Hyppää sisältöön

Yle tapasi Ukrainassa miehen, jonka perunapellossa törröttää raketti ja jonka loput pellot Venäjä miinoitti – "Kukaan ei voi enää korjata satoa"

Ylen kuvausryhmä pääsi Ukrainan asevoimien saattamana etelärintaman lähellä sijaitseviin kyliin. Venäjä terrorisoi niitä silmittömällä rakettitulella.

Yksi Venäjän raketti osui hiljattain maanviljelijä Sergei Ševtšenkon perunapeltoon. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

MYKOLAJIV. Traktorilla pitäisi nyt päästä pelloille, mutta enää ei ole traktoria eikä oikein peltojakaan.

Molemmista menetyksistä voi syyttää Venäjän operaatiota natsien kitkemiseksi.

Mykolajivin kaakkoispuolella sijaitsevassa kylässä Venäjän operaatio tarkoittaa käytännössä sitä, että Venäjä terrorisoi ukrainalaisia ampumalla heidän kyliinsä raketteja umpimähkään.

– Traktorit olivat pihalla, kun niihin osui ja ne syttyivät tuleen. Ihmiset alkoivat sammuttaa paloa, mutta sitten tuli uusi isku Grad-raketeilla. Yksi naapureistamme kuoli, kertoo maanviljelijä Serhij Ševtšenko.

Jos vaikka uusia traktoreita jostain saisikin, ongelmana on peltojen menetys. Ševtšenko on viljellyt 40 hehtaarilla vehnää ja 20 hehtaarilla herneitä.

Venäjä ehti vallata pellot hetkeksi ja kylvi niihin miinoja. Nyt pellot ovat liian lähellä etulinjaa, vaikka ovatkin periaatteessa ukrainalaisten hallitsemaa aluetta.

– Kuka sinne nyt menisi? Kukaan ei voi enää korjata satoa, Ševtšenko päivittelee.

Ševtšenko kertoo, että lähikylässä miinat ovat jo räjäyttäneet kaksi traktoria.

Koko maakunnan alueella tilanne ei ole aivan näin lohduton, ei ainakaan virallisesti. Mykolajivin maakunnan kuvernöörin Vitalij Kimin mukaan (siirryt toiseen palveluun) 85 prosenttia pelloista on saatu kynnettyä.

Tilanne on hankalin Mykolajivin ja Hersonin maakuntien rajaseudulla, koska rintamalinja seuraa aika tarkkaan maakuntien rajaa.

Kylän rakennusten julkisivut ovat täynnä sirpaleiden jättämiä jälkiä. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Linnut laulavat, mutta eivät peitä tykistön ääntä

Ylen kuvausryhmä pääsi Ukrainan asevoimien saattamana kahteen kylään rintamalinjan lähellä. Asevoimien pyynnöstä Yle ei kerro kylien nimiä.

Matkalla kyliin paljastuu Ukrainan armeijan puolustusasemia, kalustoa ja tiesulkuja. Näemme muun muassa miten suuri panssarihaupitsi rymistelee kovaa vauhtia rintamaa kohti erään kylän läpi.

Sitä ei saa kuvata, kuten ei mitään muutakaan sotilaisiin tai asevoimiin liittyvää. Armeija ei halua helpottaa venäläisten vastaiskuja.

Kuva: Derrick Frilund / Yle

Ensimmäinen kylä on lähes täysin autio. Pääsemme katsomaan, miltä näyttää kylän tuhottu hallintorakennus villinä rehottavan leikkipuiston vieressä.

Keinuja heiluttaa enää tuuli, eikä kukaan haistele iiriksiä, sillä armeijan mukaan vain sadasosa kylän alkuperäisistä asukkaista on jäljellä.

Syreenit tuoksuvat huumaavasti ja linnut laulavat, mutta tykistön ääntä ne eivät peitä.

Kylänraitti on aina ollut kuoppainen, mutta venäläisten rakettien tekemät uudet kuopat ovat aiempia paljon syvempiä.

Eivät rakennusten seinätkään ennen ole ehjiä olleet, mutta nyt ne ovat täynnä sirpaleiden puhkomia reikiä.

Rautakaupan ovi on suljettu riippulukolla. Kun elämä joskus palaa kylään, myös rautakauppa tarvitsee täysremontin.

