Hyppää sisältöön

Metallinpaljastin tekee kaikenikäisistä aarteenetsijöitä – Antti Tuomisen paras löytö on satavuotias huulipunakotelo

Metallinetsijät havittelevat mielellään merkkejä entisestä elämästä, mutta harrastuksella voi ilahduttaa myös sormuksensa kadottaneita nykyihmisiä.

Antti Tuominen tietää, että jo kolutusta maastostakin voi löytää vielä uutta. Kuva: Anne Elhaimer / Yle
Toimittaja Anne Elhaimer lähti Antti Tuomisen kanssa maastoon metallinetsimen kanssa, ja samalla selviää myös, mikä on Antin arvokkain löytö.

Tasainen piippaus paljastaa maassa lojuvan kolikon, metallinetsijöiden vakiokauraa. Joskus kolikot ovat uudempia, mutta on Antti Tuominen nostanut maasta 1600-luvun rahankin.

– Vanhat kolikot ovat aika yleisiä, ja välillä seassa on harvinaisempiakin. Aina on sitten joku, joka nostaa sen hopeakolikon, sanoo Tuominen, Etelä-Pohjanmaan metallinetsijöiden puheenjohtaja.

Muita tavallisia osumia Seinäjoen maastossa ovat olleet napit, soljet, maatalouskoneiden osat ja hevosenkengät.

Tuomisen toistaiseksi tärkein löytö on arviolta sata vuotta vanha huulipuna hienossa kotelossa. Myös kolikot lämmittävät aina.

Tunnistusapua saa toisilta harrastajilta

Laji on eri-ikäisten aarteenetsintää, ja mukana on paljon aikuisiakin. Välillä ainoa saalis on haamupiippi: ääni kuuluu, mutta mitään ei löydy.

Alueissa on eroja annin suhteen eli periaatteessa esimerkiksi Varsinais-Suomi on parempaa aluetta löytöjen tekemiseen kuin Etelä-Pohjanmaa. Taustatutkimus auttaa kartoittamaan, missä päin elämää on aiemmin ollut.

Toisaalta yllätysmomentti takaa sen, että mitä vain voi löytyä mistä vain.

Yli sata vuotta vanhat, paikan historiasta kertovat löydöt kuvataan ja ilmoitetaan Museoviraston palveluun. Etsijöillä on myös omat fooruminsa, joissa haetaan ja jaetaan esineiden tunnistusapua.

Muinaismuistorekisteristä näkee, onko alueella rauhoitettuja kohteita, joihin ei sovi mennä kaivelemaan. Tuominen neuvoo muutenkin huolehtimaan siitä, että kaivamiseen on maanomistajan ja tarvittaessa haltijan lupa, jotta lajia ei aleta rajoittaa nykyistä enempää.

– Mieluummin yhteistyötä kaikkien osapuolten kanssa tehden, niin pysyy historiaan liittyvä harrastus kaikkien ulottuvilla, sanoo Tuominen.

Vanha nappi ja vanhoja kolikoita, jotka Antti Tuominen on löytänyt. Kuva: Anne Elhaimer / Yle

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun perjantaihin 27.5. kello 23:een saakka.

.
.