Hyppää sisältöön

Puola taipui EU:n tahtoon ja lakkautti kiistellyn valvontaelimen – tuomareiden valvontaa aiotaan kuitenkin jatkaa

Puolan oikeuslaitoksen riippumattomuus ja EU-lainsäädäntö ovat vaikeuttaneet jo pitkään Puolan ja EU:n suhteita. 

Puolan presidentti Andrzej Duda ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tapasivat Brysselissä helmikuussa. Kuva: John Thys / EPA

Puolan parlamentti on päättänyt lakkauttaa Korkeimman oikeuden tuomareita tutkineen valvontaelimen, jonka tuomarit valittiin poliittisin perustein.

Päätöksestä äänestettiin eilen torstaina ja se jakoi päättäjiä. Alahuoneen äänestystulos oli 231–208 ja 13 tyhjää.

Valvontaelimen lakkautusta puolsi hallitseva koalitio, kun taas oppositio vastusti sitä sanoen, että muutokset ovat suurelta osin kosmeettisia.

Presidentti Andrzej Duda teki valvontaelimen lakkauttamisesta lakiesityksen helmikuussa. Esityksen taustalla on EU:n puuttuminen asiaan.

Puola aikoo asettaa uuden valvontaelimen

EU-tuomioistuin määräsi lokakuussa Puolan maksamaan sakkoja miljoona euroa päivässä oikeusvaltiorikkomusten vuoksi. EU-komissio on myös jäädyttänyt Puolalle tarkoitetut koronatuet.

Komission mukaan Puola on heikentänyt toimillaan kansallisen oikeuslaitoksensa riippumattomuutta.

Valvontaelimen lakkautus on unionin toiveiden mukainen, mutta sen vaikutus jäänee lyhytaikaiseksi. Valvontaelin on tarkoitus korvata uudella tuomareiden "ammatillista vastuuntuntoisuutta" valvovalla elimellä, jonka jäsenet presidentti valitsee.

Puolan hallitus odottaa silti, että EU palauttaa nyt kiistan takia jäädytetyt 36 miljardin euron koronatuet. Uusien säädösten läpimeno edellyttää vielä Puolan parlamentin senaatin sekä presidentin hyväksyntää.

Oikeuslaitoksen heikkeneminen vaikuttaa koko yhteiskuntaan

Puolan oikeuslaitoksen riippumattomuus ja EU-lainsäädäntö ovat vaikeuttaneet jo pitkään Puolan ja EU:n suhteita. Puolan hallituksella on päätösvaltaa maan oikeuslaitokseen, minkä vuoksi oikeuslaitos ei ole täysin riippumaton.

Puolassa lokakuussa vierailleen ja Ylen haastatteleman Helsingin käräjäoikeuden tuomari Antti Heikinheimon mukaan suurin ongelma on tuomareiden nimityselin, joka on perustettu nykyhallinnon toimesta. Nimityselin on mahdollistanut hallitsevalle puolueelle uskollisten tuomareiden nimityksen.

Heikinheimo näki ongelmallisena myös juuri lakkautetun valvontaelimen.

Riskinä on, että jos oikeuslaitos heikkenee, vahvistuu korruption mahdollisuus. Samalla horjuu kansalaisten usko oikeuslaitokseen, millä on vaikutuksia koko puolalaiseen yhteiskuntaan.

Voit keskustella aiheesta 28.5. kello 23:een saakka.

Aiheesta aiemmin:

.
.