Kylätalon metallitankoon on kiinnitetty pieni Ukrainan sinikeltainen lippu. Kyläläiset ompelivat sen itse, korvaamaan iskussa tuhoutuneen lipun.

Kun tykistön jyly yltyy, armeijan edustaja hoputtaa meitä takaisin autoon. Vaikka aamulla rintamalla näytti vielä rauhalliselta, tilanne on muuttunut, ja joudumme perääntymään kauemmas rintamasta.

Venäläiset iskut tuhosivat Mykolajivin kaakkoispuolella sijaitsevan kylän hallintorakennuksen.
Yle Ukrainassa: Toimittaja Mika Mäkeläinen vieraili Mykolajivissa, jonne Venäjä keskittää nyt hyökkäystään.

Ševtšenkon aurinkopaneelit säilyneet kuin ihmeen kaupalla

Seuraavassa kylässä tapaamme Serhij Ševtšenkon, joka aikoo sinnitellä paikalla vaikka tapahtuisi mitä.

Ševtšenkon mukaan kylään iskeytyy päivittäin 5–10 rakettia tai kranaattia. Yksi raketti osui hiljattain hänen perunapeltoonsa, joka on lähinnä kotitarveviljelyä varten.

Siellä se törröttää edelleen, Ševtšenko näyttää. Hän ei ole uskaltanut ruveta kaivamaan rakettia enempää esiin, vaan jättäisi urakan asevoimille. Jos ne vain ehtisivät tulla apuun.

Kuin ihmeen kaupalla Ševtšenkon tuorein investointi on kuitenkin säilynyt koskemattomana. Pihamaalla on suuri määrä aurinkopaneeleita, joista kuulemma riittää sähköä kahden talon tarpeiksi.

Maanviljelijä Serhij Ševtšenkon perheen aurinkopaneelit riittävät kahden talon tarpeisiin. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Aurinkosähkö on osoittautunut oivaksi valinnaksi, sillä sota on ehtinyt välillä katkomaan sähköt. Onneksi mustina kiiltäviin paneeleihin ei ole osunut yksikään ammus.

Siinä ne hyvät uutiset sitten olivatkin.

Suurin osa kylän asukkaista on paennut kauas rintamalta, ja moni talo on jo tuhoutunut täysin. Venäjän iskut hajottivat myös Ševtšenkon puolison Maryna Šulgan vanhempien kotitalon.

– Kaikkein kauhein hetki oli se, kun kotitaloni tuhoutui. Se oli pelottavinta. Silloin itkin paljon. Ehdimme lähteä pois juuri ajoissa, Šulga kertoo ja pyyhkii silmäkulmiaan.

Šulga kertoo, että talo hajosi kappaleiksi. Jos sisällä olisi ollut joku, siellä ei olisi voinut selvitä hengissä.

Tällainen sota – siviilien silmitön pommittaminen – on useimmille aivan liikaa. Suurin osa kyläläisistä on paennut turvallisemmille alueille, Šulgan sisar lapsenlapsineen aina Suomeen asti.

Suomessa on kuulemma kovin kylmää, mutta muuten kaikki hyvin, ja suomalaiset auttavat ukrainalaisia pakolaisia kaikessa.

Šulga ja Ševtšenko pakenivat myös kylästään vähäksi aikaa, kun Venäjä uhkasi vallata alueen, mutta kuukauden jälkeen he palasivat takaisin.

"Kyllä me pelkäämme"

Nyt Ševtšenkon ja Šulgan kotona asuu kuusi ihmistä kolmesta sukupolvesta. Tai asuu ja asuu, sillä oikeastaan he asuvat osan ajasta talon alla.

Kiviportaat johtavat kellariin, jossa he kaikki joutuvat välillä yöpymään. Tilavassa mutta hämärässä kellarissa on kaksi huonetta ja patjoja kaikille.

Kellarin katto on betonia, mutta suoralta iskulta se ei välttämättä silti suojaisi.

– Tässä me olemme nyt, mutta entä jos näemme raketin tulevan kohti. Se räjähtää ja se olisi meidän loppumme, Ševtšenko sanoo.

