Hyppää sisältöön

Myyjä Mari Laasio "meinasi tipahtaa sohvalta", kun vihreät ehdotti pyhälisien poistoa – ravintolayhtiö: Monilla ei varaa avata sunnuntaisin

Sunnuntailisien maksamisesta on jo nyt mahdollista sopia työehtosopimuksissa erikseen. Sitä ei kuitenkaan hyödynnetä kovin paljoa.

Alepassa myyjänä työskentelevä Mari Laasio ei tulisi toimeen ilman sunnuntai- ja yölisiä. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Keskustelu työntekijöiden sunnuntailisistä leimahti taas viikonloppuna. Vihreiden puoluekokous käsitteli esitystä sunnuntain tuplapalkasta Joensuussa.

Ehdotus tuplapalkan poistamisesta sai helsinkiläisen myyjän järkyttymään perin juurin.

– Meinasin tipahtaa sohvalta, että anteeksi mitä. Se tuli aika puun takaa, Kulosaaressa Helsingissä ruokakauppa Alepassa työskentelevä Mari Laasio sanoo.

Vihreiden puoluekokous päätti jo sunnuntaina, ettei ehdotus pyhälisien poistamisesta ja peruspalkkojen korottamisesta ollut sittenkään asia, jota puolue alkaa ajaa.

Mari Laasio on on työskennellyt myyjänä yhdeksän vuotta. Sen lisäksi hän ajaa myyjien etuja alan etujärjestössä Pamissa. Laasion ansioihin sunnuntailisät tuovat 300–600 euroa kuussa.

Se tarkoittaa käytännössä kolmen, joskus neljäkin sunnuntaivuoron tekemistä. Laasio sanoo, että lisät ovat myyjän palkassa olennaisen tärkeitä: ne saavat rahat ylipäänsä riittämään. Ilman lisiä käteen jää noin 1 700 euroa kuukaudessa, lisien kanssa yli 2 000 euroa.

– Sunnuntailisillä pystyy nostamaan ansioita niin paljon, että palkalla pärjää. Joskus voi saada jotain ekstraakin, päästä vaikka kesälomaristeilylle, Laasio sanoo.

Sunnuntailisistä käytiin kova taisto vuonna 2015, kun pääministeri Juha Sipilän hallitus ajoi sunnuntai- ja iltalisien leikkauksia. Silloin suuttuivat kätilöt. Kätilöt saivat Sipilän myös kääntämään päänsä.

Noho: Ravintoloita ei ole varaa pitää auki sunnuntaisin

Sunnuntaitöitä tehdään paljon myös ravintola-alalla. Pörssiyhtiö Noho Partners pyörittää 250 ruokaravintolaa, yökerhoa, baaria ja viihdekeskusta. Perheet haluaisivat käydä ravintoloissa sunnuntaisin, mutta siitä huolimatta suurin osa ravintoloista laittaa ovensa pyhinä säppiin.

Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström toivoo, että alan toimijat istuisivat yhteiseen pöytään pohtimaan, miten ravintoloiden pyörittämisestä tehtäisiin kannattavampaa.

– Suomessa moni ravintola sulkee ovensa sunnuntaiksi, koska on kannattamatonta pitää niitä auki, ellei yrittäjä itse tee pienissä paikoissa töitä, Vikström sanoo.

Noho Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström pitää nurinkurisena, että ravintolat joutuvat laittamaan ovet kiinni sunnuntaina. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Ravintola-alalla on tällä hetkellä työvoimapula ja se ei Vikströmin mukaan ratkea, mikäli alalle ei saada lisää tuloja.

– Perinteinen malli olisi, että saataisiin peruspalkkaa nostettua. Pitää saada enemmän kakkua, että sitä on myös enemmän jaettavaksi. Nyt sunnuntaina on kaksinkertainen palkka ja se ei toimi taloudellisesti.

Vikström toivoo, että ravintola-alan palkkausta uudistettaisiin niin, ettei välittömästi juututtaisi poliittisiin ja ideologisiin poteroihin.

– Se voisi onnistua esimerkiksi paikallisesti sopimalla, Vikström toteaa.

SAK:n pääekonomisti: Suomessa on jo nyt mahdollisuus sopia lisistä mitä vain

Suomen ammattiliittojen SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta sanoo, että sunnuntailisien poistaminen tarkoittaisi väistämättä palkanalennusta paljon sunnuntaityötä tekeville. Kaukoranta pitää epärealistisena sitä, että esitys olisi mahdollista rakentaa siten, ettei kenenkään palkka laskisi.

