Hyppää sisältöön

Saaristomerellä sukellusonnettomuus – yksi henkilö vietiin sairaalaan

Sukeltaja oli noussut syvältä ylös liian nopeasti. Hänet kuljetettiin jatkohoitoon Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.

Saaristomerellä sattui sukellusonnettomuus perjantaina. Arkistokuva. Kuva: Linus Hoffman/Yle

Saaristomerellä tapahtui perjantaina keskipäivän jälkeen sukellusonnettomuus. Asiasta kertoi Länsi-Suomen merivartiosto Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

Potilas evakuoitiin mereltä saareen, josta hänet jatkokuljetettiin meripelastushelikopterilla hoitoon.

– Sukeltamassa ollut henkilö nousi tuntemattomasta syystä liian nopeasti pintaan, kertoo meripelastusjohtaja Torbjörn Enroth Länsi-Suomen merivartiostosta.

Paikalla oli kaksi veneyksikköä merivartiostosta, lääkärihelikopteri FinnHEMS, ensihoito sekä merivartioston helikopteri.

Tapahtumapaikka sijaitsee Jurmon saaren itäpuolella Saaristomerellä.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun).

.
.