Stressaavaa on se, että Venäjän raketti-iskut tulevat yllätyksenä. Ne ovat epäsäännöllisiä, mutta jokapäiväisiä. Niistä ei saa etukäteen ilmahälytyksiä.

– Kyllä me pelkäämme. Tiedämme, että Venäjä tulittaa meitä, mutta tarkkaa aikaa ei voi koskaan tietää, Ševtšenko sanoo.

Ševtšenkon mukaan myös kotieläimet vauhkoontuvat Venäjän raketeista. Saksanpaimenkoira ainakaan ei näytä pitävän yllätysvieraista, vaan haukkuu pitkään. Nurkan takana on myös sikoja ja kanoja.

Maanviljelijä Serhij Ševtšenkon perhe asuu osan ajasta kellarissa Venäjän jatkuvan tulituksen takia. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Maanviljely oli Ukrainassa erittäin kannattavaa

Ukrainan maaseudulla Mykolajivin kaakkoispuolella elettiin vielä kolme kuukautta sitten aivan normaalia elämää.

Vaurauttakin karttui. Maanviljely on Ukrainassa erittäin kannattavaa ja tärkeä vientitulojen lähde. Šulga kertoo, että heillä oli varaa jopa ulkomaanmatkoihin.

– Meillä oli kaikki hyvin kunnes “venäläinen maailma” tuli tänne. Saisivat painua takaisin omaan maahansa ja jättäisivät meidät vain rauhaan, Šulga sanoo.

Šulgan mukaan ukrainalaisilla on yksi toive – että Putin kuolisi.

Ja vaikka se ei toteutuisi, tulevaisuuteen hän suhtautuu erittäin luottavaisesti.

– Olen tuhatprosenttisen varma siitä, että Ukraina voittaa, lännen tuella, Šulga sanoo.

"Venäjällä riittää sotilaita ja se käyttää niitä kuin lihaa myllyyn"

Voiton avaimet ovat Ukrainan armeijalla, jonka sotilaita näkyi myös kylien liepeillä.

Yksi sotilaista kertoo kylänraitilla, että Ukrainan asevoimat toimii kaikessa Venäjän asevoimia paremmin ja tehokkaammin.

Yksi etu Venäjällä on kuitenkin puolellaan. Venäjä kun ei laske tappioitaan eikä piittaa menetyksistään.

– Suurin ongelma on se, että Venäjällä riittää sotilaita ja Venäjä käyttää niitä kuin lihaa myllyyn, sanoo Ivan-nimeä käyttävä sotilas.

Venäjä sotii ukrainalaisten mielestä myös sikäli väärin, että se ei välitä sodan säännöistä, vaan surmaa siviileitä sen minkä ehtii.

– Miehittäjät tuhoavat kylät täydellisesti maan tasalle, riippumatta siitä, onko niissä sotilaita vai ei, sanoo Koljaksi esittäytyvä panssarimies.

Koljan mukaan Ukrainan armeija yrittää keskittää yhteenotot metsäisiin alueisiin, pois kylistä. Toisaalta vihollinen on torjuttava siellä missä se sattuu olemaan.

Koljalla on taistelukokemusta kahden kuukauden ajalta. Hän kertoo, että ensimmäisessä yhteenotossa he tuhosivat kaksi venäläistä panssarivaunua ja muita tela-ajoneuvoja.

– Aluksi oli vaikea hahmottaa, mitä oli tapahtumassa, adrenaliinia oli niin paljon, Kolja kertoo.

Nyt hän on jo tottunut sotaan.

Sotilas: Venäjän tykistötulen määrä kasvanut

Seuraavana päivänä Ukrainan armeija vie Ylen kuvausryhmän katsomaan asemiaan hiukan idempänä samalla rintamalla.

Tykistötuli on taas niin voimakasta, että aivan etulinjaan armeija ei uskalla viedä toimittajia.

Hiukan taaempana elämä juoksuhaudoissa on periaatteessa samanlaista.

Suoraa tulta eli konekiväärin tai panssarivaunun tulitusta ei tosin tarvitse pelätä, koska ollaan kauempana rintamalta ja koska juoksuhaudat on kaivettu riittävän syviksi.

