Hyppää sisältöön

Ylistaron Asulan alueen liikenne sujuvoituu vihdoin – valmista pitäisi olla juhannukseen mennessä

Ylistarossa Asulan alueen tienrakentaminen on loppusuoralla. Uudella liittymällä sujuvoitetaan kulkemista Asulan liikealueelta valtatie 18:lle Seinäjoen suuntaan.

Huoltamoyrittäjä Jarmo Vallin (vsemmalla) ja maanrakennusmestari Antti Punkarin takana oikealla jyrää uusi valtatien oikaisuväylä. Miehet seisovat rakenteilla olevien Asulansuoran ja kevyenliikenteenväylän välissä. Kuva: Anne Elhaimer / Yle

Liikkuminen Seinäjoki – Vaasa valtatielle mutkistui puolitoista vuotta siten, kun mittavan Ely-keskuksen tiehankkeen seurauksena vanha Pelmaan liittymä poistui käytöstä uuden ohitustien takia. Samalla kymmenkunta Asulan yritystä, pelastuslaitos ja päiväkoti jäivät vaille suoraa liittymää valtatielle.

Uudistusta perusteltiin esimerkiksi liikenneturvallisuudella. Vuodesta 1984 huoltoasemayrittäjänä alueella toimineen Jarmo Vallin huoltamon seinällä on tukkimiehen kirjanpidolla merkitty jokainen tieuudistuksen jälkeen uudessa Pelmaan risteyksessä ajettu kolari. Viivoja on tähän mennessä kertynyt yhdeksän.

– Jo tien asento tekee sen. Keväisin ja syksyisin aamuaurinko sokaisee niin, ettei näe mitään, Valli toteaa.

Paikalliset asukkaat ja tienkäyttäjät ovat olleet tielinjaukseen erittäin tyytymättömiä. Maanrakennusinsinööri Antti Punkari ei ota kantaa siihen, että paikkaillaanko nyt uusilla ratkaisuilla alunperin huonoa suunnitelmaa. Hänen mukaansa ensin piti nähdä, miten uusi risteys on toiminut, ja sen jälkeen on lähdetty parantamaan olosuhteita.

– Tämä on lähtenyt asukkaiden toivomuksesta ja tuli esityksenä varhaisessa vaiheessa, Punkari kertoo.

Teiden ja uuden risteyksen kustannusarvio on noin puoli miljoonaa euroa. Hankeen maksaa kokonaisuudessaan Seinäjoen kaupunki. Urakoitsija on ylihärmäläinen Juhan Paja.

Uusi liittymä sekä kadut Asulansuora ja Sulankuja ovat käytössä juhannukseen mennessä.

Jarmo Valli toivoo, että uudet liikenneratkaisut tulevat parantamaan ja sujuvoittamaan liikkumista ja asiointia.

– Kun uusi tie avattiin 2020, ensimmäiset kolmisen kuukautta olivat melkoista katastrofia. 20-30 pinnaa lähti liikevaihdosta pois marras- ja joulukuussa. Niitä tappioita kärvistellään vieläkin, Valli kertoo.

Miten esimerkiksi jatkossa ajetaan? Kuuntele Anne Elhaimerin haastattelu Ylistaron Asulan suoran näkymistä:

Ylistarolaisia kuultiin, Seinäjoen kapunki päätti rakentaa uuden yhteyden Asulan liikealueelta Seinäjoen ja Vaasan väliseen valtatie 18:aan.Uusi risteys, katu ja kevyenliikenteenväylä ovat pian valmiita.
.
.