Hyppää sisältöön

Osa julkisesta taiteesta katoaa, osa elää vuosikymmeniä – tervaus pitää kunnossa Rauman Pilvilinnanväylän jättipitsin

Julkisen taideteoksen hankkijan pitää varmistaa ulkoveistoksen turvallisuus ja kunnossapysyminen. Siinä auttaa taiteilijan laatima huoltokirja. 

Pitsitaiteilija Tarmo Thorström voi urakkansa jälkeen nauttia tervalla kunnostetun teoksensa tuoksusta. Kuva: Soila Ojanen / Yle

Silmät kiinni ja hengitä syvään. Terva tuoksuu vahvasti – olet äkkiä merenrannassa liki vanhaa purjepaattia.

Oikeasti olet Rauman Parpansalin puiston julkisen veistoksen, Pilvilinnanväylän, vieressä. Sen köysistä nyplätty valtava pitsi on pari päivää aikaisemmin kunnostettu tervaamalla.

Pitsitaiteilija Tarmo Thorstörm hoitaa teosta, jonka hän on tehnyt 2015 yhdysvaltalaisten Glenn Messersmithin ja Suzanne Morlockin kanssa.

Teokseen on tehty pari vuotta sitten iso muutos: pitsi oli alun perin valmistettu teräsalumiinivaijerista, joka oli saatu ilmaisena kierrätysmateriaalina.

– Vaijeri löystyi, kun siinä oli roikuttu. Ja materiaalin ominaisuuksiin ei kuulu palautuminen muotoonsa. Oli tehtävä perusteellinen kunnostus, Thorström kertoo.

Materiaali vaihtui, eikä se ollut mitenkään huono asia.

Taideteoksissa on vaiheita, jotka eivät ole ihan tavallisia, kuten valtavan köysipitsin asentaminen tolppien varaan. Pitsi tervataan nykyään paikan päällä. Kuva: Tarmo Thorström

Huoltokirja ennakoi elinkaaren

Julkisen taiteen tekijät ja hankkijat miettivät syvällisesti teosten elinkaarta.

– Viime vuosina asiasta on keskusteltu erityisen runsaasti, kun tehdään taideohjelmia tai teossopimuksia. Hankinnat ovat usein isoja, joten yksityiskohdat pitää selvittää jo sopimusvaiheessa, kertoo julkisen taiteen asiantuntija Maija Kasvinen Taiteen edistämiskeskuksesta.

Taiteilijan pitää toimittaa huoltokirja osana hankintasopimusta. Se dokumentoi teoksen perusteellisesti. Siihen kirjataan muun muassa teoksessa käytetyt materiaalit ja mahdolliset alihankkijat.

– Lisäksi pyritään ennakoimaan kunnossapitoa ja elinkaarta, Kasvinen arvioi.

Tekijä tervaa köydestä nyplätyn pitsin

Tervatut köydet miellyttävät Tarmo Thorströmiä, vaikka huoltotyö on melko raskasta.

Ensimmäisessä suunnitelmassa pitsin materiaalina oli köysi.

– Emme saaneet sitä tarpeeksi kierrätysmateriaalina. Uutena köysi on kallista.

Teos alkoi kuitenkin olla niin huonossa kunnossa, että jotain oli tehtävä. Materiaalille saatiin rahoitus, jonka turvin Thorström sai ostaa reilut kaksi kilometriä köyttä. Jättimäinen nypläysurakka alkoi uudestaan.

Köysipitsi saatiin asennettua kaksi vuotta sitten paikoilleen.

Pilvilinnanväylän tervaus tehdään joka toinen vuosi, jolloin taiteilija pukeutuu haalariin. Kuva: Tarmo Thorström

Miksi taiteilija tervaa teoksen itse?

– On helpompi tervata itse kuin selittää ulkopuolisille työvaiheita, taiteilija linjaa.

Hän muistuttaa, että julkisen taideteoksen suunnittelussa on tärkeää, että teos on turvallinen ympäristölle, ihmisille ja eläimille. Iso veistos vaatii muun muassa hyvin tarkan suunnitelman siitä, miten perustukset tehdään.

Rauma Flikk pääsee ehostukseen

Pilvilinnanväylä ei ole ainut taideteos, joka on kaivannut kunnostamista Raumalla.

Rauma Flikk istuu parhaillaan raatihuoneen edessä. Rauman taidemuseon museomestari Mika Kallioniemi on katsonut kuvanveistäjä Kerttu Horilan veistosta jo hetken aikaa sillä silmällä.

– Kengänkärjet ovat hänen kriittinen paikkansa. Niiden pinta alkaa usein ensimmäisenä rapistumaan, Kallioniemi toteaa.

Muutakin naarmua on, joten likka päässee ehostukseen jo kesän mittaan.

Rauma Flikk saa helposti iskua varpailleen. Kuva: Soila Ojanen / Yle
Raatihuoneen edessä istuva Rauma Flikk pääsee seuraavana raumalaisena taideteoksena ehostettavaksi. Kuva: Soila Ojanen / Yle

Myös Horilan Kolme sulotarta -teos saa aina talven aikana huollon. Rauman Wihertoimi hoitaa Kanalista noston ja takaisin asentamisen sekä talvisäilytyksen.

Käytännön ehostustyön tekee museomestari Kallioniemi taiteilija Horilan tarkkojen ohjeiden mukaan.

Muutenkin museo seuraa julkisen taiteen kuntoa.

– Teos saattaa esimerkiksi mennä vinoon, jolloin se vaatii nopeaa korjaussuunnitelmaa, Kallioniemi kertoo.

Rauman Kanalissa viehkoilevien Kolmen sulottaren kyltistäkin ilmenee teoksen kausiluontoisuus: teos viedään aina syksyllä talvisäilöön. Kuva: Soila Ojanen / Yle

Osa taiteesta tehty katoavaksi

Julkisen taiteen asiantuntija Maija Kasvinen muistuttaa, että osalle teoksista on jo alkujaan suunniteltu lyhyt elinkaari. Niitä ovat esimerkiksi tapahtumalliset teokset, jotka ovat esillä vain tietyn ajan.

– Toisaalta joidenkin teosten ylläpito voi vaatia jatkuvaa huoltoa, kuten ruotsalaisessa taidehallissa ollut hammastahnasta tehty teos. Silloin näyttelyvarastossa piti olla kunnostusta varten valtavasti hammastahnatuubeja, Kasvinen kuvaa.

Myös Tarmo Thorström on tehnyt katoavaa pitsitaidetta. Jokunen vuosi sitten hän spreijasi työryhmänsä kanssa 200 katukiveä pitsikuvioin.

– Koska paikka on maailmanperintökohde, Vanha-Rauma, oli ideana, että kuviot eivät jää lopullisiksi, vaan ihmisten askeleet kuluttavat ne lopulta pois.

Niin on käynytkin.

Thorström osoittaa jälkiä yhdessä keskustan katukivessä, josta voi vielä hahmottaa haalean pitsin. Teoksen elämä on päättynyt arvokkaasti – jotenkin lohduttava ajatus.

Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella (siirryt toiseen palveluun) 24. toukokuuta kello 23:een asti.

Lue myös:

.
.