Hyppää sisältöön

Huippusuosittu Rottien pyhimys pääsee näyttämölle Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan teatteri on saanut kantaesitysoikeudet Anneli Kannon menestysromaaniin Rottien pyhimys. Kantaesityksen ensi-ilta on syksyllä 2023.

Anneli Kannon kirja kertoo keskiaikaisen Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinämaalausten syntymisestä 1500-luvun alkupuolella. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Vaikka Hämeenlinnan teatterin syysohjelmistossa näkyy vielä teatterin entisen taiteellisen johtajan Kari-Pekka Toivosen kädenjälki, suunnittelee teatterin uusi johtaja jo vuoden 2023 ohjelmistoa. Lokakuussa 2022 työnsä aloittava teatterinjohtaja Anna-Elina Lyytikäinen iloitsee tulevasta kantaesityksestä.

– Hämeenlinnan teatterissa saa ensi vuoden syyskaudella kantaesityksensä palkitun romaanin, Rottien pyhimyksen näyttämösovitus, Lyytikäinen paljastaa.

Näytelmä perustuu kirjailija Anneli Kannon romaaniin, joka kertoo kuvitteellisista Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalareista.

– Meidän tavoitteena on löytää sellaisia aiheita, jotka olisivat hämeenlinnalaisia kiinnostavia ja sitä kautta ne voisivat olla myös laajemminkin katsojakuntaa tavoittavia.

Anneli Kannon hieno romaani Rottien pyhimys, joka on useasti palkittu, paljon kehuttu, myyty ja lainattu paljon, on paikallinen aihe ja minusta on hienoa, että me saimme kantaesitysoikeudet paikalliselle, mutta myös kansalliselle teokselle, sanoo Lyytikäinen.

Rottien pyhimys -näytelmän ohjaa Milko Lehto. Näytelmä saa ensi-iltansa Hämeenlinnan teatterissa syksyllä 2023. Samaan aikaan tapahtuu myös jotain teatterin ja Hämeen keskiaikaisen linnan välillä. Kyseessä on kummituskierros, mutta tämän tarkemmin Anna-Elina Lyytikäinen ei vielä paljasta suunnitelmia.

Enemmän kulttuurisisältöjä ja viihdettä

Anna-Elina Lyytikäinen suunnittelee teatterin tulevia linjoja yhdessä Verkatehtaan toimitusjohtaja Janne Auvisen kanssa. Kahden kulttuurilaitoksen välinen yhteistyö on uusi tapa toimia Hämeenlinnassa.

– Olemme molemmat äärimmäisen innoissamme siitä, että me voimme rakentaa jotain uutta, jota ei ole vielä olemassa. Tasaveroisesti yhdessä suunnitellaan mitä ja miten tehdään jatkossa, Janne Auvinen kertoo.

Hämeenlinnan teatterin tuleva johtaja Anna-Elina Lyytikäinen ja Verkatehtaan toimitusjohtaja Janne Auvinen näkevät jo tulevaisuuteen. Kuva: Kati Turtola / Yle

Lyytikäinen ja Auvinen vakuuttavat, että jatkossa Verkatehtaan Vanajasali ja teatterin päänäyttämö eivät kilpaile yleisöstä keskenään. Pohtimista on ollut myös pandemian vaikutuksista teattereihin ja kulttuurin kuluttamiseen ja miten sota on vaikuttanut.

– Teemme uudenlaista ohjelmistoa ja saamme ihmiset innostumaan koronan jälkeen uudestaan Hämeenlinnan teatterista. Uskon, että yhteistyö Verkatehtaan kanssa on hyvä asia, sanoo Anna-Elina Lyytikäinen.

Sekä Anna-Elina Lyytikäinen että Janne Auvinen ovat innoissaan yhteistyöstä, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä ja mitä kaikkea on luvassa. Tästä ottaa selvää Kati Turtola, joka haastattelee Lyytikäistä ja Auvista.
.
.