Hyppää sisältöön

Tampereen vetovoima näkyy myös toisen koronavuoden muuttotilastoissa: Pirkanmaan muuttovoitto oli määrällisesti suurin yli 70 vuoteen

Pirkanmaan muuttovoitto oli lähes 3 400 ihmistä, Tampereen yli 1 800 ihmistä. Uudenmaan maakunta menetti viime vuonna historiallisesti väestöään muualle Suomeen.

Moni muuttoauto on suunnannut Pirkanmaalle ja Tampereelle myös toisena koronavuonna. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Tampereen vetovoima näkyy edelleen uusissa muuttotilastoissa. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna määrällisesti suurimman muuttovoiton maakunnista sai Pirkanmaa ja kaupungeista Tampere.

Pirkanmaan muuttovoitto oli 3 375 ihmistä, Tampereen 1 816 ihmistä.

Uudenmaan maakunta menetti viime vuonna historiallisesti muuttotappiona väestöään muualle Suomeen. Tämä on ensimmäinen kerta ainakin 70 vuoteen.

Muuttaminen jatkui ensimmäisen koronavuoden tavoin moniin suurten kaupunkien kehyskuntiin ja laajalti ympäri Suomea.

Suhteellisesti tarkastellen vähintään 10 000 asukkaan kunnista muuttovoitollisimpia olivat kehyskunnat Sipoo, Tuusula, Kauniainen ja Kaarina.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue lisää:

.
.