Hyppää sisältöön

Erdoğan kertoo keskustelevansa Suomen kanssa lauantaina – presidentin kanslia ei kommentoi

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysneuvottelut eivät ole päässeet alkamaan Turkin vastustuksen takia.

Recep Tayyip Erdoğan on johtanut Turkkia ensin pääministerinä ja sen jälkeen presidenttinä vuodesta 2003 saakka.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyydessä vastateloin asettunut Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan kertoo keskustelevansa lauantaina Suomen kanssa. Erdoğanin kommenteista uutisoivat perjantaina uutistoimistot AP ja Reuters.

Tasavallan presidentin kansliasta ei kommentoida asiaa Ylelle.

Kansliasta todetaan käytäntönä olleen, että presidentin vierailuista tiedotetaan etukäteen ja presidentin puheluista jälkikäteen.

Erdoğan kertoi toimittajille keskustelleensa perjantaina Hollannin pääministerin Mark Rutten kanssa ja jatkavansa lauantaina keskusteluita Britannian ja Suomen johtajien kanssa.

Turkkilaispresidentti toisti eilen, että maa ei hyväksy Naton jäseniksi maita, jotka tukevat terroristijärjestöjä. Erdoğan on syyttänyt erityisesti Ruotsia muun muassa Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n tukemisesta.

Presidentti Erdoğan on arvostellut myös Suomen ja Ruotsin rajoituksia puolustustarvikkeiden viennille sekä sitä, etteivät maat ole suostuneet Turkin luovutuspyyntöihin.

Suomen viranomaiset vahvistivat aiemmin viikolla, että Turkista on tullut Suomelle kymmenkunta luovutuspyyntöä viime vuosina.

Suomen ja Ruotsin neuvottelut Nato-jäsenyydestä eivät ole päässeet alkamaan Turkin vastustuksen takia. Naton 30 maata päättävät yksimielisesti uusista jäsenistä.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 21. toukokuuta kello 23:een saakka, jos sinulla on Yle-tunnukset.

Lue myös:

.
.