Hyppää sisältöön

Poliisi tutkii suurta rakennuspaloa Ylisen kuntoutuskeskuksessa Ylöjärvellä – Ylen suora lähetys näytti, miten tulipalo oli vaarassa levitä

Yksi tyhjillään olevista kuntoutuskeskuksen rakennuksista oli täyden palon vaiheessa, kun pelastuslaitos saapui paikalle. Nyt palo on saatu hallintaan.

Ylisen kuntoutuskeskuksen rakennus nro 13 vaurioitui tulipalossa pahoin.
Yksi Ylisen kuntotuskeskuksen rakennuksista tuhoutui tulipalossa maananaiaamuna. Video: toimittaja ja kuvaaja Miikka Varila / Yle

Pirkanmaan pelastuslaitos on aamun ajan sammuttanut suurta rakennuspaloa Ylöjärvellä Ylisen kuntoutuskeskuksen alueella. Nyt palo on saatu hallintaan ja jälkisammutustyöt ovat käynnissä.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Jari Nieminen sanoo, että poliisi tutkii syttymissyytä. Rakennus oli tyhjillään, eikä ole tietoa, mistä tulipalo on voinut saada alkunsa.

– Syttymissyystä ei osata sanoa toistaiseksi mitään. Palovahingot ovat pahat. Poliisi tutkii syttymissyytä, Nieminen sanoo.

Hälytys palopaikalle tuli maanantaina ennen kello seitsemää. Kuva: Miikka Varila / Yle

Noin tuhannen neliön rakennus tuhoutui palossa. Vanhan betonirunkoisen rakennuksen kattorakenteet paloivat täysin.

Ohikulkija teki palosta ilmoituksen kello 6.20 maanantaina. Siitä kymmenen minuutin kuluttua oli Teivosta ensimmäinen yksikkö paikalla.

Paikalla on ollut enimmillään 18 pelastuslaitoksen yksikköä.

Palomestari Juuso Nummela kertoi yhdeksän maissa, että palo on hallinnassa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Käytöstä poistettu rakennus oli pelastuslaitoksen yksiköiden saapuessa paikalle täyden palon vaiheessa. Palo oli leviämässä läheiseen maastoon, mutta leviäminen saatiin estettyä. Pirkanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus.

– Palo oli leviämässä maastoon. Palon leviäminen saatiin estettyä ja saatiin keskitettyä rakennuksen sammuttamiseen, Jari Nieminen sanoo.

Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Enimmillään 18 yksikköä on sammuttanut maanantaina tulipaloa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Rakennus valmiiksi purkukuntoinen

Alueen omistaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri. Talousjohtaja Pasi Virtanen kertoo, että rakennus ei ole ollut sairaanhoitopiirin omistuksen aikana käytössä. Sitä ennen se oli luultavasti osastokäytössä. Rakennus ei ollut suojeltu, kuten osa Ylisen rakennuksista.

Tulipalo oli suuri ja savu näkyi Virtasen mukaan Näsijärvelle Tampereelle asti.

Rakennus oli Virtasen mukaan jo valmiiksi purkukuntoinen, eikä sillä ole käytännössä juuri rahallista arvoa.

Rakennus tuhoutui palossa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Sairaanhoitopiirillä on vakuutukset rakennuksille ja ilmoitus vakuutusyhtiöön on jo lähtenyt.

– Meillä on kaikissa rakennuksissa täysarvovakuutus.

Ylisen kuntoutuskeskus on tyhjillään, sillä toiminta lakkasi vuonna 2015. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on yrittänyt vuosia myydä keskusta, mutta matkassa on ollut mutkia. Maaliskuussa myynti pantiin jäihin, ja paikkaa on pidetty mahdollisena pakolaisten vastaanottokeskukseksi.

Suunnitelmat alueen varalle ovat kesken.

– Asia on ihan auki. Hyvinvointialuemuutos tulee nyt ja asia on niin täysin auki, ettei siihen voi ottaa kantaa, Virtanen sanoo.

Rakennus kärsi mittavat vahingot. Se oli jo valmiiksi purkukuntoinen ja tyhjillään. Kuva: Miikka Varila / Yle

Palo uhkasi levitä

Ylen toimittaja Miikka Varila oli onnettomuuspaikalla aamulla.

– Kuistin puuosat ovat vain hiiltynyttä puuta. Hyvä kun pysyvät pystyssä, Varila kuvaa.

Lähistöllä on useita muita rakennuksia ja isoja mäntyjä, joten palo olisi voinut levitä laajalle. Paikalla on myös kerrostaloja lähellä.

Palo saatiin onneksi hallintaan.

Ihan rakennuksen lähellä oli puita, jotka eivät onneksi syttyneet palamaan. Kuva: Miikka Varila / Yle

Palon syttymissyytä ei tiedetä

Pelastuslaitoksen mukaan palossa tuhoutui yksi noin 800–1000 neliön rakennus. Palokunta sai hälytyksen Lammassaarentielle hieman ennen puoli seitsemää.

Palon syttymissyy on vielä tuntematon.

Pelastuslaitoksen mukaan palanut rakennus on betonirunkoinen, ja se sijaitsee melko lähellä rantaa. Tuhoutuneen rakennuksen numero on 13.

Alueella on parisenkymmentä rakennusta, joista vain muutama on säilynyt hyväkuntoisena.

Rakennuksessa on tuoreita maalauksia. Alue on kärsinyt ilkivallasta jo pitkään. Kuva: Miikka Varila / Yle

Yle kävi aamulla palopaikalla seuraamassa sammutustöitä:

Ylisen kuntoutuskeskuksen rakennus nro 13 vaurioitui tulipalossa pahoin.
Ylen suora lähetys näytti, miten tulipalo oli vaarassa levitä. Video: toimittaja ja kuvaaja Miikka Varila / Yle

Tämä on päivittyvä juttu. Lisäämme tietoa sitä mukaa, kun sitä saadaan.

Lue myös:

.
.