Hyppää sisältöön

Sahattava pölkky jäi jumiin ja syttyi palamaan Laitilassa – pelastuslaitos paikalle

Palo sai alkunsa noin kello kahdeksalta. Sammutustyöt saatiin päätökseen kello kymmenen jälkeen.

Kuvituskuva. Kuva: Yle/Linus Hoffman

Laitilan Teollisuustiellä sijaitsevalla Kuusiston sahan höyläämössä syttyi keskiviikkona aamulla pieni tulipalo.

Palo alkoi, kun höylättävä puu jäi jumiin ja syttyi palamaan. Sahan työntekijän alkusammutus hillitsi paloa ja esti sen leviämisen laajemmalle.

Pelastuslaitos hoiti jälkisammutuksen, raivauksen ja tuuletti tilat. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Paikalla oli kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä Uudestakaupungista, Laitilasta ja Pyhärannasta.

.
.