Ukrainalainen sotilas Oleksij istuu korsussa lähellä Mykolajivin rintamaa. Hän kertoo, että Venäjän tykistötulen määrä on lisääntynyt viime aikoina. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Epäsuoraa tulta eli tykistön tulitusta sotilaat sen sijaan saavat niskaansa päivittäin. Upseerit näyttävät edellisen yön iskun jälkiä, Grad-rakettien tekemiä kuoppia tien laidalla.

– Venäjän tykistötulen määrä on kasvanut. Ennen ne tulittivat pari kertaa päivässä, mutta nyt tulituksesta on tullut jatkuvaa, kertoo Oleksij-niminen sotilas.

Haastattelemme häntä turvallisesti korsun hirsikaton alla.

Samaan aikaan korsussa valmistuu lounas, perunaa ja lihaa suuressa padassa. Sotilailla ei kuulemma ole ruuan suhteen suuria toiveita, kunhan sitä saa riittävästi.

Seinälle on koottu lasten piirustuksia

Korsun seinälle on koottu sotilaiden lasten lähettämiä piirustuksia. Yhteen lapsi on kirjoittanut, että ”minun on kova ikävä. Tule pian takaisin. Olen ylpeä sinusta.”

Ikävä on molemminpuolista. Yhteydenpito sodan aikana on silti melko tiivistä. Moni soittaa kotiin useita kertoja joka päivä, vaikka kännykän käyttö on täällä turvallisuusriski.

– Aina en voi soittaa vaimolleni, koska tilanne on niin vaikea. Kotiväki tietää, että puhelut voivat saattaa meidät vaaraan, eivätkä siksi huolestu paljoa, vaikka meistä ei aina kuuluisi, Oleksij kertoo.

Lasten piirustuksia korsun seinällä. Kuva: Mika Mäkeläinen / Yle

Vastapuolen kotirintama kuulee sotilaistaan vielä paljon harvemmin. Ja yhä useampi ei soita enää koskaan.

Ukraina sanoo surmanneensa vajaan kolmen kuukauden aikana jo lähes 30 000 venäläistä sotilasta.

Venäläisten taisteluhelikopteri pudotettiin pellolle

Pari viikkoa sitten kaksi venäläissotilasta kuoli, kun heidän taisteluhelikopterinsa pudotettiin pellolle hiukan taaemmas rintamasta.

Ukrainan armeija näyttää hylkyä Ylen kuvausryhmälle. Rungosta erottuu palanut punainen tähti.

Ukrainan armeija pudotti pari viikkoa sitten venäläisen taisteluhelikopterin. Kapteeni Serhij sanoo, että venäläiset sotilaat eivät uskalla enää lentää alueelle. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Helikopteri on niin murskana, ettei sen mallista ole varmuutta. Todennäköisesti kyse oli Mi-24-tyyppisestä raskaasta taisteluhelikopterista.

– Nämä ovat heidän viimeisiä yrityksiään. Venäläiset eivät uskalla enää lentää alueellemme, kapteeni Serhij sanoo koneen hylyn vieressä.

Kuten rivisotilaatkin, myös upseeri esiintyy sodan aikana julkisuudessa vain etunimellään.

Serhijn mukaan Venäjä on muuttanut sodankäyntiään tavalla, joka minimoi omat riskit.

– He vain laukovat ohjuksia kaukaa piilosta kuin joku roskasakki. He pelkäävät suoraa yhteenottoa eivätkä uskalla taistella mies miestä vastaan, Serhij selittää.

Serhij vie Ylen kuvausryhmän 200 metrin päähän, jonne on kerätty helikopterin miehistön varusteita. Vääntynyttä metallia, takki ja tyhjä työkalupakki.

Miehistöllä ei ollut mitään mahdollisuutta selviytyä maahansyöksystä.

– Emme antaneet koirien syödä heitä, vaan hautasimme heidät. Nyt he lannoittavat Ukrainan maaperää, Serhij sanoo.

Ukrainalaiset sotilaat hautasivat venäläiset sotilaat pellolle tien varteen. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Vieressä maasta törröttää putki, jonka päässä on venäläisen helikopterilentäjän karvahattu. Kahden sotilaan viimeinen leposija.

Vilja ympärillä aaltoilee kovassa tuulessa.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 23. toukokuuta kello 23:een saakka.

Lisää aiheesta:

.
.