Hyppää sisältöön

50 mahdollista ostajaa kiinnostui historiallisesta kartanosta – vain eräs pankkiiri maksaa tarpeeksi ilman ehtoja: "Tämä talo pitää pelastaa"

Pankkiiri Henrik Andersin aikoo palauttaa kartanon vanhaan loistoonsa. Varsinkin 1820 valmistunut päärakennus ja kartanon historia vetosivat.

Kouvolan kaupunki on myynyt Moision kartanoa elokuusta 2021 asti. Kuva: Antro Valo / Yle

Moision kartanon uusi isäntä on hyvin todennäköisesti helsinkiläinen pankkiiri Henrik Andersin. Elimäellä sijaitseva kartanokokonaisuus vaihtaa omistajaa 420 000 eurolla, sillä Kouvolan kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina Andersinin tarjouksen. Kauppa toteutuu, kun päätös on lainvoimainen.

Andersin sanoo olevansa sijoittajana varovainen, mutta kartanossa ei olekaan kyse euroissa mitattavista voitoista.

– Kartanoromantiikka kiinnostaa minua muista syistä kuin rahallisesti. Tämä ei voi olla kannattava sijoitus, mutta mielenkiintoinen sellainen.

Päärakennus on pelastettava

Andersin ei tehnyt tarjousta ensimmäisten joukossa. Muitakin riittävän suuria tarjouksia tuli kaupungille, mutta niissä oli ehtoja ja osa veti tarjouksensa pois. Lisätietoja annettiin 40–50 taholle ja näyttöjäkin oli 30.

Andersenin sai innostumaan kartanoon tutustuminen. Itse päärakennus sekä kartanon sijainti ja sen merkitys seudulle ratkaisivat.

– Se on sellainen talo, joka pitää pelastaa ja laittaa siihen kuntoon, missä sen kuuluu olla.

Moision kartano perustettiin jo 1600-luvulla. Sen nykyinen empiretyylinen päärakennus valmistui vuonna 1820. Päärakennuksen suunnitteli Carl Ludvig Engel, jonka käsialaa on myös Helsingin Senaatintorin ympäristö eli esimerkiksi Tuomiokirkko ja Valtioneuvoston linna.

Kartanon pihapiirin rakennukset suojeltiin vuoden 2021 marraskuun lopussa. Niitä ei saa purkaa eikä niiden ulkoasua voi muuttaa.

Henrik Andersinin mukaan lattiat pitää esimerkiksi palauttaa alkuperäiseen kuntoon. Kuva syyskuulta 2021. Kuva: Antro Valo / Yle

Andersinin mukaan eniten töitä onkin sisätiloissa, joihin hän aikoo esimerkiksi metsästää ajan henkeen sopivat kaakeliuunit. Koko sisustus itse asiassa puuttuu ja esimerkiksi lämmitysjärjestelmäkin pitää Andersinin mukaan miettiä paremmiksi.

Päärakennuksen sisältä on osin rekonstruktoitu kattopintoja ja osa kattomaalauksista on myös esillä. Nekin Andersin aikoo palauttaa vanhaan hohtoonsa Museoviraston kanssa.

Lista parannuksista on jo nyt pitkä. Andersin arvioi, että aikaa menee noin 10 vuotta ennen kuin Moision kartano on alkuperäisessä loistossaan.

– Ei se ihan helpolla ja nopeasti mene.

Päärakennukseen ei tule yritystoimintaa

Toiseen kartanon pihapiirissä sijaitsevaan taloon saattaa tulla tulevaisuudessa vaikkapa kahvila. Päärakennukseen ei liiketoimintaa tule, siitä Andersin on tiukka.

Kysymys kartanon päärakennuksen mahdollisesta kesämökkikäytöstä naurattaa Andersinia. Kesämökkiäkään siitä ei siis tule.

– Se tulee olemaan vähän museon kaltainen talo jatkossakin.

Tarkemmat suunnitelmat ovat auki, sillä kymmenessä vuodessa voi tapahtua paljon.

Moision kartanon uuden omistajan nimen kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

.
.