Hyppää sisältöön

Ovatko hymypatsaat syrjiviä? Opettajan mielestä kritiikki kertoo eniten vanhemmista: "Kun oma lapsi ei saa, kenenkään ei pidä saada"

Kasvatustieteen akatemiaprofessorin mielestä palkinnon perusteena ei pitäisi olla persoonallisuuden piirre vaan taito, jonka oppilas voisi opetella.

Hymypojat ja hymytytöt ilmestyivät suomalaiseen koulumaailmaan 1950-luvulla kannustamaan lapsia parempaan käytökseen. Kuva: Janna Davidova

Kesäloma lähestyy ja edessä häämöttävät koulujen kevätjuhlat. Osassa kouluista jaetaan myös perinteiset hymypatsaat.

Kaikkia hymytyttö- ja hymypoikapatsaiden jakaminen ei ilahduta, ja perinnettä kyseenalaistetaan aika ajoin. Helsingin Sanomat kertoi maanantaina (siirryt toiseen palveluun), että osa vanhemmista kokee tunnustuksen suosivan joitakin lapsia ja syrjivän toisia.

Monessa koulussa patsaiden jaosta on myös luovuttu.

Luokanopettaja Suvi Kostianille hymypatsaista leimahtava keskustelu tuo mieleen kritiikin, jota koulut saavat kuulla ulkopuolelta.

– Mieleen tulee meidän ajallemme ominainen kritiikki koululaitosta kohtaan. Se, mitä koulun ulkopuoliset toimijat sanovat koulun sisäisistä asioista, Kostian kuvailee Radio Suomen päivässä.

– Kun mediassa on kirjoitettu epäreiluudesta, luen itse rivien välistä vanhempien pettymyksen. Päästään aikamme curling-vanhemmuuden ilmiöön: kun oma lapsi ei saa, kenenkään ei pidä saada, Kostian karrikoi.

Vastaavaa pettymystä Kostian ei ole huomannut lasten keskuudessa. Tosin hän korostaa puhuvansa vain omasta kokemuksestaan.

– En ole käynyt kaikissa Suomen luokkahuoneissa katsomassa.

Radio Suomen Päivän juontajat Marko Miettinen, Linda Vettanen ja Aki Laine radiostudiossa.
Miten oppilaita pitäisi palkita? Radio Suomen päivän haastattelussa kasvatustieteiden professori Katariina Salmela-Aro Helsingin yliopistosta sekä luokanopettaja Suvi Kostian. Studiossa Aki Laine ja Marko Miettinen.

Palkitaanko taidoista vai persoonallisuuden piirteistä?

Hymytyttö- ja hymypoikaveistosten perinne alkoi vuonna 1954, kun lapsia haluttiin kannustaa parempaan käytökseen. Hymyveistos ei ole palkinto matematiikassa tai äidinkielessä menestymisestä, vaan kriteereinä ovat rehtiys, reippaus ja suhtautuminen luokkatovereihin. Oppilaat ovat päättäneet palkinnon saajan.

Kaikissa kouluissa hymypatsaita ei ole jaettu. Sellaista koulua kävi aikanaan myös kasvatustieteen ja psykologian akatemiaprofessori Katariina Salmela-aro.

Helsingin yliopiston akatemiaprofessori Katariina Salmela-aro sanoo olevansa oikeastaan tyytyväinen siihen, ettei hänen lapsuuden koulussaan jaettu hymypatsaita. Kuva: Tintin Råholm / Yle

Hymypatsaiden kaltaisten palkintojen kanssa pitää olla Salmela-aron mukaan tarkkana, jotta esiin pääsevät muutkin kuin suositut ekstrovertit, jotka osaavat näkyä ja kuulua jo valmiiksi.

– Pitäisin hyvin tärkeänä sitä, että luokissa pohdittaisiin yhdessä, mitkä ovat heidän mielestään tärkeitä arviointikriteerejä ja keitä pitäisi palkita. Ja kuultaisiin tässä myös hiljaisempia oppilaita, Salmela-aro toteaa Radio Suomen päivän haastattelussa.

Salmela-aro näkisi mielellään, että oppilaita palkittaisiin taidoista, joissa jokainen voi kehittyä. Hän myös pohtii, voisiko yksilön palkitsemisen sijaan antaa tunnustusta koko luokalle yhdessä.

– Mielestäni pitäisi ennemmin palkita toiminnasta ja yrittämisestä kuin persoonallisuuden piirteistä. Persoonallisuuden piirteisiin ei voi itse kovin paljon vaikuttaa, akatemiaprofessori tuumaa.

Opettaja: Paperiin ei kirjoiteta parhaan kaverin nimeä

Hymypatsaan saaja valitaan yleensä oppilaiden äänestyksellä. Luokanopettaja Suvi Kostianin kokemus on, että oppilaat eivät äänestä luokan suosituinta tyyppiä tai parasta kaveriaan vaan sellaista oppilasta, joka vaikuttaa rauhallisella tavalla ilmapiiriin ja työrauhaan.

– Itselläni on hyvin vahva käsitys, että lapset tekevät valinnan kypsästi ja rehellisesti, kirjoittavat nimen paperiin suurella hartaudella.

Kouluvuoden päätteeksi jaettavaa palkintoa tärkeämpää on Salmela-aron mielestä pienet palkitsemiset, joilla oppilaita kannustettaisiin pitkin lukuvuotta. Tällöin yhteys onnistumisen ja palkinnon välillä olisi selkeämpi etenkin pienemmille oppilaille.

Luokanopettaja Kostian lisää, että jatkuva arviointi, kannustaminen ja onnistumisten reaaliaikainen palkitseminen ovat jo läsnä kouluarjessa. Hymypatsaan hän näkee hyvänä keinona antaa tunnustusta lapsille muustakin kuin akateemisin kriteerein mitatuista taidoista.

Kostian toivoisi enemmän luottamusta koulujen ja opettajien kykyyn katsoa oikein kriteerit, joilla palkintoja tai stipendejä jaetaan.

– Koulumaailman ulkopuolisilla ihmisillä on usein sanottavaa siihen, miten asiat pitäisi tehdä. Nyt luottamusta kouluun ja opettajiin. Meillä on asiat kyllä hallussa. Me katsomme kyllä, mitä täällä tapahtuu, Kostian toteaa.

Millaisia muistoja sinulla on hymypatsaista? Voit keskustella aiheesta 29.5.2022 kello 23:een asti.

Lue lisää:

.
.