Hyppää sisältöön

Tampereen kiekkohuuma jatkuu myös ensi vuonna, MM-kisat jättävät arviolta jopa 40 miljoonaa euroa alueelle – Yle seurasi suorana

Tampere on valittu miesten jääkiekon MM-kisojen pääpelipaikaksi myös vuodelle 2023, tiedotti Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF perjantaina.

Jääkiekon MM-kisat järjestetään Tampereella myös ensi vuonna
Jääkiekon MM-kisat järjestetään Tampereella myös ensi vuonna

Tampere on valittu miesten jääkiekon MM-kisojen pääpelipaikaksi myös vuodelle 2023, tiedotti Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF perjantaina. Asian vahvistaa Tampereen kaupunki tiedotteessaan.

Yle järjesti suoran lähetyksen Tampereelta kisahuumasta kello 14.30. Kansainvälinen jääkiekkoliitto kokoustaa Tampere-talossa. Paikalla oli Ylen toimittaja Juha Kokkala.

Suoran lähetyksen vieraina olivat jääkiekon MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Hietasen mukaan kongressi päätti kisoista ja sieltä odotettiin viimeistä leimaa.

– Meidät valittiin ainoana hakijana ilman äänestystä, Hietanen sanoo.

Hämmennystä aiheutti, että Unkari ja Slovenia jättivät hakemuksen, mutta peruivat sen valtion rahoituksen puuttumisen takia.

Tampere saa kymmeniä miljoonia

Anna-Kaisa Ikonen hymyilee leveästi virallisen uutisen kuultuaan.

– Hymyn leveydestä voi päätellä jotain. Koskaan ei voi olla kuitenkaan varma etukäteen.

Hietasen mukaan kisoja on kehuttu, mutta ensi vuonna kisoja parannellaan vielä. Liput menivät kuumille kiville, joten kisojen uskotaan kiinnostavan myös ensi vuonna. Varsinkin nyt kun koronapandemia ei haittaa enää niin paljon lipunmyyntiä.

Ikosen mukaan yhteisöllisyys on ollut huikeaa Tampereella. Kisoista on myös taloushyötyä kaupungille. Lopullinen luku selviää elokuussa.

– Se tunnelma on tärkeä saada. Arvio on, että kisat tuovat 30-40 miljoonaa euroa aluetalouteen. Näemme, että tähän on järkevää satsata ensi vuonnakin, Ikonen sanoo.

Yhdessä Latvian kanssa

Tampere järjestää ensi vuoden MM-kisat yhdessä Latvian pääkaupunki Riian kanssa. Molemmissa kaupungeissa pelataan yksi alkulohko ja puolivälieräotteluita, mutta välierävaiheesta eteenpäin ottelut pelataan Tampereella. Kevään 2023 MM-turnaus pelataan 12.–28. toukokuuta.

Tampere ja Riika jäivät vuoden 2023 MM-kisojen ainoiksi hakijoiksi, sillä Unkarin ja Slovenian yhteishakemus vedettiin pois muutamia päiviä ennen Kansainvälisen jääkiekkoliiton perjantaista kokousta. Tampereen mahdollisuuksia pidettiin siten etukäteen vahvoina.

Tampereelta pääsee suorilla lennoilla Riikaan.

Alun perin kisojen piti olla Venäjällä. IIHF päätti huhtikuun lopulla, ettei ensi vuoden MM-kisoja pelata Venäjän Pietarissa. IIHF perusteli tuolloin päätöstään pelaajien, toimitsijoiden, toimittajien ja fanien turvallisuudella.

Venäjä ja maata tukeva Valko-Venäjä on suljettu toistaiseksi kansainvälisen jääkiekon ulkopuolelle Ukrainan sodan takia.

Mitä ajatuksia kisauutinen herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 28.5. kello 23:een asti.

.
.