Hyppää sisältöön

Entinen päihderiippuvainen Toni Limnell starttasi 166 kilometrin polkujuoksukisaan Rukalla: "Jännittää hemmetisti" – katso tunnelmia hetkeä ennen lähtöä

Päihteistä irti päässyt Toni Limnell kuntoutti itsensä ultrajuoksijaksi reilussa vuodessa. Perjantaiaamuna hän ja 167 muuta starttasivat 166 kilometrin matkalle Kuusamon Karhunkierroksella.

Entinen päihderiippuvainen Toni Limnell starttaa Rukan 166 kilometrin ultramatkalle.
Entinen päihderiippuvainen Toni Limnell starttaa Rukan 166 kilometrin ultramatkalle.

Kuusamossa Oulangan kansallispuiston maastossa ja Rukalla järjestettävä Karhunkierros Nuts -polkujuoksutapahtuma on houkutellut tänä vuonna ennätysmäärän osallistujia.

Pisimmälle, 166 kilometrin edestakaiselle lenkille Karhunkierroksella, on ilmoittautunut 168 osallistujaa, joista 25 on naisia.

Yksi ultramatkalle startanneista on päihteiden sekakäytöstä tiensä kuiville raivannut tuusulalainen Toni Limnell.

– Jos pääsen tuossa juoksussa maaliin, tai vain metrin matkan, olen oman elämäni voittaja, Limnell sanoo.

  • Katso Toni Limnellin tunnelmat ennen lähtöä Yle Areenasta tai jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Kaiken kaikkiaan Suomen suurimmaksi puhuteltuun polkujuoksutapahtumaan on tulossa noin 3 200 osallistujaa. Ilmoittautuneita oli vieläkin enemmän, lähes 5 000, kertoo kilpailun johtaja Eero Lumme.

– Sairastelut ovat karsineet osallistujia, mutta siltikin ylitettiin vuoden 2019 ennätys, joka oli 2 600 juoksijaa.

Tapahtumassa on uutena matkana Rukan ympäristössä juostava 13 kilometrin lenkki. Nuts-polkujuoksutapahtumassa juostaan myös 83, 55 ja 34 kilometrin mittaiset matkat.

Pisin matka, 166 kilometriä, starttasi perjantaiaamuna kello 8.

Viina oli viedä, mutta sitten veikin polku

Reilut kaksi vuotta sitten 38-vuotiaan Toni Limnellin elämä oli vähällä päättyä. Ambulanssikopteri vei miestä sairaalaan. Alkoholikrampin saanut Limnell oli tajuton eikä hengittänyt.

– Lääkärit sanoivat, että kuolisin kohta. Olin kuullut saman jo muutamaan kertaan.

Toni Limnell löysi metsästä rauhan ja liikunnan ilon. Kuva: Toni Limnell

Taustalla oli useiden vuosien stressaava, kiireinen ja epäterveellinen elämäntapa, joka tuhosi terveyden. Kierre alkoi jo varhain. Lapsena koettu yksinäisyys ja lähiomaisten kuolemat johtivat päihteisiin, masennukseen ja väkivaltaan.

Uusi alku avautui viimein Ridasjärven päihdehoitokeskuksen kautta. Siellä osattiin puhua ja kannustaa. Päihteet jäivät ja joka päivä eteenpäin helpotti.

– Silti fyysinen ja henkinen kipu kesti tosi pitkään.

Vielä syksyllä 2020 lääkärit sanoivat Limnellille, että hän ei saa lähteä juoksemaan. Pitäisi laihduttaa, sydämen takia.

Marraskuussa 2020 hän kokeili hölkätä. Kunto ja keho eivät kestäneet. Viime vuoden helmikuussa hän pystyi jo jolkottelemaan, vuosi sitten toukokuussa mies juoksi pitkin soita ja metsäpolkuja.

Limnell on kertonut elämänmuutoksestaan myös Instagram-tilillään:

"Luonto on mun psykiatri"

Metsässä Limnell pystyy käsittelemään menneisyyden asioita. Siellä pystyy henkisesti rauhoittumaan, vaikka olisikin juoksemassa. Metsä on tunteiden purkautumispaikka.

– Luonto on mun psykiatri. Olen myös paljon sosiaalisempi, kun olen metsässä. Siellä on hyvä käydä puolison kanssa juttelemassa.

Syyskuussa 2021 Limnell osallistui ensimmäiseen "lappujuoksuunsa", tämän vuoden helmikuussa jo Nuuksion 83 kilometrille.

Matka meni niin kevyesti, että Limnell päätti ilmoittautua Kuusamossa ultramatkalle, eli 166 kilometrille.

Viime aikoina harjoittelu on sujunut helposti, miehen omien sanojen mukaan liiankin helposti. Silti kisaan lähtö jännittää.

– Hemmetisti. En tiedä pystynkö. Se on keholle ja etenkin mielelle aivan järkyttävä rääkki. Onhan siinä 36 tuntia aikaa, mutta on siinä myös 4 000 metriä nousuakin. Se on aika pitkä mäki, Limnell pohtii kisan alla.

Voit seurata Limnellin ja muidenkin urakkaan osallistuvien juoksumatkaa täältä (siirryt toiseen palveluun).

Koko suoran lähetyksen voit katsoa Yle Areenasta:

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella lauantaihin 28.5. kello 23 saakka.

.
.