin.

Onko vaarana, että uudet variantit vaikuttavat kesän matkailukauteen?

– En ole itse kuullut sellaisesta, mutta totta kai me kaikki liikumme kesällä varmasti enemmän ja silloin tietenkin myös taudit kulkevat. Mutta sitten taas kesä on parasta aikaa koronan kannalta. Kesät 2020 ja 2021 ovat olleet selvästi lievempiä kuin syksy- ja talvikausi, Lindén vastaa.

Lue myös:

.
.