Vihreät olivat muotoilleet esityksensä niin, että uudistus voitaisiin toteuttaa ilman kokonaisansioiden laskua.

Kaukorannan mukaan paljon arkivuoroja tekevät hyötyisivät muutoksesta, mutta muut eivät.

– Vaikka se tehtäisiin niin, että kaikkien kokonaispalkkaa nostettaisiin samalla, ne, jotka tekevät paljon sunnuntaitöitä, häviäisivät.

Kaukoranta huomauttaa, että sunnuntailisiin on jo nyt mahdollista sopia muutoksia työehtosopmisneuvotteluissa, vaikka sunnuntain tuplapalkka onkin kirjattu suoraan työlakiin.

SAK:n pääekononomisti Ilkka Kaukoranta muistuttaa, että lain muuttamiseen tarvittaisiin poliittinen päätös. Kuva: Markku Pitkänen / Yle

Lain muuttamiseen taas tarvittaisiin poliittinen päätös, jollaista vihreätkin kaavaili.

– Suomessa on toisinsopimisen mahdollisuus valtakunnallisissa työehtosopimuksissa, Kaukoranta sanoo.

Se tarkoittaa Kaukorannan mukaan käytännössä, että työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen edustajat voivat jo nyt sopia sunnuntailisän suuruudeksi mitä vain. He voivat sopia myös halutessaan, ettei lisää makseta lainkaan. Kaukorannan mukaan joitain esimerkkejä toisinsopimisesta on.

Hän kuitenkin huomauttaa, ettei lisien poisto ole viikonloppuvuoroissa työskentelevän etu.

– Kyllä sitä olisi jo päästy sopuun, jos näin olisi, Kaukoranta sanoo.

Kaukorannan mielestä keskustelussa on korostunut palvelujen käyttäjien näkökulma. Jos ravintolat olisivat laajemmin auki sunnuntaisin, kaupunkilaiset pääsisivät brunssille. Sillä olisi myös kansantaloudellinen merkitys.

– Paljon viikonlopputyötä tekevät eivät ole olleet vaatimassa lisien poistoa.

Voi aiheuttaa eriarvoisuutta työntekijöiden välillä

Tutkimuslaitos Laboren (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos PT) johtaja Mika Maliranta haluaa katsoa asiaa myös työntekijöiden tasa-arvon näkökulmasta. Labore tutkii työtä ja taloutta.

Maliranta pitää vihreiden ehdotusta "vähintäänkin tutkimisen ja selvittämisen arvoisena".

– Lisät kohtelevat eri työntekijöitä eri tavalla. Toisilla on mahdollisuus tehdä paljon sunnuntaita. Heidän näkökulmastaan on huolestuttava ehdotus, että lisä poistuisi.

Laboren johtaja Mika Maliranta kertoo pitäneensä vihreiden ehdotusta selvittämisen arvoisena. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Maliranta sanoo, että vihreiden ehdotuksen taustalla on ajatus, että nykyisen, korkean sunnuntailisän vuoksi jää syntymättä tuotantoa ja tulonmuodostusta. Esimerkkinä ovat ravintolat, joilla ei ole varaa pitää oviaan auki sunnuntaisin.

– Sitä ei kuitenkaan tarkkaan tiedetä, kuinka paljon tällaista tuotantoa on.

Myyjä: Tuuraja löytyy, kun palkka on parempi

Mari Laasio sanoo, että myyjän työn vetovoima perustuu yhtäältä juuri sunnuntailisiin. Hän sanoo, että harkitsisi alalle lähtö uudelleen, jos lisiä ei olisi.

– Jos sunnuntaille tulee vaikkapa sairastapaus, ei ole vaikea löytää tuuraajaa, hän sanoo.

Laasio ei vastusta muutoksia sinänsä. Nykyinen palkkausjärjestelmä on luotu aikana, jolloin kaupat eivät juuri olleet sunnuntaisin auki.

– Olen sitä mieltä, järjestelmää pitää muuttaa. Meidänkin myymälä on auki 24/7 (ympäri vuorokauden).

Laasio uskoo, että lisien poiston kompensointi peruspalkassa tarkoittaisi kuitenkin roimia korotuksia.

– Kaikilla pitää olla mahdollisuus saada sellaista palkkaa, jolla voi elää. Ja nimenomaan elää, eikä vain maksaa laskuja ja syödä lauantaimakkaraa, Laasio sanoo.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 24.5. kello 23:een saakka.

Lue lisää:

.
.