Hyppää sisältöön

Joe Biden ehdottaa uutta Tyynenmeren talousjärjestöä – mukana olisi Yhdysvallat mukaan lukien 13 maata

Koska kyseessä on vasta ehdotus, olisi maiden seuraavaksi ryhdyttävä neuvottelemaan, millainen järjestöstä käytännössä tulisi ja mitkä sen tavoitteet olisivat.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ehdottaa uutta talousjärjestöä. Kuva: AOP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on julkaissut ehdotuksensa talousjärjestöksi, joka olisi vastapaino Kiinan voimistumiselle.

Taustalla on halu palauttaa talousyhteydet alueelle, sillä hänen edeltäjänsä Donald Trump määräsi Yhdysvallat irtautumaan Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta vuonna 2017.

Yhdysvallat on myös jättänyt liittymättä Aasian infrastruktuuri-investointipankki AIIB:hen, toisin kuin monet Yhdysvaltain liittolaisista.

Bidenin ehdottamaan Indo-Pacific Economic Framework for Prosperity (IPEF) -järjestöön kuuluisivat Yhdysvaltain lisäksi Australia, Brunei, Intia, Indonesia, Japani, Etelä-Korea, Malesia, Uusi-Seelanti, Filippiinit, Singapore, Thaimaa ja Vietnam.

– Kirjoitamme uusia sääntöjä 2000-luvun talouteen. Ne auttavat kaikkien maidemme talouksia kasvamaan nopeammin ja oikeudenmukaisemmin, Biden sanoi ilmoituksessa.

Koska kyseessä on vasta ehdotus, olisi maiden seuraavaksi ryhdyttävä neuvottelemaan, millainen järjestöstä käytännössä tulisi ja mitkä sen tavoitteet olisivat. Jos neuvottelut alkavat, niiden odotetaan kestävän 12–18 kuukautta.

Neuvotteluissa on tarjolla monta teemaa

Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Jake Sullivan arvioi uutistoimisto APTN:lle, että IPEF voisi keskittyä Intian ja Tyynenmeren talouksien integraatioon, kuten yhteisesti sovittujen standardien asettamiseen uusille aloille.

Tavoitteena voisi olla myös toimintavarmuuden ja toimintaketjujen parantaminen. Neuvotteluissa voitaisiin keskustella lisäksi verotuksesta, ilmastonmuutoksesta sekä korruption torjunnasta.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on parhaillaan viisipäiväisellä vierailulla Aasiassa. Matkan tarkoituksena on muun muassa keskustella Pohjois-Korean ja Kiinan tilanteesta sekä edistää sotilaallista yhteistyötä liittolaismaiden kanssa.

Aiheesta aiemmin:

.
.