Hyppää sisältöön

Arkea maailmalta: Sota Ukrainassa nostaa hintoja, mutta Saksassa paikallisliikenne on kesän ajan ennätyshalpaa – kuukausilippu yhdeksällä eurolla

Saksan hallitus päätti paikallisliikenteen lippualesta vastauksena kuluttajahintojen huimalle nousulle. Yhdeksän euron lipun toivotaan houkuttelevan autoilijoita vaihtamaan joukkoliikenteeseen, kirjoittaa Ylen Euroopan-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Suvi Turtiainen Kuva: Antti Haanpää / Yle, kuvankäsittely Harri Vähäkangas / Yle

BERLIINI
Saksan pääkaupungissa Berliinissä on viime viikot ollut yksi puheenaihe ylitse muiden: yhdeksän euron kuukausilippu, joka astuu voimaan kaikkialla Saksassa viikon päästä.

Hintatietoiset paikalliset (eli kutakuinkin kaikki saksalaiset) ovat innoissaan.

Lipun voi ostaa koko kesän ajan kuukaudeksi kerrallaan, ja se käy kaikkeen paikallis- ja kaupunkiliikenteeseen.

Yhdeksän euron lipulla voi siis matkustaa eteläisen Saksan Alpeilta aina Tanskan rajalle asti – kunhan käyttää kaukojunia selvästi hitaampia paikallisjunia.

Kesäkuuksi ostettu lippu ostopäivästä riippumatta kelpaa vain kesäkuussa ja vastaavasti heinäkuussa ostettu lippu vain heinäkuussa. Elokuu on viimeinen kampanjakuukausi.

Jo aiemmin ostettujen kausilippujen hinnasta maksetaan osa takaisin.

Saksan liittopäivät äänesti viime torstaina lipun rahoituksesta. Kesän erikoislippu maksaa liittovaltiolle 2,5 miljardia euroa. Tuella kompensoidaan eri alueiden liikennöitsijöille menetettyjä lipputuloja.

Tukipaketin hinta on järisyttävä, mutta niin on syy lippukampanjan taustallakin. Saksan hallitus päätti joukkoliikenteen tuesta sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyksen Ukrainassa.

Sota on osaltaan nostanut energiahintoja ja kirittänyt Saksan halua luopua Venäjältä tulevasta fossiilisesta energiasta

Hallitus päätti kompensoida nousevia energiahintoja kansalaisille. Lippuale on osa laajempaa tukipakettia. Myös polttoaineveroa lasketaan väliaikaisesti.

Bensan litrahinnan pitäisi laskea 35,2 sentillä ja dieselin litrahinnan 16,7 sentillä kesän ajaksi.

Tukea kohdistettiin yksityisautoilijoiden lisäksi joukkoliikenteeseen, koska yhdeksän euron lipulla on toinenkin tavoite: jouduttaa Saksan vihreää siirtymää ja leikata päästöjä.

Saksa panostaa tulevana kesänä joukkoliikenteeseen. Kuva: Filip Singer / EPA

Berliinissä yhdeksän euron lippujen ennakkomyynti alkoi (siirryt toiseen palveluun) jo viikonloppuna. Suosion odotetaan olevan suurta.

ARD-yleisradioyhtiön mielipidekyselyn mukaan 44 prosenttia saksalaisista aikoo ostaa yhdeksän euron lipun. Suosio on suurempi kaupungeissa kuin maaseudulla.

Suosion kääntöpuolena pelätään valtaisaa tungosta jo nyt usein täysiin paikallisjuniin ja busseihin.

Yhdeksän euron lipun toivotaan houkuttelevan vannoutuneimmatkin yksityisautoilijat vaihtamaan bussiin, paikallisjuniin ja raitiovaunuihin ainakin kesän ajaksi.

Saksalaiset rakastavat halpojen hintojen ohella ehkä enemmän vain autojaan.

Hinnalla on Saksassa väliä, ja se näkyy myös lähikaupan hyllyillä.

Ruuanlaittoöljyt, vehnäjauho ja vessapaperi ovat monin paikoin loppu. Moni on alkanut hamstrata, koska elintarvikkeiden hinnat ovat jatkuvassa nousussa ja osa kuluttajista pelkää sodan vaikeuttavan ruokaöljyn ja vehnäjauhojen saatavuutta.

Toistaiseksi hyllyjä tyhjentää lähinnä hamstraus, ei toimitusongelmat.

Yhdeksän euron lippu symboloi sitä, että Euroopan on keksittävä uusi tapa elää. Venäjän fossiilisiin ei enää haluta nojata, koska kaasun ja öljyn tuominen Venäjältä lihottaa Vladimir Putinin sotakassaa.

Silti öljyn tuontikielto takkuaa yhä EU:ssa eikä Saksa ole valmis kieltämään venäläiskaasun tuontia vielä ainakaan tänä vuonna.

Päästöleikkauksia tarvitaan myös ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Yhdeksän euron lippu on kutsu miettiä, voitaisiinko myös automaa Saksassa elää toisin.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23:een saakka.

.
.